tiistai 23. helmikuuta 2010

HS: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista

Helsingin Sanomat: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista 22.2.2010
Helsingin Sanomat/Politiikka: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista 23.2.2010 (2. versio)
Kokoomus kannattaa työperäistä maahanmuuttoa
Kuka? Wille Rydman

Demari/Erkki Tuomioja: Kokoomus havittelee perussuomalaisten ääniä 23.2.2010
Svenska YLE: Samlingspartiet oenigt om invandring (Taru Tujunen, Sampsa Kataja)


Taustaa:
HBL: Wille Rydman: "Monikulttuurisuus ei ole hyväksi Suomelle" 21.2.2010

Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajasta Wille Rydmanista, 24, Suomen maahanmuuttopolitiikan peruslinjoihin kuuluva monikulttuurisuuden korostaminen on väärin. Ongelma siitä tulee silloin, jos maahanmuuttajat sijoitetaan suurina joukkoina lähelle toisiaan, eivätkä he integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin he säilyttävät oman kulttuurinsa käyttäytymistavat.

"Ei käy laatuun, että ihmiset toimivat erisorttisten standardien mukaan. Säännöt ja lait pitää olla samat kaikille", Rydman sanoo.

Hän puhuu haastattelussa "niistä", joilla on ollut ongelmia.

"No esimerkiksi somalit", hän suostuu mainitsemaan esimerkkinä. Viime vuonna myönteisen oleskelulupapäätöksen sai Suomesta 533 somalia. Kaikkiaan somaleita oli viime vuoden viimeisenä päivänä Suomessa pysyvästi 5549.

Toinen Rydmanin linjaus koskee niin kutsuttuja kiintiöpakolaisia. Rydmanin mielestä heidän vastaanottamisestaan pitäisi luopua.

Pakolaisleireiltä valittavilla kiintiöpakolaisilla on jo YK:n myöntämä pakolaisasema. Vuonna 2009 tässä kiintiössä tuli Suomeen 727 henkilöä.

"Lähtökohtana on oltava, että kun joku tarvitsee apua, voidaan toki ottaa, mutta ei sitä kiintiöiden mukaan voi tehdä. Kiintiöiden kautta voimme korkeintaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa. Sillä ei ratkaista minkään sorttisia ongelmia."

Turvapaikan saaminen on pakolaiselle yksilönä erittäin suuri asia. Edellä mainittu linjaus kuulostaakin varsin kylmältä. Rydman myöntää.

"On, mutta saadaanko me tällä tavalla pelastettua kolmansia maailmoja? Ehkä joitakin yksittäistapauksia, mutta iso kuva jää hoitamatta."

Nämä linjaukset muistuttavat perussuomalaisten riveistä kuuluneita linjauksia.

"Keskeisin ero on siinä, että perussuomalaisilla on aika ajoin ollut taipumusta syyllistää maahanmuuttajia. Minun nähdäkseni maahanmuuttajissa ei ole mitään vikaa, mutta järjestelmässä sitä vastoin kyllä on", hän korostaa.

Rydman harkitsee asettumista ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Kokoomuksen puoluesihteerin Taru Tujusen mukaan puolueen linja kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen on yksiselitteinen.

"Kokoomus kannattaa sitä, että Suomi pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan, myös niistä, jotka koskevat humanitaarisen avun antamista."

Tujusen mukaan Rydman ei puhu tässä puolueen äänellä, mutta oikeus mielipiteeseen on hänelläkin.

---
(aiempi versio)

Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja Wille Rydman ehdottaa, että Suomi luopuisi kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta.

"Lähtökohtana on oltava, että kun joku tarvitsee apua, voidaan toki ottaa, mutta ei sitä kiintiöiden mukaan voi tehdä. Kiintiöiden kautta voimme korkeintaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa. Sillä ei ratkaista minkään sorttisia ongelmia", Rydman sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Suomi otti vastaan lähinnä pakolaisleireiltä valittavia kiintiöpakolaisia vuonna 2009 yhteensä 727.

