keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Marko Kivelä: Vaihtoehtoinen pakolaispolitiikka

Marko Kivelä: Vaihtoehtoinen pakolaispolitiikka (blogi) 2.3.2011

Vallitseva politiikka esitetään kovin usein ainoana mahdollisena. Sitä se on kuitenkin kovin harvoin jos koskaan. Vaikkapa pakolaispolitiikka voidaan rakentaa kovin monella tavalla, joista osa on varmasti nykyistä politiikkaa inhimillisempiä ja tehokkaampia. Pyrin tässä esittämään teille luomani hahmotelman kautta, että pakolaispolitiikka on mahdollista rakentaa uudelleen ja sen rakentamisessa voidaan käyttää paljon suurempia muutoksia kuin millaisia esitetään poliittisissa keskusteluissa. Tarkoituksena ei ole niinkään markkinoida tätä mallia, vaan laajentaa turhan rajoittunutta keskustelua asiasta.

Mallini avainsanat ovat erikoistuminen ja ennakoitavuus.

Toisin sanoen voisimme hyvin luoda järjestelmän joka on sekä ennakoitavissa että joka erikoistumalla pyrkii nykyistä mallia suurempaan tehokkuuteen. Toimenpiteet millä tähän voitaisiin päästä ovat:

1. irtaudutaan YK:n pakolaissopimuksesta ja muutetaan lakimme sellaiseksi, että täältä ei ole mahdollista saada spontaanipakolaisena turvapaikkaa. Samalla kuitenkin meidän pitäisi sitoutua jatkamaan apuamme, mutta meidän asettamillamme ehdoilla.
2. Apumme jakautuisi kahteen pääkategoriaan.

* Kiintiöpakolaisten ottamiseen. Muutoksen myötä voisimme nostaa pakolaiskiintiön jonnekin 3000-4000 tuntumaan. Kiintiöpakolaisina meidän pitäisi keskittyä mahdollisimman haavoittuvissa asemissa oleviin ihmisiin. Eli lähinnä alle 12 vuotiaisiin orpoihin ja pieniä lapsia sisältäviin perheisiin joissa perheen huoltaja (eli mies) on kuollut. Nykyinen spontaanipakolaisuus on pitkälti eräänlaisten pakolaisten eliitin vastaanottoa. Todella suuressa hädässä olevat eivät koskaan pääse kovin kauas lähtömaastaan. Olisi aika, että edes yksi maa kävisi ponnekkaammin huolehtimaan näistä heikoimmissa asemassa olevista.

* Suoraan apuun pakolaisleireille. Suomi voisi hyvin kehittää eritysosaamista pakolaisleirien pyörittämiseen ja ylläpitoon tähdäten siihen, että pakolaisleireillä olevat ihmiset saisivat mahdollisimman hyvät mahdollisuuden elää omaa elämäänsä vaikka he joutuisivat elämään leirissä pitkäänkin. Tätä nykyä jotkut leirit ovat kohtalaisesti hallittuja ja ylläpidettyjä, mutta on myös paljon spontaanisti syntyneitä leirejä joilla edes perusasiat kuten vesi ja ruokahuolto ei ole kunnossa.

Nykyjärjestelmähän on ennakoimaton ja käytännössä kaikki tekevät kaikkea, eikä välttämättä kukaan kovin hyvin. Esittämäni muutokset aikaansaisivat luultavasti selvästi enemmän hyvää kuin nykyinen sekava systeemi. Keskittymällä tietyntyyppisiin pakolaisiin ja tietyntyyppisiin ongelmiin saisimme syvennettyä ammattitaitoa asiassa ja samalla pystyisimme kehittämään toimia niin, että autettavien ihmisten elämä saataisiin mahdollisimman hyvin järjestykseen. Toki tässäkin mallissa on puutteensa ja malli on kohtalaisen pinnallisesti pohdittu, mutta olennaista on, että pääsisimme eteenpäin nykyisenkaltaisesta huonosti toimivasta, epäsuositusta ja osin jopa hallitsemattomasta tilanteesta. Toisin sanoen vaihtoehtojen etsiminen nykytilanteelle on välttämätöntä.



Mallini etuja nykyiseen käytäntöön nähden olisi mm:

* Turvaa saisi kaikkein haavoittuvimmissa asemassa olevat
* Järjestelmä olisi ennakoitavissa ja näin ollen myös resurssit olisivat helposti varattavissa.
* Pienten lasten kyky kotoutua on ylivertainen ja samalla vältettäisiin ainakin osin kulttuurimme kannalta vieraiden ja haitallisten aatteiden ja normien rantautumista tänne (mm. ympärileikkaus, kunniamurhat…)
* Pääsemme eroon ihmissalakuljetuksesta ainakin suurimmalta osin
* Järjestelmän väärinkäytökset vaikeutuvat (varsinkin jos jo alussa ilmoitetaan, ettei malli salli perheenyhdistämistä)
* Akuutin avun tarvitsijat saisivat enemmän ja ammattitaitoisempaa apua maailman pakolaisleireillä


Haittoja:

* Pakolaiset olisivat entistä kauemmin yhteiskunnan elätettävinä nuoren ikänsä takia
* Spontaanipakolaisten mahdollisuudet uuden kotimaan löytämiseksi vähenisivät (marginaalisesti)
* Mahdollinen kansainvälinen leima, joka kuitenkin poistuisi jos pystyisimme osoittamaan, että teemme vähintään yhtä paljon hyvää kuin ennenkin.