maanantai 17. syyskuuta 2012

Yle: Jari Tervo: Sujut

Yle, kolumni: Jari Tervo: Sujut 17.9.2012
Ilta-Sanomat: Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami yllättyi Tervon puheista
MTV3: Suomalainen imaami: Tunnen fyysistä kipua turhista levottomuuksista
MTV3: Asiantuntija: Islamia rienaava tyhmä elokuva on helppo väline valtataistelussa

Katsoin YouTubesta Innocence of Muslimsin. Sen mukaan aasi on islamilainen eläin ja profeetta Muhammed hääräili sekä naisten että miesten kanssa. Hän oli myös eettisesti arveluttava ihminen. Murhaava paskiainen, taisi olla elokuvan luonnehdinta.

Rainan nimittäminen elokuvaksi loukkaa lähinnä elokuvaa. Tekele on typerä ja alkeellinen, mutta Muslimien viattomuuden (Innocence of Muslims) tapauksessa se ei olekaan oleellinen asia. Saako tällaisen pätkän tehdä ja tuupata sitä kaikkialle maailmaan? Eikä pelkästään Helsinkiin Sokoksen edustalle?

Vastaan omaan kysymykseeni lyhyesti: saa. Demokraattisisissa yhteiskunnissa vallitsee sananvapaus ja itsensä munaaminen on täysin sallittua.


Muslimien viattomuus on kuitenkin lakannut jo monta päivää sitten olemasta pelkkä nettivitsi. Sen nostattamissa mellakoissa on kuollut sunnuntai-iltapäivään mennessä seitsemän ihmistä, ja vaikuttaa siltä, että lisää tulee vielä menettämään henkensä. He ovat tässä tapauksessa niitä varsinaisia viattomia.

Väkivalta-aalto nousi Libyasta, jossa spontaani kansanjoukko raivostui Muslimien viattomuudesta ja ampui singoilla Yhdysvaltain konsulaattia tappaen muitten mukana Yhdysvaltain suurlähettilään.


Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on tietysti se, mistä kadulla rähisevä spontaani kansanjoukko saa käsiinsä sinkoja. Myydäänkö niitä kojusta, heitettäväksi tarkoitettujen parittomien kenkien vierestä?

Ehkä spontaania kansanjoukkoa avustettiin vähemmän spontaanilla etukäteissuunnittelulla? Oliko paikalla myös muitten hyödykkeitten tuottajia? Yhdysvaltain lippuja poltettavaksi myyvä kauppias ei liene enää ainoa, joka saapuu paikalle heti toiminnan alkaessa.


Länsimaitten lähetystöjen polttamisessa ja viattomien tappamisessa on koreografia tärkeä. Ensimmäinen Yhdysvaltain lippu poltetaan harjoitellessa. Kun toinen palaa, kuvausryhmä vasta parkkeeraa autoa. Kolmas ei jostain syystä syty millään. Neljäs palaa liian nopeasti niin, ettei sen päällä ehditä hyppiä. Spontaanien mielenosoitusten tuottaminen on raakaa työtä.

Enemmän kuin pyhien tunteitten loukkaamisesta tässä meneillään olevassa katastrofissa on kyse totaalisen erilaisten yhteiskuntien kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan. Yksin- tai harvainvaltaisissa arabimaissa, jopa demokratialta vivahtavan arabikevään kokeneissa, on mahdoton tajuta, että länsimaiseen vapauteen kuuluu oikeus miettiä, valmistaa ja levittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Jopa alkeellisia ja taulapäisiä näkemyksiä.


Televisiouutisiin mahtui pätkä, jossa kiihtynyt mielenosoittaja huusi suuttumustaan siitä, ettei Yhdysvallat mitenkään puuttunut netti-Muhammedin tekoon tai levittämiseen. Tietenkään Yhdysvallat ei puuttunut siihen. Jos se puuttuisi, se lakkaisi olemasta Yhdysvallat. Siitä tulisi Jemen.

Väkivaltaiset mielenosoitukset on kohdistettu länsimaisia ihmisoikeuksia vastaan. Niihin kuuluu tietenkin sananvapaus.

