perjantai 4. kesäkuuta 2010

Vantaan Sanomat: Perhe kätki Fadayelin viranomaisilta

Vantaan Sanomat: Perhe kätki Fadayelin viranomaisilta 4.6.2010

Omaiset kätkivät käännytystä odottavan egyptiläisen Eveline Fadayelin viranomaisilta.

Martinlaaksossa asuva Fadayel sai poliisilta kehotuksen poistua maasta 13. kesäkuuta mennessä.

–Omaiset ovat vieneet hänet turvaan, sanoo Fadayelin miniä Heli Gerges.

Vantaankosken seurakunta tarjosi Fadayelille turvapaikkaa, mutta hän ei ole kirkon tiloissa.

–Seurakunnan henkinen tuki on meille ehdottoman tärkeä.

Tukijoihin liittyi myös kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd), joka teki kirjallisen kysymyksen ulkomaalaislain muuttamisesta.

Kiljunen kysyi kolmen kansanedustajan kanssa, ryhtyykö hallitus pikaisiin toimiin kohtuuttomien käännytysten estämiseksi.

Kysymyksen allekirjoitti 80 kansanedustajaa.

–Hienoa, että kansanedustajat ottavat kantaa. Toisaalta on helppo sanoa mitä vain. Sanan pitää tulla lihaksi, toteaa Fadayelin miniä Tarja Girgis.

Facebookissa venäläisen Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin tukiryhmään on liittynyt yli 3 375 jäsentä.

Ryhmän aktiivit keskittyivät tällä viikolla Antonovan tukemiseen.

82-vuotiaan Antonovan käännytystä lykättiin jo kolmannen kerran.

Perusteluksi kerrottiin muun muassa hänen terveydentilansa selvittäminen.

–Terveyskeskuslääkärin lausunnon mukaan hän on täysin autettava, vahvasti muistihäiriöinen pyörätuolipotilas, sanoo tukiryhmän aktiivi Pär Silen.

–Hän on täysin riippuvainen tyttärestään, joka vaihtaa hänelle vaipat.

Silen totesi torstaina, että aktiivit ovat valmiit ihmismuuriksi, jos käännytys pannaan toimeen.