torstai 23. elokuuta 2012

Seinäjoen Sanomat: Törkeää: Ulkomaalaisille opiskelijoille huudellaan hävyttömyyksiä Seinäjoella

Seinäjoen Sanomat: Törkeää: Ulkomaalaisille opiskelijoille huudellaan hävyttömyyksiä Seinäjoella 23.8.2012

Ulkomaalaiset opiskelijat ovat kohdanneet rasismia Seinäjoella.

SEAMKissa korkeakoulupastorina työskentelevä Aila Orsila tapaa viikoittain henkilökohtaisesti niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia opiskelijoita.

Hän keskustelee usein ulkomaalaisten kanssa uskonnosta ja heidän taustoistaan.

– Ylipäätään muualta tulleet ovat onnellisia, että on joku, jonka kanssa voi keskustella uskonnosta. Suomalaiset vaikenevat, vaikka olisivat hyvinkin hengellisiä.



Orsilan mukaan ulkomaalaiset eivät ole kiinnittäneet huomiota sen suuremmin esimerkiksi Lakeuden Ristiin.

– Kukaan ei ole ihmetellyt sitä oikeastaan, vaan enemmän on ollut hämmennystä siitä, ettei täällä puhuta uskonnosta. Joku on kysynyt, että eikö täällä ole kristittyjä ollenkaan.

Ulkomaalaisopiskelijat keskustelevat usein Orsilan kanssa esimerkiksi työpaikan hankkimisesta, sillä he eivät saa suomalaisten tavoin opintotukea.

– He ovat hirveän onnellisia siitä, että he saavat opiskella täällä. Mutta tällaiset perusasiat, kuten katto pään päällä ja ruoan hankkiminen, ovat peruskysymyksiä heillä.

”Postinjakajankin pitää osata suomea”

Ulkomaalaiset joutuvat hankkimaan opiskelurahansa näin työssäkäynnillä, mutta sekään ei ole aina niin yksioikoista.

– Kun aloitin neljä vuotta sitten, asenteet (työmarkkinoilla) olivat jyrkemmät. Koko ajan on menty parempaan suuntaan.

Kulunut vuosi oli hankala työpaikkojen saannissa ulkomaalaisille. Kielikysymys nousee esiin.

– Kaikissa paikoissa sanotaan, että täytyy osata suomea. Jos esimerkiksi jaat postia, sinun täytyy osata suomea.

Jos ulkomaalaistaustainen opiskelija jää ilman työpaikkaa Suomessa, hän joutuu vaikean paikan eteen.

– Moni on ottanut lainaa omasta kotimaastaan, ja siitä paineet usein tulevatkin, sillä lainat täytyy maksaa, vaikka ei olisi löytänyt töitä.

Usein työttömiksi jäävät ulkomaalaiset opiskelijat panostavat tämän vuoksi opiskeluun entistä enemmän.

– Moni heistä valmistuu kahdessa tai kahdessa ja puolessa vuodessa kolmen ja puolen vuoden opinnoista.

Edelleen löytyy vihamielisyyttä

Hyppäys suomalaiseen koulumaailmaan ja opiskeluun täysin englanniksi ei aina ole helppoa.

– Se, kuinka paljon osaa englantia, on hyvin vaihtelevaa taustan mukaan. Toisilla on aivan loistava englanti ja toisilla heikko. Se vaikeuttaa opiskelua. Heillä pitää olla todistus englannin taidoista hakiessaan, mutta ne voivat olla hyvin vaihtelevia.

Ulkomaalaiset ovat kohdanneet välillä myös rasismia paikkakunnalla.

– Ne, jotka ovat tulleet töihin tänne, ovat sanoneet, että tämä on muuttunut paljon vuosien aikana. Aluksi oli tuijottelua eikä tiettyinä aikoina kannattanut lähteä liikenteeseen. Siinä mielessä tilanne on muuttunut positiiviseen suuntaan.

Edelleen vihamielisyyttä kuitenkin löytyy.

– Kyllä he sanovat, että joskus kuulee huutelua ja nimittelyä.