Asia kirkastui harvinaisen selväksi, kun Britannian ja Saksan suurlähetystöihin hyökättiin arabimaissa samasta syystä kuin Yhdysvaltojen lähetystöihin. Britannialla ja Saksalla ei ole mitään tekemistä Muslimien viattomuus -pätkän kanssa, mutta niissä vallitsee samanlainen sananvapaus kuin Yhdysvalloissa. Se riittää syyksi.


Seuraavan kerran kun joukko idiootteja valmistaa ja levittää loukkaavaksi tarkoitetun nettihöpötyksen profeetta Muhammedista, nuorten arabimiesten ei kannata suunnata kohti lähintä länsimaista suurlähetystöä bensakanisterin kanssa.

Ostakaa kamera ja ladatkaa nettiin typerä ja naurettava pätkä Jeesus Nasaretilaisesta. Silloin olette täsmälleen sujut.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija


-----

Ilta-Sanomat: Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami yllättyi Tervon puheista

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar ihmettelee kirjailija Jari Tervon -blogikirjoitusta, jossa Tervo ehdottaa, että arabimiehet tekisivät Muslimien viattomuuden tapaisen pilkkaelokuvan Jeesuksesta.
Jari Tervo antoi Ylen blogissaan oman ohjeensa elokuvasta loukkaantuneille muslimeille.

Hänestä nuorukaisten ei kannata suunnata länsimaisiin suurlähetystöihin bensakanisterin kanssa, vaan tehdä oma elokuva

- Ostakaa kamera ja ladatkaa nettiin typerä ja naurettava pätkä Jeesus Nasaretilaisesta. Silloin olette täsmälleen sujut, Tervo pohti.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar ihmettelee Tervon ehdotusta.

- Jeesus on yksi islamin profeetoista. Ei pilaelokuva tulisi kysymykseenkään, Hajjar toteaa.

Hänen mielestään elokuva on täysin sopimaton. Hajjarin mukaan muslimit valmistelevat Qatarissa parhaillaan elokuvaa kertomaan oikeaa tietoa profeetasta ja hänen elämästään.

- Tiedän, että elokuvaa perustellaan sananvapaudella. Meilläkin on vapaus sanoa mitä haluamme, mutta voimme miettiä, onko tiettyjä asioita sopiva sanoa, Hajjar pohtii.

Hän hän ei myöskään hyväksy väkivaltaa, jota elokuva on lietsonut muslimimaissa.

- Kyllä näissä väkivallan teoissa on jotain muuta taustalla, Hajjar uskoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Libya on ollut vasta vallankumouksen alla, ja siellä on tietyillä tahoilla halu lisätä sekasortoa.

Hajjaria ihmetyttää, miksi elokuva tuli julkisuuteen juuri syyskuun 11. päivän tienoilla.

- Se vaikuttaa varmasti reaktioihin, sekä muslimien että ei-muslimien keskuudessa, hän päättää.

___________________________________________

MTV3: Suomalainen imaami: Tunnen fyysistä kipua turhista levottomuuksista

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami ihmettelee islamilaisen maailman reaktiota Amerikassa tehtyyn, islamia rienaavaan Muhammed -elokuvaan.

Imaami Anas Hajjar selventää, että elokuva on toki kova loukkaus islamilaisia arvoja kohtaan. Se on loukkaus Muhammedia kohtaan ja profeetan vaimoja kohtaan.

– Muslimit kutsuvat profeetan vaimoja äidikseen. Muun muassa sen vuoksi elokuva on kova loukkaus jokaista muslimia kohtaan. Kysymyksessä on jatkuva yritys hyökätä muslimien arvoja kohtaan, imaami arvioi.

Hajjar muistuttaa, että elokuva tai traileri on pyörinyt netissä jo pitkään.

– Muslimimaailman reaktio on ollut kyllä yllätys. Elokuva olisi saanutkin jäädä unholaan nettiin. En ymmärrä millä tavalla tai miten se on nostettu. Voi olla, että tahallaan.

Hajjar arvioi, että videon saama huomio on täysin provosoitua.

– Paikat, mistä tämä video on lähtenyt liikkeelle, ovat sellaisia, joissa on ollut vast´ikään vallankumous. Näissä maissa on edelleen ryhmiä, jotka hyötyvät mellakoiden järjestämisestä ja epäjärjestyksestä. Hajjar sanoo Radio Novan Enbuske & Linnanahde-Crew -aamuohjelmassa.

