Heidi Hautala: Vastaus kiintiökriitikoille maahanmuutosta

Heidi Hautala: Vastaus kiintiökriitikoille maahanmuutosta (blogi) 26.2.2010
Lipsanen & Ruso: Pakolaisten vastaanotto turvattava myös tulevaisuudessa (blogi)

Kokoomuksen nuorten liiton nuorten puheenjohtaja Wille Rydman esitti tiistaina Helsingin Sanomissa, että Suomen maahanmuuttopolitiikassa monikulttuurisuuden korostaminen on väärin ja että kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta tulisi luopua.Rydman sanoo, että sääntöjen ja lakien tulee olla samoja kaikille. Ei monikulttuurisuus tarkoita sitä, että lakia tai ihmisoikeuksia ei tarvitse seurata. Monikulttuurisuus merkitsee erilaisten elämäntapojen kunnioittamista.

Kiintiöpakolaisilla on jo YK:n (pakolaisjärjestö UNHCR:n) myöntämä pakolaisasema, mikä tarkoittaa sitä, että he todella tarvitsevat apua. Rydmanin mukaan lähtökohtana pitää olla avun tarve, mistä olen samaa mieltä. En kuitenkaan ymmärrä, miten kiintiöt sotisivat tätä vastaan. Miksi halutaan hyökätä juuri niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat erittäin haavoittuvassa asemassa?

Kaiken lisäksi vain pieni osa Suomen maahanmuuttajista on turvapaikanhakijoita tai pakolaisia. Vuonna 2009 oleskeluluvan sai työn, opintojen, avioitumisen tai muiden perhesiteiden perusteella 15 217 henkilöä. Suomen pakolaiskiintiö on 750 pakolaista vuodessa, mutta täyttä kiintiötä ei ole vastaanotettu vuosiin.

Koko keskustelu näyttäytyy erikoisena Brysselistä katsottuna. Suomalaisten on tietysti pidettävä kiinni kansainvälisistä sitoumuksista. Olemme allekirjoittaneet YK:n pakolaissopimuksen, joten meillä on velvollisuus auttaa niitä, jotka eivät ole turvassa omassa maassaan. Perustuslain mukaan perusihmisoikeudet kuuluvat Suomessa myös ulkomaalaisille. Kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti. Meitä sitovat myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja EU:n turvapaikkadirektiivit.

Suomi myös kuuluu maailman rikkaimpien maiden joukkoon, eikä meiltä juuri tarvitse lähteä pakoon. Mutta on meiltäkin aiemmin lähdetty pakolaisiksi. Miten tähän suhtautuvat “kiintiökritiikot”?

Rydman myös toteaa, ettei hän halua syyttää maahanmuuttajia, vaan systeemiä, mutta eikö hänen kritiikkiinsä sisälle ole leivottu, että jo saapuneet kiintiöpakolaiset eivät ole olleet avun tarpeessa?

Lisää vettä myllyyn on lisännyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrynen torjumalla Rydmanin ehdotuksen, mutta ehdottamalla kiintiön pienentämistä ja “huolellista harkintaa kiintiöpakolaisten valinnassa”.

Väyrysen puheet Suomen pakolaiskiintiön alhaisuudesta on nähdäkseni epäonnistunutta keskustelutyyliä. Miten tämä istuu kehitysministerin suuhun? Emme voi pestä käsiämme maailman ongelmilta pelkästään auttamalla ihmisiä paikan päällä, vaan hädässä oleville ihmisille pitää tarjota pikaisesti paikka, jossa olla turvassa. Ehkä Väyrysen ja Rydmanin pitäisi tutustua paremmin Suomessa oleviin pakolaisiin ja heidän taustoihinsa?

Jotta voisimme estää laittomaan maahanmuuttoon liittyvät surulliset ihmiskohtalot, olisi nimenomaan panostettava lailliseen maahanmuuttoon. Tämä ei missään nimessä tarkoita kiintiöpakolaisten vähentämistä, vaan maahanmuuton helpottamista ja todellista rahallista panostamista kotouttamiseen.

Suomessa korostetaan paljon työperäistä maahanmuuttoa, mikä on harhaanjohtava ajatus. Vaikka tarvitsemme työvoimaa, emme voi kohdella maahanmuuttajia pelkkänä työvoimana. Tämä virhe on tehty muualla liian monta kertaa.

Väyrynen toivoo, että Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta käytäisiin “ennakkoluuloton keskustelu”. Ennakkoluulottomuutta toivon minäkin.

________________________________________

Lipsanen & Ruso: Pakolaisten vastaanotto turvattava myös tulevaisuudessa

Jatkan tällä kirjoituksella edellisessä merkinnässäni käytyä keskustelua.

YK:n pakolaissopimus velvoittaa myös Suomea tarjoamaan turvapaikan maahan saapuville pakolaisille. Pakolaiseksi määritellään henkilö,

joka on paennut kotimaastaan, koska hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa, etnisen taustansa, uskontonsa, kansallisuutensa tai poliittisen käsityksensä takia tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskuntaryhmään, ja joka oleskelee sen maan ulkopuolella, jonka kansalainen hän on, ja joka mainitun uhan vuoksi ei voi tai halua palata takaisin.

Maailmassa on runsaasti maita, joiden kansalaiset joutuvat pakenemaan joko valtion tai, valtion ollessa kyvytön tai haluton heitä puolustamaan, muiden tahojen heihin kohdistamaa sortoa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että turvalliset maat pystyvät tarjoamaan heille suojelua.

Uhkana kuitenkin on, että pakolaisjärjestelmän massiivinen väärinkäyttö tekee vähitellen mahdottomaksi tarjota turvapaikkoja niille, jotka olisivat siihen oikeutettuja.

Tilastokeskuksen luvut kertovat karun tilanteen myös Suomessa. Turvapaikkoja on viime vuosina haettu tuhansittain, mutta turvapaikkoja myönnetään vain joillekin kymmenille. Vain häviävän pieni osa niistä, jotka turvapaikkaa hakevat, on sellaiseen oikeutettu.

Moninkertainen määrä hakijoita on kuitenkin syystä tai toisesta saanut oleskeluluvan. Turvapaikanhakumenettely tarjoaa siten merkittävän maahanmuuton kanavan myös muille kuin pakolaisille. Lisäksi, kuten saman taulukon luvuista näkee, varsin monet saavat yhdistää Suomeen myös perheensä.

Maahanmuuttoviraston tilastoissa kerrotaan sen verran lisää, että nähdään missä suhteessa nuo muut oleskeluluvat on myönnetty ”suojelun tarpeen vuoksi” ja kuinka paljon ”muusta syystä”. Se, kumpia on ollut enemmän, näyttää vaihtelevan vuosittain. Suojelun tarpeeksi lasketaan muun muassa aseellinen selkkaus hakijan kotimaassa, mikä ei siis ole peruste pakolaisstatukselle.

Samalla sivustolla julkaistussa tilastoanalyysissa valotetaan vuoden 2008 lukujen taustoja. Siellä kerrotaan, että kun Dublin-järjestelmän perusteella palautetut ja rauenneet tapaukset jätetään huomiotta, niin 61 prosenttia hakijoista on saanut myönteisen turvapaikka- tai oleskelulupahakemuksen. Näin siis siitä huolimatta, että vain pieni murto-osa on ollut oikeutettu hakemaansa turvapaikkaan.

Niistäkin, jotka saavat kielteisen päätöksen, osa on silti onnistunut tavoitteessaan. Kaikki eivät havittele varsinaista maahanmuuttoa, vaan ainoastaan sitä, että voivat käyttää maamme avokätistä tukijärjestelmää turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan. Tästä hyvä esimerkki on viimeaikainen bulgarialaisten turvapaikanhakijoiden tulva (HS 14.1.10).

Eurooppaan pyrkijöiden määrä tuskin on tulevaisuudessa ainakaan laskemaan päin. Jotta voimme tulevaisuudessakin tarjota turvapaikan niille kaikista hädänalaisimmille, jotka ovat siihen oikeutettuja, on meidän hillittävä turvapaikanhakijoiden saapumista rajoillemme. Se ei onneksi ole kovin vaikeaa; tarvitsee vain katsoa esimerkkiä naapurimaastamme lahden takana.

YK:n pakolaistoimiston tilastojen mukaan Viroon saapui vuonna 2008 yhteensä seitsemän turvapaikanhakijaa. Muutkaan Baltian maat eivät ole hakijoita erityisemmin houkuttaneet, vaikka nekin ovat sitoutuneet turvapaikan myöntämään siinä missä Pohjoismaatkin.

Dramaattiset erot turvapaikanhakijoiden määrässä eivät selity ainakaan sijainnilla. Lienee selvä, että eroihin vaikuttaa se, minkälaisia tukia missäkin maassa niin turvapaikanhakijoille kuin maahan päässeillekin myönnetään. Jos laskemme Suomessa maahanmuuttajille maksettavat tuet Baltian maiden tasolle, tyrehtyy myös turvapaikanhakijoiden virta.

Pakolaiset, siis turvapaikkaan oikeutetut, voidaan kyllä jatkossakin päästää suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Heidän määränsä hakijoista on niin marginaalisen pieni, että sillä tuskin on suurempaa merkitystä. Heille voidaan tarjota mahdollisuus myös perheenyhdistämiseen. Muille voidaan tarjota vaatimatonta ylläpitoa valtion puolesta ja minimaalista taskurahaa. Myös kielenopetusta ja muuta koulutusta voidaan tarjota, jotta heilläkin olisi jotakin tekemistä. Mahdollisen työllistymisen kautta voisi sitten avautua tie yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Kannattaa kuitenkin huomioida se, että kovin moni ei joutuisi tuota oleskelulupalaisen suhteellisen karua kohtaloa kokemaan, Jos tilanne Suomessa olisi tuo, niin eipä tänne juuri turvapaikanhakijoita enää tulisi.

Baltian maiden maahanmuuttajatilastoista voimme päätellä, että myös aidot pakolaiset hakeutuvat niihin maihin, joissa sosiaalietuudet ovat paremmat. Esimerkiksi Viroon ei tule juuri heitäkään. Jotta Suomi jatkossakin kantaisi osuutensa maailman pakolaisongelmasta, ehdotankin, että Suomen kiintiöpakolaisten määrää nostetaan suunnilleen nykyisten hyväksyttyjen turvapaikkahakemusten verran sitten, kun hakijoiden määrät on saatu laskettua Baltian maiden nykytasolle. Näin ottaisimme yhtä paljon pakolaisia vastaan senkin jälkeen, kun hakijamäärät on saatu tyrehdytettyä.