maanantai 13. lokakuuta 2014

Kaleva: Suomeen muodostumassa uusi paperittomien ryhmä

Kaleva/STT: Suomeen muodostumassa uusi paperittomien ryhmä 13.10.2014

Valmisteilla oleva ulkomaalaislaki lisäisi Suomessa asuvien paperittomien määrää. Se muodostaisi uuden paperittomien ryhmän, jota ei uhkaa maasta käännyttäminen.

Sisäministeriö arvioi muutoksen lisäävän paperittomien määrää kymmenillä. Paperittomuutta tutkineen sosiologi Mervi Leppäkorven mukaan arvio on erittäin varovainen.

- Tähän asti meillä ei ole ollut systeemiä, jossa putkesta tulee paperittomia ihmisiä. Tässä on mahdollisuutena, että meillä käy kuten muualla Euroopassa ja paperittomat alkavat näkyä ryhminä. Tämä lisää mahdollisuutta, että he alkavat protestoida oikeuksiensa puolesta, Leppäkorpi sanoo.

Suomessa arvioidaan asuvan joitain tuhansia paperittomia. Ruotsissa heitä on kymmeniätuhansia, joista sadat ovat järjestäytyneet ammattiliitoksi.

Suomessa asuu tilapäisellä oleskeluluvalla nelisensataa ihmistä, joiden lupia ei vuodenvaihteen jälkeen todennäköisesti enää uusittaisi. Suurin osa heistä on Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Uusia tilapäisiä oleskelulupia ei myönnettäisi, jos vapaaehtoinen paluu on mahdollinen.

Sisäministeriössä uskotaan, että iso osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista lähtee maasta, kun se tehdään houkuttelevaksi esimerkiksi maksamalla siitä.

Uusi ulkomaalaislaki on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Hallitus sai kiistellyt esitykset eteenpäin, kun vihreät olivat lähteneet hallituksesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.