"Kaikki eivät ole edes nähneet elokuvaa"

Imaami ei usko, että levottomuudet olisivat valtiollisia kysymyksiä. Hänen mukaansa kyse on yksittäisistä ihmisistä tai pienemmistä ryhmistä, jotka hyötyvät epäjärjestyksestä ja joilla on ääriajatuksia.

Hajjar sanoo, että tällaisissa tapauksissa, kun ihmisiä halutaan masinoida liikkeelle, käytetään usein taitavasti hyväksi esimerkiksi tietämättömyyttä.

– Muslimien keskuudessa on valitettavasti ihmisiä, jotka ovat valmiita nousemaan barrikadeille, vaikka he eivät tiedäkään kyseessä olevasta asiasta. En usko, että läheskään kaikki ovat nähneet elokuvaa. Heille on vain sanottu, että profeettaa on loukattu.

Imaami sanoo tuntevansa välillä jopa fyysistä kipua, kun yhden ihmisen tekele saa jopa tappamaan.

– Välillä tuntuu fyysistä kipua, kun ihmiset lähtevät liikkeelle tällaisen asian vuoksi, jolla ei ole arvoa. Ylipäätään tällä videon tehneellä henkilöllä ei ole niin suurta arvoa, että hänelle pitäisi vastata, imaami sanoo.

-----

MTV3: Asiantuntija: Islamia rienaava tyhmä elokuva on helppo väline valtataistelussa

Asiantuntijan mukaan viimeaikaisissa uskonnollisissa ja kansallismielisissä kiistoissa on käytetty ihmisten tunteita harkittuihin poliittisiin tarkoituksiin.

– Tällaisia perusidentiteettiin liittyviä tunteita on helppo käyttää ihmisten masinoimisessa, toteaa professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.

Hänen mukaansa esimerkiksi islamia rienaavan elokuvan tapaus yhdistyy vielä lännenvastaisuuteen, jolloin ihmiset saadaan varmasti liikkeelle.

– Keskivertoarabi ei olisi koskaan kuullutkaan tällaisesta tyhmästä elokuvasta ilman, että sitä olisi tietoisesti alettu masinoida, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Juusola sanoo.

Hän toteaa, että filmin tekijät onnistuivat provosoinnissaan ja toisella puolella asia nostettiin esiin oman poliittisen aseman vahvistamiseksi.

– Täytyy muistaa, että arabimaailma on tavattoman herkässä valtataistelun tilassa. Tietyt tahot etsimällä etsivät ilmiöitä, joiden avulla voisivat vahvistaa omia asemiaan.

Juusola muistuttaa, että vie vuosikymmeniä ennen kuin voidaan kunnolla arvioida, millä tapaa arabikevät muutti tavallisten ihmisten elämää.

– Ylilyöntejä tapahtuu joka suuntaan, mutta tulkinnoissa ei pitäisi olla ylinegatiivinenkaan.

"Kiinalaisille muuta ajateltavaa"

Ajankohtaisia kipupisteitä löytyy muualtakin.

Juusola epäilee, että puolestaan Kiinan ja Japanin saarikiistassa on taustalla se, että Kiina pelkää arabikevään kaltaisen muutoksen kuohuvan alueellaan.

– Nyt ihmisille annetaan muuta ajateltavaa nostamalla esiin vanha vihollinen Japani, Juusola pohtii.

Niin ikään Iranin ja Israelin välistä kireyttä Juusola pitää huolestuttavana.

– Näyttää siltä, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ilmeisen halukas iskemään Irania vastaan tai käyttämään tätä voimakkaana painostuskeinona.


Islamia rienaava elokuva määriteltiin koekuvausten yhteydessä historialliseksi seikkailufilmiksi nimeltä "Aavikkosoturi".

Tuotannossa mukana ollut naisnäyttelijä on kertonut nyt uutistoimisto Reutersille, että hän ei tiennyt mistä elokuvassa oli kyse. Hän kokee tulleensa huijatuksi.

Elokuvaa kuvattiin vuonna 2011 Los Angelesin lähellä olevassa kirkossa. Tapahtumapaikat on luotu elokuvaan halvannäköisillä erikoistehosteilla. Elokuvan tuottajaksi on julkisuudessa epäilty israelilais-amerikkalaista liikemiestä.

Ennen mielenosoituksia elokuvan videopätkä oli ehtinyt olla Youtube-palvelussa jo useita viikkoja.