tiistai 7. kesäkuuta 2011

Keskisuomalainen: "Vain murto-osa Suomeen tulevista perusteetta tyrkyllä"

Keskisuomalainen: "Vain murto-osa Suomeen tulevista perusteetta tyrkyllä" 7.6.2011

- Itselleni on välittynyt kuva, että ihmisistä, jotka Suomeen saapuvat, vain murto-osa on liikkeellä täysin perusteetta. Sitä, onko heillä kansainvälisten sopimusten ehdot täyttäviä vainoperusteita, on sitten vaikeampi tulkita.

- Mitä sosiaalituilla elämiseen tulee, työluvan saaminen Suomesta on erittäin hankalaa. Järjestelmä on sellainen, että niin kauan kuin Suomessa on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ota työtä vastaan, ei sitä saa ulkomaalainenkaan.

Näin sanoo jyväskyläläistaustainen Ayalnesh Ruotsalainen, 26, joka tietää, mistä puhuu. Hän on oikeustieteen kandi, jolla on työkokemusta muun muassa Pakolaisneuvonta ry:ssä sekä Helsingin hallinto-oikeudesta ulkomaalaisasioiden valmistelijana.

Ruotsalainen sanoo, että maahantuloon liittyviä väärinkäytöksiä on viime aikoina pyritty kitkemään lakimuutoksilla. Esimerkiksi nuoren turvapaikanhakijan perheen maahantulon ehtoja tiukennettiin.

Muutoin Ruotsalainen neuvoo, että parjaamista ja päivittelyä hedelmällisempää olisi pohtia, mitä tehdä, jotta maalaillut uhkakuvat eivät toteutuisi.

- Kun Suomeen joka tapauksessa jonkin verran ihmisiä tulee, pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten heidät saataisiin parhaiten mukaan yhteiskuntaan. Suomessa maahanmuutto on vielä sen verran uutta ja sitä on vielä sen verran vähän, että se ehditään vielä hoitaa hyvin, jos asiaan tartutaan nyt.

Ruotsalainen muutti 19-vuotiaana Jyväskylästä Rovaniemelle opiskelemaan lakia ja on sillä tiellään, nykyisin Helsingissä.

Lue koko haastattelu Keskisuomalaisesta keskiviikkona.