maanantai 13. kesäkuuta 2011

Vartti: Romaneiden oikeutta elannon hankkimiseen puolustetaan

Vartti: Romaneiden oikeutta elannon hankkimiseen puolustetaan 13.6.2011

Joukko yhdistyksiä ja yhteisöjä on ilmaissut kannanoton, jossa arvostellaan Helsingin kaupungin alullepanemia Itä-Euroopan romanien leirien häätöjä.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Amnesty Internationalin Suomen osasto, Suomen Romanifoorumi, Suomen Romanitaiteilijoiden Verkosto, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Vasemmistonuoret sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Romaneillakin oikeus ansaita elantonsa

Järjestöt eivät hyväksy Helsingin kaupungin kampanjaa Itä-Euroopan romanien leiripaikkojen häätämiseksi ilman, että tilalle tarjotaan toista realistista majoitusvaihtoehtoa. Häädettäville olisi kannanoton mukaan annettava riittävä varoitusaika ja leirin asukkaita kohdeltava heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.

Kannanoton mukaan häätöjen seurauksena syrjityn vähemmistön elämää vaikeutetaan entisestään. Häädöillä on haitallisia seurauksia romanien terveydelle ja turvallisuudelle. Leireissä oleskelee myös vanhuksia ja vakavasti sairaita ihmisiä, joiden kannalta jatkuva epävarmuus on erityisen kohtalokasta. Toiminta on hyödytöntä, koska se johtaa ainoastaan romanien siirtymiseen seuraavaan paikkaan kaupungin alueella.

Jatkuvat häädöt vain lisäävät haittoja ja kaupungin kustannuksia.

Romanisiirtolaisia ei voida pitää pelkkinä turisteina, vaan he tulevat Suomeen, koska heidän asemansa Romaniassa ja useissa Itä-Euroopan valtioissa on syrjinnän ja rasismin vuoksi sietämättömän heikko.

Romanisiirtolaisten leirien hajottaminen ei karkota romaneita pois Suomesta, koska he ovat täällä ansaitsemassa perheilleen elantoa, jota lähtömaissa ei ole tarjolla. EU:n vapaan liikkumisen ja syrjimättömyyden jäsenmaiden kansalaisille takaavat direktiivit ovat vaarassa tulla rikotuiksi toimenpiteissä, jossa ihmisten perusoikeuksia ja ihmisarvoa ei kunnioiteta. Köyhyys ei ole rikos eikä köyhiä voi kohdella kuin roskia, jotka täytyy siivota pois.

Kaupungin olisi etsittävä kehittäviä ja realistisia ratkaisuja romanivähemmistön aseman parantamiseksi. Allekirjoittaneiden järjestöjen mielestä on ongelmallista, että kaupunginvaltuusto eikä kaupunginhallitus ole tehnyt selkeää linjausta siitä, pitäisikö romanien tilannetta lähestyä ihmisoikeusnäkökulmasta nykyisen turvallisuusnäkökulman sijaan.

Kaupungin olisi myös käytettävä hyväkseen kolmannen sektorin toimijoiden asiantuntemusta romanien kanssa työskentelystä kuten Euroopan neuvosto suosittelee.