tiistai 23. helmikuuta 2010

YLE: AMK:n ulkomaalaishakijoiden määrä romahti

YLE Perämeri: AMK:n ulkomaalaishakijoiden määrä romahti 23.2.2010

Ulkomaalaisten hakijoiden määrä Kemi-Tornio -ammattikorkeakouluun jäi tämänkertaisessa haussa alle kolmannekseen viimevuotisesta. Koulun kolmeen kansainväliseen ohjelmaan oli vuosi sitten 1600 ensisijaista hakijaa, kun nyt määrä oli vain 500.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun vararehtori Markku Tarvainen arvioi, että hakijamäärän laskua voi selittää se, että viime vuodesta alkaen hakijoiden on pitänyt osoittaa englannin kielen taitonsa ennen hakua.

- Aiemmin kielitasotestiä ei vaadittu hakukelpoisuuden saamiseksi, vaan kielitaito testattiin valintavaiheessa. Tietoisuus tästä on luultavasti levinnyt hakijoiden joukossa, ja se että koe maksaa 150 euroa, Tarvainen sanoo.

Toisena syynä hakijamäärän laskuun ammattikorkeakoulussa pidetään taantumaa, joka on heikentänyt opiskelijoiden mahdollisuuksia saada osa-aikatyötä.

Hakuinnon laantuminen näkyy koko maassa; englanninkielisiin koulutusohjelmiin oli yhteensä 14 500 hakijaa, kun heitä vuosi sitten oli yli 22 000.

Suomen ja Kemi-Tornion AMK:n tarjoamista opiskelumahdollisuuksista ollaan kuitenkin edelleen kiinnostuneita, sillä Suomessa korkeakoulut eivät monista muista länsimaista poiketen peri lukukausimaksuja.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun mukaan hakijamäärän putoaminen ei vaikeuta opiskelijavalintaa, sillä koulussa uskotaan, että mitä luultavimmin mukana ovat edelleen hakijat, joilla on parhaat taloudelliset ja muut opiskeluedellytykset. Hakijamäärien kohtuullistuminen tarkoittaa myös sitä, että hakemusten läpikäynti ammattikorkeakoulujen hakutoimistoissa helpottuu.

Hakijoita 72 maasta

Viimevuotiseen tapaan hakijoita oli yli 70 maasta ja kaikista maanosista. Kuten viime vuonnakin, hakijoita oli eniten Nigeriasta. Viime vuonna nigerialaishakijoita oli 840, nyt 210. Seuraavaksi innokkaimmin hakemuksia lähetettiin Etiopiasta (49), Ghanasta (36), Keniasta (35) ja Pakistanista (31).

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun englanninkielisiin ohjelmiin haki ensimmäisellä hakutoivesijalla tänä vuonna 16 suomalaista, 8 ruotsalaista ja 20 venäläistä hakijaa, mikä on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna, muttei edelleenkään niin paljon kuin korkeakoululla toivottaisiin.

Kemi-Tornioon otetaan englanninkielisiin koulutusohjelmiin ensi syksyksi yhteensä 70 uutta opiskelijaa. Hakupapereiden perusteella kutsutaan osa hakijoista valintakokeeseen. Valintakoekutsut postitetaan 12. maaliskuuta.