Rydman myöntää, että hänen linjauksensa saattaa kuulostaa kovalta.

"On, mutta saadaanko me tällä tavalla [kiintiöpakolaisten vastaanottamisella] pelastettua kolmansia maailmoja? Ehkä joitakin yksittäistapauksia, mutta iso kuva jää hoitamatta."

Hänestä Suomeen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamat ongelmat johtuvat nimenomaan maahanmuuttojärjestelmästä.

"Jos sijoitetaan paljon ihmisiä samalle alueelle, samasta maasta, eikä huolehdita niiden kotouttamisesta, niin kyllä vika silloin on järjestelmässä", hän tarkentaa.

Kokoomuksen puoluesihteerin Taru Tujusen mukaan kokoomus puolueena ei kannata luopumista kiintiöpakolaisjärjestelmästä.

"Kokoomus kannattaa sitä, että Suomi pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan, myös niistä, jotka koskevat humanitaarisen avun antamista."

Tujusen mukaan Rydman ei puhu tässä puolueen äänellä, mutta oikeus mielipiteeseen on hänelläkin.

"Maahanmuuttopolitiikkaan liittyy oikeasti ongelmia. Kyllä näin sanovilla on oikeus tulla kuulluiksi", Tujunen sanoo.

Rydman harkitsee asettumista ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

---

Kokoomus kannattaa työperäistä maahanmuuttoa

Eräänlainen itu kokoomuksen nykyisille maahanmuuttolinjauksille syntyi Turussa kesäkuussa 2002. Silloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz varoitti tuolloin, että jos vakiintuneet puolueet vaikenevat maahanmuuton ongelmista, luo se tilaa ääriaineksille.

"Näistäkin asioista on voitava puhua avoimesti ilman, että saa heti rasistin leiman otsaansa", Zyskowicz sanoi.

Hän korosti myös, että Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta on voitava edellyttää sopeutumista täkäläisiin perinteisiin.

Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja Jyrki Katainen otti maahanmuuton esille lähes päivälleen vuosi sitten puoluehallituksessa. Hän arvioi, että perusteltuja maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä esittävien ihmisten lyttääminen automaattisesti syrjään "vain radikalisoi heitä, jotka ovat nähneet maahanmuuttoon liittyviä ongelmia omassa elämänpiirissään".

Virallisesti kokoomuksen nykylinja on määritelty kansanedustaja Arto Satosen (kok) johdolla laaditussa raportissa. Realismia turvapaikkapolitiikkaan, resursseja kotoutumiseen -raportin peruslinjauksia ovat työperäisen maahanmuuton tukeminen, kunnollinen kotouttaminen, kansainvälisistä velvoitteista kiinni pitäminen ja se, että vaikka maahanmuuttajilla on oikeus harjoittaa uskontoaan, se ei missään tilanteessa oikeuta Suomen lakien rikkomiseen.

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman arvioi, että nykyisen maahanmuuttopolitiikan ongelmat alkavat näkyä ensimmäiseksi Itä-Helsingissä ja Vantaalla. Maahanmuuttotaustaisista tai vieraskielisistä puolet asuu pääkaupunkiseudulla.

---

Kuka? Wille Rydman

- Syntynyt 2.1.1986 Helsingissä.

- Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 2008.

- Opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Konservatoriossa.

- Opintojen aikana ensin kansanedustaja Marja Tiuran ja sitten Sampsa Katajan avustaja eduskunnassa.

- Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen ja opetuslautakunnan jäsen.

- Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja vuoden 2010 alusta.

__________________________________________________

Demari/Erkki Tuomioja: Kokoomus havittelee perussuomalaisten ääniä

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) ei ylläty Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Wille Rydmanin sunnuntain Hufvudstadsbladetissa esittämistä maahanmuuttoa koskevista kommenteista.

– Kokoomus näyttää kilpailevan Jussi Halla-ahon kanssa poliittisessa populismissa, Tuomioja sanoo.

– Kysymys on, kuinka paljon tämä on puolueen linjaa. Kokoomus on muutenkin päästänyt irti näitä pimeimpiä voimia kaapeistaan.

Wille Rydmanin mukaan Suomi ottaa vastaan liikaa ulkomaalaisia. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisen Rydman olisi valmis lopettamaan kokonaan.

Tuomioja epäilee Rydmanin maahanmuuttokriittisiä kommentteja harkituiksi.

– Luultavasti puoluejohto varoo itse sekaantumasta, mutta kokoomuksessa tehdään kaikki hyvin laskelmoidusti. En usko todellakaan, että kysymyksessä on vahinko, vaan puolue pyrkii kilpailemaan perussuomalaisten kanssa.

___________________________________________

Vihreä Lanka: Nuorisojärjestöt tyrmäävät Wille Rydmanin ehdottaman pakolaiskiellon

Kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin ehdotus kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta saa kovaa kyytiä muiden puolueiden nuorisojärjestöiltä.

Rydman ehdotti sunnuntain Hufvudstadsbladetissa, että Suomen pitäisi luopua kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. Hänen mukaansa kiintiöillä voidaan ostaa vain hyvää omaatuntoa eikä ratkaista oikeita ongelmia

Kokoomusnuoret eivät saa ajatuksilleen tukea kahden muun suuren puolueen, sdp:n ja keskustan nuorisojärjestöistä.

"Meidän velvollisuutemme on auttaa ihmisiä hädässä ja silloin Suomeen pitää ottaa myös kiintiöpakolaisia", demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki sanoo.

Hänen mielestään maahanmuutosta on hyvä keskustella, mutta hän toivoisi asiasta asiallista ja rakentavaa keskustelua.

"Voi olla, että Rydman halusi herättää maahanmuuttokeskustelua, mutta tämä tuntuu menevän överiksi siinä mielessä, että monikulttuurisuus kuitenkin on Suomelle rikkaus toisin kuin Rydman väittää."

Välimäen mielestä kokoomusnuorten avaus ei tullut yllätyksenä, sillä kokoomuksessa vastaavia irtiottoja on aiemmin tehnyt esimerkiksi eurovaaliehdokas Kai Pöntinen. Kuten aiemmin Pöntisen tapauksessa, kokoomus on puolueena irtisanoutunut Rydmanin kommenteista.

Keskustanuorten puheenjohtajan Antti Kurvisen mielestä Suomen pitää ottaa kiintiöpakolaisia jatkossakin, mutta ehkä vähemmän kuin nyt.

"Rydmanin esitys on erittäin raju ja epäsosiaalinen ja se olisi heikkoa Suomen globaalin vastuun kantamisen kannalta. Olen kuitenkin valmis keskustelemaan pakolaiskiintiöiden pienentämisestä, ja samaa mieltä Rydmanin kanssa siitä, että suuri pakolaiskiintiö ei ole paras tapa kantaa globaalia vastuuta ja tehdä kehitysyhteistyötä."

Pakolaiskiintiön pienentämisestä säästyvät rahat Kurvinen ohjaisi kehitysyhteistyöhön. Hänen mielestään monikulttuurisuus ei ole Suomelle uhka, mutta maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan selvennystä niin valtion kuin keskustankin taholta.

"Tässä vaiheessa heitän pallon ukkopuolueelle keskustalle, jonka maahanmuuttopoliittinen linja on sekava."

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajien mukaan Rydman unohtaa puheissaan pakolaisten ihmisoikeudet.

