tiistai 7. kesäkuuta 2011

YLE: Seurakunta tuomitsee rasismin Lempäälässä

YLE Tampere: Seurakunta tuomitsee rasismin Lempäälässä 7.6.2011

Lempäälän evankelisluterilainen seurakunta on ottanut tiukan kannan rasistiseen väkivaltaan. Lempäälän kunta ja seurakunta pohtivat yhteisiä tapoja suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Aamulehti uutisoi hiljattain tapauksesta, jossa ulkomaalaistaustainen nainen joutui Lempäälässä väkivallan kohteeksi syntyperänsä takia.

- Surullisina seurasimme uutisointia lempääläläisnaisesta, joka joutui rasistisen väkivallan kohteeksi kotikunnassamme. Ihmisten luonnehdinnat tapahtuneesta - kauheaa ja pöyristyttävää - ovat oikea ja luonnollinen tapa suhtautua tähän, seurakunnan tiedotteessa todetaan.

Lempäälän seurakunta tuomitsee ehdottomasti rasistisen väkivallan ja on syvästi pahoillaan hyökkäysten kohteeksi joutuneen henkilön puolesta.

- Seurakuntamme haluaa tehdä omalla sarallaan työtä suvaitsevaisuuden ja lähimmäisenrakkauden edistämiseksi omassa kunnassamme ja koko maassa. Vanha Testamenttikin ohjeistaa meitä väkevästi maahanmuuttajiin suhtautumisessa: Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne olevia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä, kirkkoherra Mikko Oikarinen ja muut Lempäälän seurakunnan työntekijät toteavat tiedotteessaan.

____________________________________________

Tiedote: Seurakunta tuomitsee rasistisen väkivallan

Olemme kaikki samanarvoisia
- Lempäälän seurakunta tuomitsee rasistisen väkivallan

Surullisina seurasimme uutisointia lempääläläisnaisesta, joka joutui rasistisen väkivallan kohteeksi kotikunnassamme. Ihmisten luonnehdinnat tapahtuneesta – ”kauheaa ja pöyristyttävää” – ovat oikea ja luonnollinen tapa suhtautua tähän.

Lempäälän seurakunta tuomitsee ehdottomasti tämänkaltaisen rasistisen väkivallan ja on syvästi pahoillaan hyökkäysten kohteeksi joutuneen henkilön puolesta.

Seurakuntamme haluaa tehdä omalla sarallaan työtä suvaitsevaisuuden ja lähimmäisenrakkauden edistämiseksi omassa kunnassamme ja koko maassa. Vapahtajamme julistaa autuaiksi rauhantekijät ja Vanha Testamenttikin ohjeistaa meitä väkevästi maahanmuuttajiin suhtautumisessa: ”Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne olevia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos. 19:33–34).

Suvaitsevaisuuden ja lähimmäisenrakkauden vahvistaminen ovat kiinteä osa kristillisen seurakunnan julistusta. Julistusta ja sanojakin tärkeämpiä ovat käytännön teot, joiden avulla jaloista ajatuksista tehdään totta. Lempäälän seurakunnassa kokoontuu maahanmuuttajaryhmiä vaikeaa kieltämme oppimassa, ja kunnan kanssa yhteistyönä on alkamassa matalan kynnyksen kahvilatoiminta maahanmuuttajille.

Aamulehdessä 29.5.2011 esille tuotu ehdotus eri uskontojen edustajien kutsumisesta saman pöydän ääreen on myös vakavassa pohdinnassa. Lempäälän kunta ja seurakunta ovat paraikaa pohtimassa yhteisiä tapoja suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Haluamme kaikki yhdessä tehdä totta näistä Raamatun sanoista: "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luukas 6:31)

Mikko Oikarinen, kirkkoherra
Henriikka Tarri, diakoniatyöntekijä
Raili Paul, lähetyssihteeri