keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

HS: Tutkimus: Maahanmuuttajaperheitä kohdellaan tylysti huostaanotoissa

Helsingin Sanomat: Tutkimus: Maahanmuuttajaperheitä kohdellaan tylysti huostaanotoissa 15.6.2011

Maahanmuuttajaperheitä ja kantaväestöön kuuluvia kohdellaan eri tavoin hallinto-oikeudessa huostaanottojen käsittelyissä.

Tämä selviää sosiaalipsykologi Johanna Hiitolan vielä julkaisemattomaan sosiaalitieteen väitöskirjasta, jonka alustavia tuloksia esitellään lastensuojelun ammattilaisten seminaarissa Mikkelissä tänään keskiviikkona.

Hiitola selvitti 343 vastentahtoisten huostaanottojen päätösasiakirjaa hallinto-oikeudessa vuodelta 2008. Kantasuomalaisten ja maahanmuuttajaperheiden asioiden käsittelyssä hän havaitsi selviä eroja.

Kantasuomalaisia äitejä esimerkiksi kuvattiin päätösasiakirjoissa uupuneina ja väsyneinä, mutta samassa tilanteessa olevien maahanmuuttajaperheiden äitien kerrottiin olevan kykenemättömiä lasten hoitoon.

"Joka kolmas kantasuomalaisista äideistä kärsi asiakirjojen mukaan väsymyksestä. Maahanmuuttajataustaisilla äideillä ei puolestaan yhdenkään kohdalla ollut merkitty väsymystä vaikeuksien syyksi", Hiitola kertoo.

Asiakirjateksteistä muodostui kuva siitä, että kantasuomalaisten äitien vanhemmuusvaikeuksiin olisi helpompi tarjota tukea, kun taas maahanmuuttajaperheiden äitien kyvyttömyys näyttäytyi äitien "ominaisuutena".

Myös siihen, että maahanmuuttajaperheissä vanhemmat lapset auttoivat vanhempiaan muun muassa sisarusten hoidossa, suhtauduttiin asiakirjateksteissä negatiivisesti.

"Vastuunotto nuoremmista sisaruksista ei kuitenkaan välttämättä ole lapsen edun vastaista. Mikään tutkimustieto ei itsestään selvästi osoita, että vastuullisuus sisarista tai vanhempien auttaminen olisi lapselle vahingollista", Hiitola sanoo.

Erot näkyivät myös kantasuomalaisten ja maahanmuuttajaperheiden väkivaltaongelmista kerrottaessa.

Kantasuomalaisten perheiden isien tekemä väkivalta nähtiin nimenomaan ongelmana perheessä eikä itse perhekulttuuria kuvailtu ongelmallisena.

Maahanmuuttajaperheiden väkivaltakuvauksissa taas viitattiin vieraaseen kulttuuriin väkivallan selittäjänä.

"Näin väkivallan lisäksi ongelmallisiksi muuttuivat myös monet perheen vanhemmuuskäytäntöihin liittyvät seikat, jotka eivät varsinaisesti liittyneet väkivaltaan."

Aineiston perustella on Hiitolan mukaan mahdoton arvioida, onko huostaanottoja tehty väärin perustein. Hallinto-oikeuksien käsittelyt voivat olla kuitenkin epäoikeudenmukaisia eivätkä tukitoimet kohdistu oikein.

"Asiakirjoista välittyy tietty kohtaamattomuus ja väärinymmärrykset. Esimerkiksi yksi huostaanottojen syy oli myös avohuollon tukitoimista kieltäytyminen, vaikka perheet eivät välttämättä ymmärrä mistä tukitoimista on kyse."

__________________________________________

MTV3: Väitös: Maahanmuuttajalapset huostaan eri perustein kuin kantasuomalaiset

Maahanmuuttajaperheiden erilaista vanhemmuutta ei ymmärretä hallinto-oikeuksissa. Tämä käy ilmi vielä julkaisemattomasta sosiaalitieteen väitöskirjasta.

Sosiaalipsykologi Johanna Hiitola kävi läpi lähes 350 hallinto-oikeuden pöytäkirjaa vuosilta 2008, jotka koskivat vastentahtoisia huostaanottoja. Hiitola huomasi, että onnistuneen vanhemmuuden ja "kunnon perheen" mitaksi määrittyi usein keskiluokkainen, "kantasuomalainen" heteroseksuaalinen ydinperhe.

– Kun vanhemmuutta arvioidaan näin, suljetaan onnistuneen vanhemmuuden määrittelystä ulos joitain ihmisryhmiä ja vanhemmuuskäytäntöjä, jotka eivät kuitenkaan itsestään selvästi ole lapsen edun vastaisia, Hiitola sanoo.

Väsyneet mamu-äidit automaattisesti lastenhoitoon kykenemättömiä

Päätösasiakirjoissa esimerkiksi kuvattiin kantasuomalaisia äitejä uupuneinta ja väsyneinä, mutta samassa tilanteessa olevien maahanmuuttajaperheiden äitien kerrottiin olevan kykenemättömiä lasten hoitoon.

- Joka kolmas kantasuomalaisista äideistä kärsi asiakirjojen mukaan väsymyksestä. Maahanmuuttajataustaisilla äideillä ei puolestaan yhdenkään kohdalla ollut merkitty väsymystä vaikeuksien syyksi, Hiitola kertoo.

Asiakirjateksteistä muodostui kuva siitä, että kantasuomalaisten äitien vanhemmuusvaikeuksiin olisi helpompi tarjota tukea, kun taas maahanmuuttajaperheiden äitien kyvyttömyys näyttäytyi äitien "ominaisuutena".

- Tämä on erittäin merkityksellistä, kun suunnitellaan perheelle kohdistettuja tukitoimia, Hiitola korostaa.

Hallinto-oikeuden päätöksistä kävi ilmi myös, että moniin yhteisöllisille kulttuureille tyypillisiin järjestelyihin sisarusten hoidossa tai vanhempien auttamisessa suhtauduttiin negatiivisesti.

- Vastuunotto nuoremmista sisaruksista ei kuitenkaan välttämättä ole lapsen edun vastaista. Mikään tutkimustieto ei itsestään selvästi osoita, että vastuullisuus sisarista tai vanhempien auttaminen olisi lapselle vahingollista, Hiitola korostaa.

Hiitolan mukaan aineiston perustella on mahdoton arvioida, onko huostaanottoja tehty väärin perustein, mutta selvää on, että hallinto-oikeuksien käsittelyt voivat olla epäoikeudenmukaisia eivätkä tukitoimet kohdistu oikein.