torstai 13. maaliskuuta 2014

Kansan Uutiset: Helsingissä tukimielenosoitus Malmön feministeille

Kansan Uutiset: Helsingissä tukimielenosoitus Malmön feministeille 13.3.2014

Mielenosoittajien viesti on, etteivät he aio lannistua äärioikeistolaisen väkivallan ja uhkailun edessä.

Naistenpäivänä 8. maaliskuuta Malmön Ta natten tillbaka -marssin jälkeen joukko natseja hyökkäsi feministien kimppuun. Kuusi henkilöä joutui sairaalaan tultuaan puukotetuksi ja pahoinpidellyksi.

Jo samana viikonloppuna ympäri Ruotsia tuhannet ihmiset osallistuivat tukimielenosoituksiin natsien väkivaltaa vastaan. Lauantaina 15. maaliskuuta myös Suomessa osoitetaan tukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneille.

Kokoontuminen on kello 20 Helsingin Narinkkatorilla, josta kulkue lähtee liikkeelle.

– Näin ei voi jatkua. Ihmiset kokevat jatkuvasti väkivaltaa ja syrjintää sukupuolensa, seksuaalisuutensa, ihonvärinsä, siirtolaistaustansa, vammansa tai muun mielivaltaisen syyn takia. Me emme hyväksy tätä. Haluamme liikkua kaupungilla joutumatta väkivallan tai sen uhan kohteiksi.

Mielenosoituksen järjestävät Antirasismi X ja Varis-verkosto. Lisäksi mukana on muun muassa useita naisjärjestöjä.

Lisätietoa tapahtuman Facebook-sivulla.