maanantai 13. kesäkuuta 2011

YLE: Luvattomat romanikerjäläisten leirit häädetään Helsingistä

YLE Helsinki: Luvattomat romanikerjäläisten leirit häädetään Helsingistä 13.6.2011

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina häätää romanikerjäläisten luvattomat leirit kaupungin alueilta. Tilapäinen leiriytyminen aiotaan jatkossa estää, nyt eri leirejä on ollut useassa paikassa. Jatkossa leiriytyminen on sallittua vain sille varatuille alueille.

Tilapäiseen leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa, joten romanikerjäläiset halutaan jatkossa majoittaa leirintäalueille.

Kaupunginhallitus esittää samalla, että valtio laatii valtakunnalliset, keskeiset toimintalinjaukset kunnille romanikerjäläisten kohtaamisesta.

Nyt epäelvyyksiä on ollut muun muassa toimeentulotuen maksamiskäytännöissä.

__________________________________________________

MTV3: Helsinki päätti purkaa romanileirit

Helsinki häätää luvattomasti alueella asuvat romanit.

Kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan hetki sitten.

Ongelma on jatkunut eri muotoisena jo nelisen vuotta eikä kaupunki halua alueelleen enää Kalasataman kaltaista pysyvää leiriä.

MTV3:n toimittaja Raija Kantomaa raportoi, että Kalasatamassa päätös on otettu vastaan pettyneenä.

– Nyt kaupunginhallitus odottaa käräjäoikeuden päätöstä siitä, milloin alue voidaan kokonaan tyhjentää.

Vapaa Katto ry:n tiedottaja Keiju Oksanen sanoo, että yhdistys jatkaa toimintaansa kunnes alue tyhjennetään.

– Sen jälkeen jatkamme toimintaamme muualla. Romanit varmasti muuttavat nyt telttansa ja autonsa muualle siinä tapauksessa, että tänne häätö tulee.

Vihreät teki vastaesityksen

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaupungin alueelle ei saa leiriytyä ja tilapäiseen leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Kaupunginhallitus esittää lisäksi, että valtion tulee ryhtyä toimiin romanikysymyksen hoitamiseksi EU:ssa ja Euroopan Neuvostossa sekä romanikerjäläisten lähtömaissa.

Kaupunginhallituksen mielestä valtion on laadittava valtakunnalliset toimintalinjaukset kunnille romanikerjäläisten kohtaamisesta.

Vihreät teki hallituksessa vastaesityksen, jonka mukaan kaupungin pitäisi järjestää kesäkaudeksi helposti rakennettavissa oleva majoitus, joka on varustettu sähköllä ja saniteettitiloilla. Järjestämisestä vastaisi sosiaalivirasto ja kaupunki perisi majoituksesta maksun.

Ehdotus kuitenkin hylättiin äänin 10 - 5.

_________________________________________________

Helsingin Sanomat: Helsinki ei salli uusien kerjäläisleirien perustamista

Helsingin kaupunginhallitus suhtautuu kielteisesti omien leirien perustamiseen romanikerjäläisille.

Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että noin 80 Romanian romania häädetään lopullisesti pois Sosiaalikeskus Sataman tiloista ja pihalta.

Sosiaalikeskukselta alueen vuokranneen ja kerjäläisiä auttaneen Vapaa Katto ry:n vuokrasopimus raukesi viime viikolla. Poliisi yritti häätää kiertolaisia pois jo viime viikolla.

Kaupunginhallitus pui kerjäläisten asunto-ongelmaa jo toistamiseen maanantaina.

Muutama kaupunginhallituksen jäsenistä olisi valmis tarjoamaan romaneille kevyempää tilapäismajoitusta kuten kontteja, jossa olisi ollut juokseva vesi ja sähkö.

Ehdotukset eivät saaneet kuitenkaan kannatusta ja päättäjät hyväksyivät Jarmo Räihän johtaman työryhmän esityksen.

Työryhmän mukaan kokemukset leireistä muualla Euroopassa ovat huonoja. Ne ovat edesauttaneet slummien muodostumista.

Työryhmä korostaa, että hallituksen ja EU:n on ratkaistava kerjäläisongelma.

Sen sijaan työryhmä ehdottaa Helsingin Diakonissalaitoksen tiloihin Helsingin Sörnäisissä perustettavaksi paikkaa, jossa tarjotaan kiertolaisille peseytymis- ja pyykinpesumahdollisuutta.

Sieltä olisi mahdollisuus saada ehkäisyvalistusta, pieniä sairaanhoidon toimenpiteitä ja terveydentilan arviointia.
__________________________________________________

Iltalehti/STT: Helsinki kieltää romanileirit

Helsinki on päättänyt tiukentaa suhtautumistaan romanikerjäläisiin.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä linjaukset, joilla kerjäämisestä syntyviä lieveilmiöitä vähennetään. Linjaukset perustuvat aiemmin perustetun kerjäläisongelmaa pohtivan työryhmän työhön.

