maanantai 20. kesäkuuta 2011

YLE: Taskuvarkaat yhä useammin pankkikorttien kimpussa

YLE Helsinki: Taskuvarkaat yhä useammin pankkikorttien kimpussa 20.6.2011

Ulkomaisten taskuvarkaiden tekemät pankkikorttivarkaudet lisääntyvät Helsingissä. Tyypillisesti pin-koodi urkitaan automaatilla, jonka jälkeen kortti viedään.

Taskuvarkauksia tehtailevat ulkomaiset rikollisjoukot tekevät myös entistä enemmän pankkikorttivarkauksia. Yksi syy pankkikorttivarkauksien lisääntymiseen on käteisen rahan vähentynyt käyttö maksuvälineenä.

Rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisilaitokselta pitää ilmiötä huolestuttavana.

- Kyllä se pistää miettimään. Kyllä tuolla kaupungilla liikkuessa kannattaa olla varuillaan ja pitää tavaroistaa huolta.

Hänen mukaansa ryöstöjen kaava on yleensä sama.

- Ensin varas urkkii pin-koodin uhrin olan yli automaatilla, odottaa jonkin aikaa ja vie kortin, mahdollisesti ilman että uhri edes huomaa asiaa.

Poliisin mukaan tänä vuonna kiinnijääneet taskuvarkaat ja maksukorttien ryöstäjät ovat tulleet lähinnä Romaniasta ja Puolasta.