lauantai 25. kesäkuuta 2011

MTV3: Helsingin romaneja tukeneet valtasivat talon

MTV3/STT: Helsingin romaneja tukeneet valtasivat talon 25.6.2011

Helsingin Kalasatamassa romaneja majoittanut Sosiaalikeskus Satama on vallannut Kalliossa sijaitsevan yliopistorakennuksen.

Pitkään tyhjillään ollut Franzeninkadun rakennus vallattiin juhannusaattoiltana yhdeksän aikaan. Franzenia-nimisessä talossa toimivat aiemmin sosiaalitieteiden laitokset.

Vähäisen väkimäärän vuoksi poliisi aikoo puuttua asiaan vasta alkuviikosta.

Sosiaalikeskus Satama toivottaa nettisivuillaan ihmiset tervetulleeksi uuteen sosiaalikeskukseen Franzeninkadulla. Sivuilla on julkaistu viikonlopun ohjelma, johon kuuluu muun muassa info valtaamisoikeuksista, Espanjan yleislakon esittely, työpajoja, musiikkia ja elokuvia.

Helsinki tiukensi romanikerjäläislinjaansa viime viikolla. Laittomiin romanileireihin päätettiin vastedes puuttua välittömästi.