Muun muassa laittomiin romanileireihin aiotaan puuttua välittömästi. Kaupunginhallituksen linjauksessa mainitaan, että koko kaupunki on kaavoitettua aluetta ja että leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Työryhmä ei pidä leirien perustamista järkevänä. Sen mukaan kokemukset muualta Euroopasta osoittavat, että leirit edistävät slummiutumista, lisäävät romanien syrjäytymistä ja syventävät vaikeuksia.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Rautavan mukaan kokouksessa ei otettu kantaa siihen, mitä romaneille tapahtuu leirien purkamisen jälkeen.

- Työryhmä pitää yksittäisen kaupungin mahdollisuuksia vastata romanikerjäläisten avun tarpeeseen vähäisinä. Työryhmä esittää, että asia tulisi ratkaista EU:n tuella jäsenvaltiossa, linjauksissa mainitaan.

Linjauksessa kannatetaan Helsingin Diakonissalaitoksen tiloihin perustettavaa yksikköä, jossa tarjotaan Helsingissä tilapäisesti oleville kerjäläisille neuvontapalveluja ja humanitaarista apua.
__________________________________________________

MTV3: Pajunen toivoo, että kerjääminen poistuu Helsingin kaupunkitilasta

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen odottaa valtiovallalta ratkaisua ja rahaa romaniongelmaan. Hänen mielestään valtion yhdessä EU:n kanssa tulee päättää siitä, miten Bulgariasta ja Romaniasta tulevia kerjäläisiä autetaan.

– Tällainen kerjäämisilmiö, jota itse en pidä meidän suomalaiseen kulttuuriin kuuluvana, pysyy toivon mukaan hallinnassa, ja ajan kanssa saadaan sitten pois meidän kaupunkitilastamme. Kerjäläisasia on valtakunnan asia ja resurssit tulevat valtakunnan tasolta.

Helsingin kaupunginhallitus päätti tänään häätää luvattomasti alueellaan asuvat romanikerjäläiset.

Pajunen korostaa, että kerjäläisongelma on koko valtakunnan ja EU:n asia.

– Se, että Helsingin kaupunki Helsingin veronmaksajien rahoilla voisi yksin tähän löytää ratkaisun, on poissuljettu vaihtoehto.

Kaupunginhallituksen päätöksestä jouduttiin äänestämään.

– Asiasta oli monia mielipiteitä ja monia näkemyksiä.

Pajusen arvion mukaan Helsingissä on tällä hetkellä vähän yli 200 romanikerjäläistä, jotka tulevat Romaniasta ja Bulgariasta.

---

MTV3: Romanit aikovat protestoida leiriytymällä kaupungintalon eteen

Helsingin kerjäläistoimikunnan esitys leirien purkamisesta ja häiritsevän kerjäämisen kieltämisestä meni läpi äänestyksen jälkeen.

Romanikysymykseen inhimillistä ratkaisua vaatineen Vapaa Katto ry:n nuorten vuokrasopimus Kalasataman alueelta on irtisanottu päättyväksi jo toukokuun lopussa. Nyt kaupunki hakee häätöä. Tilanne kärjistyy, sillä romanit eivät aio luovuttaa.

– Emme aio lähteä, mutta jos meidät väkisin poistetaan, menemme nukkumaan kaupungintalon edustalle kunnes meille löytyy joku paikka, sanoo Dumitru Sosiaalikeskus Sataman pihalla.

– Emme odota saavamme hotellia, emmekä mitään luksusta, vaan paikan, jossa voisi asua ja jossa olisi vesi, sähkö ja vessa, hän sanoo.

Vapaa katto ry: Jatkamme toimintaa muualla

Vapaa katto ry:n tiedottaja Keiju Oksanen sanoo, että toimintaa ei lopeteta.

– Me jatkamme tätä toimintaa jossain muualla. Ennenkin ollaan kaupungin painostuksen alla oltu eikä silloinkaan olla lopetettu.

Suomessa on tällä hetkellä reilut 200 Bulgarian ja Romanian romania. Heistä 80 on majoittunut kalasatamaan. Helsinki huutaa valtiota apuun, jotta romanikysymys ratkaistaan eduskunnassa yhtenäisellä linjalla.

Romanit elättävät yhä toivoa, että saisivat jäädä suomeen pysyvästi.

– Ensin meidät häädettiin Italiasta, mutta sitten meille osoitettiin paikka, minne mennä, sanoo Dumitru.