Pohjalainen: Silkkihansikkaat syrjään

Pohjalainen, pääkirjoitus: Silkkihansikkaat syrjään 8.1.2010

Suomessa tapahtuu toistuvasti kamalia asioita, joista sekä kansa että päättäjät ovat täysin ymmällään. Niitä seuraa intohimoinen keskustelu ja joukko ehdotuksia patenttiratkaisuiksi kuten ikuisuusaiheista yleensäkin, mutta pian taas kaikki jatkuu entisellään.

Espoon Sellon tragediakin noudattaa tuota kaavaa. Sellon tapauksessa sitä paitsi yhdistyy kaksi vavisuttavaa ikuisuusasiaa, joukkosurmat ja maahanmuutto, joten aihepiiri on keskusteltavaksi mitä haastavin.

Ehkä siksi keskustelu on jo karannut käsistä jopa ministeritasolla. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), sisäministeri Anne Holmlund (kok.) ja maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) ovat etsineet ratkaisua muun muassa aselain tiukentamisesta, oleskeluluvan tehokkaammasta valvonnasta tai sen peruuttamisesta sekä lähestymiskiellon valvonnasta.

Ohitettu ei ole maahanmuuttajien kotouttamistakaan, vaikka se on osoittautunut lähes ylivoimaiseksi haasteeksi mille tahansa maalle.

Ulkomaalaisasioissa aina aktiivinen europarlamentaarikko Timo Soini (ps.) meni vielä paljon pidemmälle vaatien, että maahanmuuttopolitiikkaa on kiristettävä ja että Sellon ampujan kaltaiset henkilöt eivät sovi tähän maahan.

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan jämäköittämiseen on kuitenkin paljon parempiakin syitä kuin Sellon ampumatapaus. Loppujen lopuksi Ibrahim Shkupollin hirmuteoilla ei ole maahanmuuton monien ongelmien kanssa juuri mitään tekemistä.

Hyvälläkään maahanmuutto-ja kotouttamispolitiikalla ei voida estää sellaisia tapahtumia, jotka johtuvat yksittäisten ihmisten mittaviksi paisuneista henkilökohtaisista ongelmista.

Paljon tehokkaampaa on heittää silkkihansikkaan syrjään ja ottaa asioihin ja epäkohtiin tarpeeksi ajoissa kiinni.

Sitä paitsi oleskeluluvan peruutus on iso päätös, jossa pitää aina ottaa huomioon monia puolia kuten perhesuhteet, oleskeluaika Suomessa tai se tärkeä seikka, käykö asianomainen työssä. Elämäntilanne pitää aina arvioida kokonaisuudessaan, eikä se esimerkiksi Shkupollin tapauksessa olisi johtanut karkotukseen, kuten johtaja Heikki Taskinen maahanmuuttovirastosta on todennutkin. Ei, vaikka Shkupollin ongelmat lopulta johtivat hirvittäviin tekoihin.

Jälkikäteen toki karkotuksella ja muulla on helppo spekuloida, mutta esimerkiksi tietosuoja on viritetty Suomessa niin äärimmilleen, että sekin jo haittaa näissä asioissa viranomaistoimintaa merkittävästi.

Suomessa ollaan monessa asiassa liian lepsuja ja sorrutaan paapomiseen. Ilmiselviin ongelmiin ei puututa eikä varsinkaan tarpeeksi ajoissa. Paljon mieluummin sonnustaudutaan silkkihansikkaisiin ja toivotaan sinisilmäisesti, ettei vain mitään pahaa tai ikävää tapahtuisi.

Tuo väärä asenne lähtee liian usein jo kotoa, jossa lapset ovat tosiasiallisesti ottaneet aikuisille kuuluvan vallanpitäjän aseman. Kouluissa vaikeudet ilmenevät kiusaamisena ja myöhemmällä iällä ehkä kiusaamisena työpaikalla. Ongelma on se, että asioihin ei puututa tarpeeksi jämäkästi silloin, kun niille vielä olisi tehtävissä jotakin.

Perheväkivalta on yksi seuraus silkkihansikaspolitiikasta ja vääränlaisesta hienotunteisuudesta. Kun lähipiiri levittelee käsiään, suojelee ja pakenee vastuutaan, viranomaisetkin ovat voimattomia.

Samaten lepsuus vaivaa maahanmuuttoa, jossa vääränlainen suvaitsevaisuus on saanut vallan. Epäkohtiin ei puututa vaikka pitäisi, etteivät asenteet maahanmuuttoa kohtaan pääse kiristymään ja lopulta lukkiutumaan.