keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

YLE: Suomeen halutaan lisää osaajia EU:n sinisellä kortilla

YLE Uutiset: Suomeen halutaan lisää osaajia EU:n sinisellä kortilla 2.3.2011

Sisäasiainministeriö esittää, että myös Suomessa otetaan käyttöön EU:n sininen kortti. Sinisen kortin on tarkoitus helpottaa EU:n ulkopuolelta tulevien erityisosaajien tuloa jäsenmaihin ja vähentää laitonta maahanmuuttoa.

Tarkoitus on laatia yhteiset säännöt eurooppalaisille maille mutta koska Suomeen voi jo nyt tulla tavallisella oleskeluvalla, muutoksella ei ole Suomelle suurta merkitystä, arvoidaan sisäministeriössä.

Nykyisten hakijoiden perusteella direktiivi koskettaisi arviolta muutamaa sataa henkilöä vuosittain.

Täytäntöönpano on pyritty toteuttamaan niin, ettei se hankaloittaisi nykyistä järjestelmää.

-Luvan myöntäminen edellyttää, että henkilöllä on vähintään vuoden pituinen työsuhde erityispätevyyttä vaativaan työhön, vähintään kolmen vuoden opinnot takanaan ja että työstä maksetaan keskimääräistä korkeampaa palkkaa, eli yli 4 500 euroa kuussa, ylitarkastaja Elina Immonen Sisäasiainministeriöstä kertoo.

Immosen mukaan kyse on rinnakkaisväylästä. Suurin osa Suomeen tulevista erityisosaajista ei täytä direktiivin vaatimuksia, koska heidän palkkansa tai työsuhteen pituus eivät täytä vaatimuksia.

Luonnos hallituksen esityksestä on lähtenyt lausuntokierrokselle. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, viimeistään kesäkuun puolivälissä.