tiistai 14. kesäkuuta 2011

YLE: Sovittelija ratkoo naapuririidat yli etnisten rajojen

YLE Turku: Sovittelija ratkoo naapuririidat yli etnisten rajojen 14.6.2011

Pienet väärinkäsitykset ja yhteisen kielen puuttuminen johtavat maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välisiin naapuririitoihin. Turun seudulla toimii kymmenen naapuruussovittelijaa, jotka auttavat ratkomaan naapurien kiistoja. Toimintaa ylläpitää Suomen Pakolaisapu.

Suomen Pakolaisavun aluekoordinaattori Leena Kaitonen on itsekin toiminut naapuruussovittelijana. Kaitosen mukaan pienistä mitättömistä asioista voi kasvaa valtava riita, jos tilanteeseen ei puututa ajoissa. Esimerkkinä hän kertoo suomalaisen pyykkitupakäytännön.

- Kyllähän kaikki suomalaiset tietävät, että pyykkituvasta pitää tehdä varaus, mutta kun maahanmuuttajalle ei siitä kukaan ole kertonut, on konflikti valmis.

Naapuruussovittelijat ottavat neuvotteluihin mukaan tulkin, joten ongelmat ratkeavat usein saman tien, kunhan kaikki osapuolet tulevat ymmärretyksi, kertoo Kaitonen.

Naapuririidan saa aikaiseksi kuka tahansa

Maahanmuuttajien ja suomalaisten välisiä ristiriitoja joudutaan selvittelemään vähemmän kuin esimerkiksi suomalaisten keskinäisiä riitoja, kertoo aluekoordinaattori Leena Kaitonen. Hän korostaa, että naapuruussovittelija auttaa kaikkia naapureita, asuinalueesta tai etnisesta taustasta riippumatta.

- Missään nimessä ei voida sanoa, että naapuruussovittelija ratkoisi vain maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välisiä riitoja. Kyllä niitä riitoja on ihan kaikkien kesken.

Naapurussovittelija yhä vieras monelle kaupunkilaiselle

Naapuruussovittelussa oleellista on, että konfliktit ratkaistaan ennen kuin ne kärjistyvät. Kaitosen mukaan sovittelu on avointa ja sovittelija on aina puolueeton. Leena Kaitosen mielestä naapuruussovittelijoille riittää työnsarkaa Turussa. Valitettavasti Suomen Pakolaisavun tarjoamasta palvelusta ei juurikaan tiedetä.

- Avainasemassa ovat taloyhtiöiden isännöitsijät. Heidän kauttaan voimme sana kulkee asukkaille. Yritämme nyt saada palvelulle tunnettavuutta.

Naapuruussovittelija voi olla mukana sovittelemassa vaikkapa lasten välisiä riitoja ja kiusaamista piha-alueilla. Asukkaiden sääntörikkomuksista ja järjestyssäännöistä voi syntyä eripuraa, jossa naapuruussovittelija voi auttaa, luettelee Leena Kaitonen.

- Riitautuneet naapurit tekevät yhteisen päätöksen miten tilanne saadaan korjatuksi. Naapuruussovittelija ei voi tehdä päätöksiä kenenkään puolesta.

Kaitonen toivoo, että tulevaisuudessa Turun jokaiselta asuinalueelta löytyisi tukihenkilö jonka puoleen olisi helppo kääntyä. Se olisi hänestä ruohonjuuritasoista työtä.

- Asuntoalueen omalta tukihenkilöltä voisi kysyä neuvoa ja apua, heti kun muuttaa uudelle alueelle. Jos ongelmat kärjistyvät liian suuriksi, voisivat osapuolet ottaa meihin yhteyttä ja sitä saataisiin taas sopu aikaiseksi, selventää Kaitonen

Naapuruussovittelu on Suomen Pakolaisavun KOTILO-projektin luoma malli. Koulutuksessa on tehty yhteistyötä Helsingin, Varsinais-Suomen ja Espoon kihlakunnan sovittelutoimistojen kanssa.