torstai 14. tammikuuta 2010

YLE: Kunniaväkivalta yltää jo suomalaisiin

YLE Uutiset: Kunniaväkivalta yltää jo suomalaisiin 14.1.2010 (jpg) (uutinen poistettu YLEn sivuilta)

Yhä useampi suomalainen kohtaa kunniaan liittyvää väkivaltaa myös omassa elämässään. Maahanmuuttajien keskuudessa kunniaväkivaltaa on esiintynyt Suomessa jo useiden vuosien ajan.

Suomalaiset hakevat maahanmuuttajien tavoin apua kunniaväkivaltaan muun muassa monikulttuurisille naisille tarkoitetusta keskuksesta, sillä suomalaiset viranomaiset eivät tunnista kunniaväkivaltaa eivätkä ymmärrä, kuinka vakavasta asiasta voi olla kyse.

Suomalainen nainen kertoi kokemuksiaan YLE:n TV2:n Ajankohtaisessa Kakkosessa tällä viikolla. Naiselle oli sattunut kohdalle kunniaväkivaltaan uskova ulkomaalaistaustainen mies.

Hän sanoo, että hänen avioliitto oli helvettiä, mutta kukaan ei usko häntä.

- Pelkään entistä miestäni, hänen veljeään ja koko sukua. Olen saanut uhkauksia lapsikaappauksesta ja mies on toistuvasti uhannut tappaa minut. Mies on sanonut, että heille ei kukaan voi mitään - että hirveyksiä tapahtuu, eikä niitä tarvitse edes tehdä itse - kostajia löytyy omasta heimosta, nainen kertoo.

Kunniaväkivaltaan uskova mies ja hänen koko sukunsa ajattelevat, että naisen siveys on miehen kontrolloitavissa. Nainen on miehen omaisuutta ja täten naista saa pahoinpidellä miten lystää, ellei nainen tottele yhteisön sääntöjä.

Kunniaväkivalta on ollut kasvussa viime vuosina Suomessa, kun naimaikään tulevat maahanmuuttajataustaiset nuoret naiset rimpuilevat kahden kulttuurin ristipaineessa. Heitä voidaan pakottaa naimisiin ja kieltää seurustelu suomalaisten kanssa.

Suomalaiset maahanmuuttajien turvakodissa

Monikulttuuristen parisuhteiden myötä myös kantaväestöön kuuluvat ovat joutuneet Ajankohtaisen Kakkosen naisen tavoin kohtaamaan kunniaan liittyvää väkivaltaa. Projektipäällikkö Nasima Razmyar Monika-Naiset liitosta Helsingistä kertoo, että heidän turvakodissaan on ollut suomalaisnaisia kunniaväkivaltaa paossa.

Lisäksi suomalaiset hakevat muuta apua monikulttuurisille naisille tarkoitetusta Monika-talosta.

- Esimerkiksi naisen äiti saattaa soittaa tai muu perheenjäsen tai ystävä, joka on huolissaan. He haluavat tietää, mitä tiettyihin kulttuureihin kuuluu, ja onko joku käytös normaalia, Razmyar kertoo.
Viranomaisilla vähän tietoa

Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä lukuun ottamatta suomalaisten viranomaisten tieto kunniaväkivallasta on heikkoa.

Itäisen poliisipiirin johtaja ylikomisario Veli Hukkanen Helsingin poliisista sanoo, että suomalaiset viranomaiset terveyskeskuksista poliisilaitokseen suhtautuvat kunniaväkivaltaan kuin se olisi tavallista suomalaista parisuhdeväkivaltaa. Hukkanen peräänkuuluttaa viranomaisten kouluttamista.

- Viranomaiset eivät pysty meillä heti tunnistamaan ja ohjaamaan avun piiriin. Emme tällä hetkellä pysty turvaamaan ja suojaamaan ihmisten elämää sillä tavalla kuin viranomaisten tulisi tehdä, Hukkanen sanoo.