torstai 13. maaliskuuta 2014

Kansan Uutiset: SPR:llä asennetalkoot rasismia vastaan

Kansan Uutiset: SPR:llä asennetalkoot rasismia vastaan 13.3.2014

Punainen Risti järjestää Asennetalkoita rasisminvastaisella viikolla 17.–23.3.

Ympäri Suomea järjestettävät talkoot muistuttavat jokaisen vastuusta suvaitsevan ympäristön luomisessa. Esimerkiksi Seinäjoella ja Jyväskylässä järjestetään sarjakuvatyöpajoja, Kotkassa, Porissa ja Kuopiossa keskustelutilaisuuksia. Tampereella ja Helsingissä näytetään lyhytelokuvia.

– On merkityksellistä, millaisia asenteita ja käytöstapoja levitämme ympärillemme eri ryhmissä ja yhteisöissä, kuten kouluissa, työpaikoilla, harrastusryhmissä ja kotona. Rasisminvastaisella viikolla haluamme rohkaista hiljaista enemmistöä ottamaan kantaa syrjinnästä ja rasismista vapaan ympäristön puolesta, toteaa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Talkoohengessä jokainen voi tehdä ja kerätä hyviä rasisminvastaisia tekoja. YK:n rasisminvastaista päivää vietetään 21.3.

Hyvät arkiset teot kierrätykseen

Rasisminvastaisella viikolla Punaisen Ristin vapaaehtoiset keräävät ja tekevät hyviä rasisminvastaisia tekoja muun muassa kaduilla, oppilaitoksissa ja kauppakeskuksissa.

Myös Punaisen Ristin valtuuston puheenjohtaja, opetusministeri Krista Kiuru osallistuu hyvien tekojen keruuseen vierailemalla Helsingissä Jakomäen peruskoulussa tiistaina 18.3. klo 9–10.

Arjen hyvä rasisminvastainen teko on esimerkiksi rasistiseen puheeseen puuttuminen julkisessa kulkuvälineessä tai sosiaalisessa mediassa.

Vapaaehtoiset peluuttavat myös Rasismivisaa, jonka avulla jokainen voi testata omat tietonsa rasismista ja ennakkoluuloista. Visaa voi pelata myös netissä.