sunnuntai 12. elokuuta 2012

Iisalmen Sanomat: Todellisten tiikeriäitien taistelulaulu

Iisalmen Sanomat: Todellisten tiikeriäitien taistelulaulu 12.8.2012

Iisalmeen, Lapinlahdelle ja Sonkajärvelle vuodenvaihteen tienoilla saapuvat 44 pakolaista odottavat Suomeen pääsyä huonoissa oloissa Iranissa.

Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Paula Selin kertoo, että naisista ja lapsista koostuva kiintiöpakolaisryhmä muodostuu eri puolilta Afganistania kotoisin olevista ihmisistä.

Osa pakolaisista on jo toisen sukupolven pakolaisia, jotka eivät ole päässeet koskaan käymään vanhempiensa entisessä kotimaassa.

- Kyseiset kiintiöpakolaiset ovat järjestäneet pääosin itse tämänhetkisen majoituksensa. Varsinaisilla pakolaisleireillä heitä ei ole.

Ylitarkastajan mukaan afgaanipakolaisten olot ovat yleensä todella huonot ja koulutustaso olematon. Tilanteen taustalla ovat Selinin mukaan poliittiset syyt.

Pitkittynyt sota on riepotellut Afganistania jo 30 vuoden ajan.

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä.