Pohjalainen: Kari Uusikylä: Kauppakeskuksen teurastus

Pohjalainen: Kari Uusikylä: Kauppakeskuksen teurastus 5.1.2010

Vuoden viimeisenä päivänä Helsingin ja Espoon rajamailla sijaitsevasta kauppakeskus Sellosta tuli kammottavan tragedian näyttämö.

Neljän tunnin kuluttua tapahtumasta poliisi piti tiedotustilaisuuden. Poliisi ansaitsee kiitokset esiintymisestään. Joidenkin toimittajien tyyli oli sen sijaan epämiellyttävä. Syyttävällä äänellä kyseltiin miksi tiedotus viipyi niin kauan, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, miten on mahdollista, että joku voi kulkea pyssy taskussaan kauppakeskuksessa. Jotkut toimittajat olisivat kai itse etsineet tappajaa yleisöjoukosta, palvellen samalla uutisnälkäistä yleisöä.

Poliisilta tiukattiin yksityiskohtia, vaikka tyhmempikin tajusi, että niistä ei ollut tietoa tai poliisi ei voinut levitellä luuloja tai huhuja. Vaikutti siltä, että monelle toimittajalle oli tärkeintä saada myyviä otsikkoja tapahtuneesta. Sen rinnalla inhimillinen kärsimys, hirvittävä tragedia oli kuin vähäinen sivujuonne.

Nyt alkaa tapahtuminen jälkipyykki. Se on välttämätöntä, mutta pyykkäreiden taidot vaihtelevat. Poliitikoilla on taas tilaisuus kerätä ääniä yksinkertaisilla tulkinnoillaan ja vaatimuksillaan tyyliin "enkös minä sanonut!"

Koska ampuja oli ulkomaalaistaustainen, on selvää, että monien raivo kohdistuu maahanmuuttajiin, jotka pitäisi häätää sinne mistä tulivat. On niitäkin, jotka haluaisivat kostaa teon samoin menetelmin kuin itsensä ampunut tappaja. Mafiamaiset kostokeinot eivät väkivaltaa vähennä.

Ampuja oli Kosovon albaani. Kosovon albaanien ja serbien välisen sodan väkivalta oli primitiivistä ja raakaa. Ei ollut aina väliä, oliko uhri sotilas vai siviili, nainen, lapsi tai vanhus. Kuka tietää mitä tappaja on Kosovossa asuessaan kokenut tai millaisiin toimiin itse osallistunut, mies parhaassa sotilasiässä. Onko ihmisen tappaminen ollut kenties sotaisessa elinpiirissä arkinen asia?

Ei kai kukaan väitä, että tappaja oli tasapainoinen, onnellinen ihminen? Hän oli häiriintynyt, paha ihminen.

Tekojen taustojen pohtiminen ei tietenkään tarkoita sen pienintäkään hyväksymistä. On selvitettävä miksi surmatun naiskumppanin piti kärsiä jatkuvasti tappouhkauksista, pelätä henkeään. Turvallisuutemme lisääminen ei onnistu kansaa aseistamalla eikä kenttäoikeuksien pikatuomioin. Se on todellisten asiantuntijoiden vastuulla.

Kaikkien maahanmuuttajien leimaaminen tyhmiksi mutakuonoiksi on typerää. Esimerkiksi fiksut, miellyttävät Hetemajn jalkapalloilevat veljekset siskoineen ovat tappajan maanmiehiä.

Entä mitä päättelemme siitä, että kuulumme samaan kansaan niiden herttaisten tätien ja nuoren naisen kanssa, jotka ovat surmanneet avuttomia hoitolaitosten asukkaita?

Suomi on väkivaltaisten kuolemien kärkimaita. Euroopassa vain Liettua, Latvia ja Viro päihittävät meidät. Juoppotilastojen kestomenestyjän, kännissä autolla kaahailevan, viinapäissään öykkäröivän, puukolla huitovan kansan ei kannata ylpeillä tavoillaan. Kaikkien rakastama Matti Nykänenkin helli taas vaimoaan puukolla ja kuristamalla.

Väkivaltaa ei pidä sietää, eikä hyväksyä. Äärettömän harva, jos kukaan, on synnynnäisesti väkivaltainen. Hylätyistä, halveksituista, vaille turvaa jääneistä lapsista kasvaa muita enemmän julmureita. Ei kuitenkaan kaikista, jos lähellä on joku rakastava aikuinen, joka opettaa miten muita kohdellaan.

Yksilön pahuus ei sikiä tyhjiössä. Eri maissa on nähty, että mitä enemmän ihmisiä joutuu yhteiskunnassa pois potkituksi hylkiöiksi, sitä todennäköisemmin tapahtuu hirmutekoja. Kun ihmiseltä viedään toivo, millään ei ole enää väliä, ei edes omalla tai muiden elämällä.

Kari Uusikylä / Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori