sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Aamulehti: Tampereen uusi nuorisokahvila täyttyy maahanmuuttajista

Aamulehti: Tampereen uusi nuorisokahvila täyttyy maahanmuuttajista 14.2.2010

Tampereella kaksi kuukautta toiminut nuorisokahvila Uniikki vetää puoleensa etenkin maahanmuuttajataustaisia nuoria. Noin puolet kävijöistä on maahanmuuttajia tai heidän vanhempansa ovat maahanmuuttajia.

- Maahanmuuttajat ovat paljon yhdessä. Kun joku meistä löytää hyvän paikan, sana kulkee ja kaikki seuraavat perässä, kertoi bolivialainen Luis Paz, 15, lauantai-iltana Uniikissa. Hän asuu Tampereella ja muutti Suomeen 4-vuotiaana.

Nuorisotyöntekijä Vesa Laurila arvelee, että maahanmuuttajat tulevat nuorisokahvilaan, koska he eivät harrasta niin paljon kuin syntyperäiset suomalaiset. Laurilan mukaan kyse ei ole rahasta.

- Kaikki harrastukset eivät maksa paljon. Ehkä harrastuksista ei ole tietoa. Maahanmuuttajat liikkuvat tiiviisti yhdessä ja haluavat harrastaakin yhdessä. Jos kaikki eivät lähde partioon, niin yhden on vaikea lähteä.

Uniikin kummina Uniikki
Lauantaina nuorisokahvila sai nimen Uniikki. Se oli nuorten valinta.

Kahvila sai myös kummin. Rap-artisti Uniikki eli Dan Tolppanen, 28, tuli viihdyttämään nuoria lauantai-iltana Helsingistä.

- On kunnia, että minut pyydettiin Uniikin kummiksi. Haluan innostaa nuoria olemaan oma itsensä. Minulla on ärrävika ja olen tavallista pienikokoisempi. Siitä huolimatta uskon itseeni enkä yritä olla muuta kuin olen, Dan Tolppanen mietti ennen keikkaa Nuorisokahvilan takahuoneessa.

Sana Uniikin esiintymisestä nuorisokahvilassa oli kiirinyt internetissä, vaikka kahvilan kummin piti olla salaisuus lauantaihin saakka. Noin sata nuorta kerääntyi kuuntelemaan Uniikkia. Normaalisti kävijöitä on viikonloppuiltaisin noin sata ja arki-iltaisin noin 80.

Kahvilasta bileisiin
Pirkkalalaiset Angelo Aalto, 15, ja Juuso Valojoki, 15, käyvät nuorisokahvilassa lähes joka ilta. Ennen nuorisokahvilan avaamista he viettivät aikaa enemmän Koskikeskuksessa ja muualla keskustassa.

Valojoki ja Aalto tulevat nuorisokahvilaan kavereiden takia. Lauantaina he katsoivat siellä televisiota.

- Yleensä kaikki lähtevät täältä kahdeksan-yhdeksän aikaan, niin mekin, Aalto kertoi. Nuoret eivät mene kotiin niin aikaisin, vaan kotibileisiin, jos mahdollista.

- Kyllä me yleensä jotkut bileet löydetään, Valojoki pohti. Kotiin pojat menevät viimeisellä bussilla, jossa ei tarvitse maksaa yölisää. Se lähtee kello 23.10.

Uniikkiin ei pääse humalassa. Tarvittaessa nuoret puhallutetaan ja järjestyksenvalvoja katsoo, löytyykö kassista alkoholia. Perjantaisin ja lauantaisin moni nuori käännytetään humalan takia jo ovelta, mutta jokunen alkoholia nauttinut pääsi lauantaina sisällekin.

Nuorisokahvila Uniikki
Missä? Verkatehtaankatu 2

Milloin? Aukioloajat: Ma klo 10-16, ti-to 10-21, pe 10-23.30, la 17-23.30. Su suljettu.

Kenelle? Noin 14-19-vuotiaille nuorille.

Miksi? Voit pelata korttia, katsoa tv:tä, tehdä läksyt, jutella ja ostaa pientä purtavaa.