Ville Niinistö: Ajatuspoliisista, päivää

Ville Niinistö: Ajatuspoliisista, päivää (blogi) 25.2.2010
Oscar Ohlis: Se on rasismi, josta se on kiinni (blogi)

”Modernin” ja ”liberaalin” kokoomuksen nuorisojärjestön puheenjohtaja esitteli omia ajatuksiaan monikulttuurisuudesta viikonloppuna niin HS:ssa kuin Hbl:ssa. Kaikkein kummallisimmassa sitaatissa hän torjuu monikulttuurisuuden sanomalla (Hbl), että ”ei ole hyvä että samassa yhteiskunnassa on monta erilaista tapaa ajatella”. Samalla hän viittaa Sharia-lain käyttöön.

Tämä kuulostaa paluulta nationalismin ylilyöntien kultavuosiin, jotka perustuivat kansalliseen yhtenäiskulttuuriin ihmisen yksilönvapauden kustannuksella. Ajatus yhtenäisestä kansasta on vaarallinen, jos se määritellään vain tiettyjen tapojen tai kielen avulla. Tämä johtaa helposti yleiseen arvokonservatismiin, jossa ihmisten vapautta rajoitetaan pakottamalla kaikkia yhteen muottiin.

On täysin oikein ja perusteltua käydä keskustelua integraation ja turvapaikkajärjestelmän ongelmista, varsinkin jos keskustelu palvelee ihmisoikeuksien ja kotoutumisen parempaa toteutumista. Sen sijaan ajatuspoliisiksi ryhtyminen olisi jo aikamoista yksilönvapauksien rajoittamista.

Arviolta korkeintaan promille suomalaisista kannattaa olkinukkea siitä, että monikulttuurisuus tarkoittaisi erilaisia pelisääntöjä tai oikeusjärjestelmää eri ihmisille. Yksikään poliittinen puolue ei sellaista tavoittele. Kulttuuritausta ei anna perusteita rikkoa lakia tai muiden ihmisoikeuksia.

Monikulttuurisuus sen sijaan tarkoittaa ihmisten vapautta olla omanlaisiaan, ajatella itse, hakeutua haluamiinsa alakulttuureihin (kuten vaikka sci-fin tai bingon harrastajiin) ilman, että siitä tulee negatiivista leimaa muun väestön silmissä. Monikulttuurisuus ei jaa ihmisiä ”kantaväestöön” tai ”maahanmuuttajiin”, vaan antaa ihmisille yhdenvertaisen mahdollisuuden toteuttaa itseään oikeusvaltion yhteisten pelisääntöjen rajoissa. Kaikki ihmiset kuuluvat johonkin vähemmistöön.

On älyllisesti mahdoton rakennelma sanoa olevansa suvaitsevainen Nokian ulkomaisille insinööreille, mutta vähemmän suvaitsevainen muille maahanmuuttajille – aivan kuin me pystyisimme ulkonäön perusteella päättelemään, kuka onkaan Nokialla töissä ja kenen maahanmuuttajan lapsesta tulee uusi Linus Torvalds. Kansainväliset suuryritykset ja huippuosaajat tuskin hakeutuvat Suomeen, jos konservatiivinen arvoympäristö imee hapen yhteiskuntamme luovuudesta.

Olennaisinta monikulttuurisessa yhteiskunnassa on se, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Maahanmuuttokriitikot usein antavat mielikuvaa itsestään sananvapauden esitaistelijoina, mutta yksilönvapauksiin muutoin he näyttävät suhtautuvan suruttoman rajaavasti.

Itse kannatan muiden perusoikeuksien lailla myös laajaa sananvapautta. Seuraavan hallituskauden aikana pitäisi pystyä sopimaan jumalanpilkan rangaistavuuden poistamisesta rikoslaista; oikeusistuin ei ole oikea paikka pyhänä pidetyn rajojen määrittelyyn, jos se rajoittaa sananvapautta.

Olemme kaltevalla pinnalla, jos ”erilaisten” ihmisten ihmisoikeuksien rajoittamisesta tuleekin yhtäkkiä poliittisesti hyväksyttävää. Tällaisia mielipiteitä saa toki esittää. Vanhusten, vammaisten tai työttömien elämä ei tällaisten päättäjien Suomessa tulisi kuitenkaan olemaan helppoa.

_____________________________________

Oscar Ohlis: Se on rasismi, josta se on kiinni

Muukalaisvihamieliset mielipiteet ovat saaneet aika paljon mediatilaa viime aikoina. Jopa kahden hallituspuolueen nuorisojärjestöjen puheenjohtajat ovat esiintyneet mediassa ja sanoneet, että maahanmuuttopolitiikkaa on hoidettu höllästi. Toinen heistä ehdottaa, että lopettaisimme kiintiöpakolaisten vastaanoton kokonaan. Toinen on sitä mieltä, että maahanmuuttajien integrointi on epäonnistunut, mutta ei esitä ongelmaan ratkaisua. Pelottavaa ja aika populistista. Tässä yritetään ilmeisesti voittaa ääniä perussuomalaisten kannattajilta näillä raukkamaisilla puheilla.

Suomalaisessa yhteiskunnassa nostetaan yhä useammin tapetille maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistuminen perustavanlaatuisena ongelmana. Riippumatta kuinka tämän ongelman ympärillä argumentoidaan, on kotouttamisen epäonnistuminen keskustelun polttopisteessä. Tämä epäonnistuminen on synnyttänyt esitetysti juurettomuutta, muukalaisten ja kansallisten suomalaisten kuilun, sekä muukalaisvihaa – ja näin vastakkainasetteluja luodaan, sekä rasismikin kehittyy tätä myötä. Monet tarjoavat ratkaisuksi muutettua integrointi- tai kotouttamispolitiikkaa – onnistuneella kotouttamisella erilaisuuskuilut ja muukalaisviha sitten katoaisivat. En usko, että tämä voi olla niin yksinkertaista.

On selvää, että Suomi tarvitsee kehittyvän kotouttamispolitiikan, joka lähtee ihmisten välisestä kohtaamisesta ja uteliaisuudesta toistemme erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia kohtaan. Kuitenkin poliittinen ongelmanmuodostuksemme on väärä. Pohjimmainen ongelma on vastakkainasettelu ja rasismi, ei integraatio ensi kädessä.

Rasismia oli jo kauan ennen epäonnistunutta kotouttamispolitiikkaa, mikä voisikin tarkoittaa sitä, että rasismi on synnyttänyt epäonnistunutta integraatiota, eikä päinvastoin.

Olen sitä mieltä, että nyt on aika olla kanssaihmisyyden puolella, eikä hyväksyä muukalaisvihaa tai rasismia, mistä suunnasta tahansa se tuleekaan. Meidän kuuluisi rakentaa yhteiskunta, josta voimme olla ylpeitä – yhteiskunta, jossa kaikki ovat erilaisia, mutta yhtälailla arvokkaita. Onko se liikaa toivottu?