Iltalehti: Verkkovihan edessä ei saa taipua

Iltalehti, pääkirjoitus: Verkkovihan edessä ei saa taipua 13.2.2010

Kaikessa suurenmoisuudessaan netti on oiva väline myös pelkurimaiseen puskasta ampumiseen ja suoranaisten vainokampanjoiden masinointiin.

Äänestysaktiivisuuden laskusta huolestuneet asiantuntijat ovat jo pitkään varoitelleet poliittisten ääriliikkeiden noususta. Pelkona on lähinnä ollut, että konsensuspolitiikan turhauttamat kansalaiset hakeutuvat muukalaisvihamielisten ryhmien syliin.

Toistaiseksi näin ei ole käynyt. Maahanmuuttovastaisuuden kanssa vastenmielisesti flirttaileva perussuomalaiset on yhä pieni puolue.

Ihmisten turhaumat ja suoranainen viha tuntuvatkin kanavoituvan nettiin. Verkosta on tullut oksennusämpäri. Kuka tahansa voi kaataa sinne niin pitkään hautoman elämänpettymyksensä kuin hetkellisen raivonpuuskansakin.

Kaikessa suurenmoisuudessaan netti on oiva väline myös pelkurimaiseen puskasta ampumiseen ja suoranaisten vainokampanjoiden masinointiin. Erityisen raivokasta on maahanmuutosta käytävä nettikeskustelu. Myös vähemmistöt, feministit ja kolumnistit ovat vihanlietsojien lempikohteita.

Sana on verkossa vapaa ja hyvä niin. Vihan sävyttämät nettimielipiteet pitäisi kuitenkin jättää omaan arvoonsa. Ne eivät edusta ns. kansalaismielipidettä eivätkä edes välttämättä kovin suuren ihmisjoukon näkemyksiä. Harvalla "taviksella" on aikaa pyöriä verkossa kirjoittamassa räävittömyyksiä päivät pitkät.

Missään tapauksessa verkkoviha ei saa vaikuttaa politiikan linjauksiin. Äänestäjät ilmoittavat mielipiteensä vaaleissa, eivät verkon vihakeskusteluissa. Ikävä kyllä, puolueet ja poliitikot näyttävät tuntevan viehtymystä nettidebatin myötäilyyn. Myös hanakasti nettinäkemyksiä esittävällä medialla on peiliin katsomisen paikka.

Selvimmin myötäily näkyi Sellon ampumistragedian jälkeen. Yksikään ykkösrivin poliitikoista ei irtisanoutunut muukalaisvihan lietsonnasta. Sitä olisi sopinut odottaa keneltä tahansa suoraselkäiseltä ihmiseltä, poliittisista vastuunkantajista nyt puhumattakaan.

Voi tietysti olla, että katkeruuden kanavoituminen maahanmuuttoon sopii vastuupoliitikoille. Työttömyys, talouskriisi, tulevat menoleikkaukset ja verojen kiristykset olisivat ehkä ikävämpiä aiheita.

On kuitenkin hyvä muistaa, että maahanmuutto ei todellakaan ole Suomen suurin ongelma. Ja mitä tulee sosiaalietuuksiin, niistä ei saa muodostua kannustinloukkoa sen paremmin alkuperäisille suomalaisille kuin maahanmuuttajillekaan.