tiistai 14. elokuuta 2012

Vantaan Sanomat: Suomen alkeiskurssille pääsy on arpajaisvoitto

Vantaan Sanomat: Suomen alkeiskurssille pääsy on arpajaisvoitto 14.8.2012

Suomeen syntyminen voi olla lottovoitto, mutta aikuisen maahanmuuttajan pääsy suomen kielen kurssille on arpajaisvoitto.

Haku syksyn kielikursseille on käynnissä, ja tulijoita on enemmän kuin tupaan mahtuu.

Helsingin aikuislukiossa haku suomen alkeis- ja jatkokursseille päättyi perjantaina.

– Aiempina syksyinä alkeiskursseille on tullut 400– 450 hakemusta. Aika lähellä samaa määrää ollaan tänäkin vuonna. Vielä emme ole ehtineet kaikkia hakemuksia laskea, kertoo lukion vs. rehtori Niina Peltonen.

Alkeiskursseilla on tarjolla 250 paikkaa, ja opiskelijavalinta tehdään nykyisin arpomalla.

Aikuislukio on kaikille avoin oppilaitos, eikä valinnassa voi suosia esimerkiksi helsinkiläisiä.

– Arvonta on tasa-arvoisempi kuin jonotus. Joissakin toimipisteissä tuntui siltä, että vahvimmat ja röyhkeimmät pääsivät aiemmin etusijalle.

Jonotus saattoi alkaa aamukahdeksalta, kun ilmoittautumisia otettiin vastaan iltaviideltä.

Suomen kurssien kysyntä on ollut kovaa pitkään.

– Pääkaupunkiseudulla ei ole aloituspaikkoja niin paljon kuin tarvitaan.

Aikuislukion kurssien suosiota selittää myös se, että hinta on lukuvuodelta vain 125 euroa.

Opetusta tarjotaan useana päivänä viikossa, ja työttömät pääsevät puoleen hintaan.

Myös Helsingin aikuisopistossa ja työväenopistossa haku kursseille on käynnissä tai alkamassa. Näillekin kursseille on ollut aiemmin tungosta.

Maahanmuuttajien kieliopetus on jaettu Suomessa kahtia.

Valtio vastaa työttömien koulutuksesta, ja kursseille haetaan TE-toimistoissa. Muiden ryhmien opetus on kaupungin vastuulla.

Raja ei tosin ole selvä.

Jonot työvoimapoliittiseen koulutukseen ovat olleet pitkiä. Monet työttömät pyrkivät parantamaan kielitaitoaan muilla kursseilla.

– TE-toimiston suuntaan voisi vinkata, että opetusta voisi olla enemmän, sanoo Peltonen.

Kaikille avoimia suomen kursseja järjestää Helsingin seudulla parikymmentä tahoa.

– Välillä tarjontaa on riittävästi ja välillä ei. Enemmänkin sitä voisi olla, sanoo Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander.

– Alkeistason kurssit täyttyvät nopeasti. Eteenpäin edenneille kursseilla on yleensä tilaa.

– Myös korkeasti koulutetuilta, jotka tarvitsisivat hyvää kirjoitustaitoa, puuttuu tarjontaa.

Koulutustarvetta on vaikea arvioida etukäteen, sillä Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrä vaihtelee.

Myös työllisyystilanne vaikuttaa koulutuksen kysyntään: kun työmarkkinat vetävät, töitä saa heikommallakin kielitaidolla.

Korkeakouluista heikko kielitaito

Helsingin seudun korkeakoulujen englanninkielisistä ohjelmista valmistuu vuosittain noin 2 000 ulkomaalaista opiskelijaa.

Jo vajaa kolmannes maahanmuuttajien ensimmäisistä oleskeluluvista myönnetään opiskelun perusteella.

Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander pitää isona ongelmana sitä, että korkeakouluopintoihin ei kuulu riittävästi suomen kielen opetusta.

– Suurin osa opiskelijoista olisi halukas jäämään valmistumisen jälkeen tänne töihin, mutta heidän suomen kielen taitonsa ei riitä koulutusta vastaaviin töihin, sanoo Forsander.

Forsanderin mukaan korkeakoulujen tulisikin ottaa suomen kielen opetuksesta enemmän vastuuta.

– En ymmärrä, mitä järkeä on kouluttaa ulkomaalaisia opiskelijoita verovaroin Suomessa, jos he muuttavat heti valmistumisen jälkeen pois, hän toteaa.

Suomen kursseja syksyllä:
- Maahanmuuttajien kielikurssit on koottu finnishcourses.fi -nettisivulle.
- Kurssitietoja voi hakea suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi.
- Helsingissä syksyllä alkavia kursseja järjestävät esimerkiksi Amiedu, Axxell monikulttuurisuuskeskus, Edupoli, Helsingin aikuislukio, Helsingin aikuisopisto, Helsingin työväenopisto, Helsingin yliopiston kielikeskus, Kalliolan kansalaisopisto ja Laajasalon opisto.
- Sivulle on koottu tietoja myös lähikaupunkien tarjonnasta.
- Kurssien kesto ja hinta vaihtelevat. Joukossa myös ilmaiskursseja.