"Suomen vastaanottamien kiintiöpakolaisten määrä on varsin pieni. Nykyisin Suomessa tarvitaan lisää väyliä lailliseen maahanmuuttoon sekä viisumivapautta, jotta esimerkiksi tutkijat, taiteilijat ja nuoret pystyvät liikkumaan helpommin rajojen yli. Ihmisoikeudet ja vapaudet eivät synny suomalaisuudesta", sanoo Vinon puheenjohtaja Heikki Sairanen.

Vinon mukaan maahanmuuttoon liittyy ongelmia kuten mihin tahansa merkittävään yhteiskunnalliseen ilmiöön.

_________________________________________________

Helsingin Sanomat: Paavo Väyrynen: Pakolaiskiintiötä pienennettävä, ei poistettava

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) torjuu kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin ehdotuksen lopettaa kiintiöpakolaisten ottaminen.

Rydman esitti ajatuksensa sunnuntain Hufvudstadsbladetissa ja tiistain Helsingin Sanomissa.

Sen sijaan Väyrynen ehdottaa kiintiön pienentämistä ja "huolellista harkintaa kiintiöpakolaisten valinnassa".

"Jos Suomi pienentäisi kiintiötään, voisimme vastaavasti lisätä muuta tukeamme YK:n pakolaisjärjestöille, jolloin toimintamme pakolaisten auttamiseksi tehostuisi entisestään", hän perusteli.

"Olen ehdottanut hallituksen piirissä kiintiön pienentämistä, koska Suomen pakolaiskiintiö on suhteellisesti laskien yksi EU:n ja koko maailman suurimmista. Useimmat EU-maat eivät ota lainkaan vastaan kiintiöpakolaisia. Kokoomusministerit eivät tätä ehdotusta tukeneet."

Väyrynen kertoo vastustaneensa maahanmuuttoasioita käsittelevässä ministerivaliokunnassa pakolaisten vastaanottamista Kongosta sillä perusteella, että he ovat kokemusten mukaan kotoutuneet Suomeen erityisen heikosti.

Väyrynen sen mukaan tukea ei ole tullut tällekään ehdotukselle.

Hän sanoo toivovansa, että Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta käytäisiin "ennakkoluuloton keskustelu".

__________________________________________

Svenska YLE: Samlingspartiet oenigt om invandring

Samlingspartiets partisekreterare Taru Tujunen tar avstånd från partiets ungdomsförbunds uttalande om invandring.

Wille Rydman, som är ordförande för Samlingspartiets ungdomsorganisation uttalade sig i Hufvudstadsbladet i söndags.

Han anser att ett mångkulturellt samhälle är ett problem i sig och att Finland borde sluta ta emot kvotflyktingar. Uttalandet har lett till en livlig debatt.

- Samlingspartiet anser att Finland ska hålla fast vid sina internationella förpliktelser, säger Tujunen. Hon håller inte heller med om Rydmans negativa inställning till ett mångkulturellt samhälle.

- Det mångkulturella samhället är inte ett problem, men det finns vissa problem med integrationen. Det är inte invandrarnas fel utan snarare systemets, säger Tujunen och hänvisar till alltför långsamma processer för asylsökande.

Men Rydmans uttalande har också väckt en debatt om det här är de större partiernas sätt att flirta med de väljare som lockas av Sannfinländarna, eller den ännu mer invandringskritiska rörelsen Förändring 2011.

Till exempel biståndsminister Paavo Väyrynen svarade idag på diskussionen genom att föreslå att Finland ska ta emot färre kvotflyktingar i framtiden.

Försöker också samlingspartiet tävla med de invandringskritiska rörelserna?

- Samlingspartiet måste ta invandringsdiskussionen för att inte extrema rörelser ska vinna terräng, menar viceordförande Sampsa Kataja. Han poängterar att han ändå inte håller med Rydmans uttalande om kvotflyktingar.

______________________________________________

ViNOn puheenjohtajat: Kokoomusnuorten puheenjohtaja unohtaa pakolaisten ihmisoikeudet

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman lausunnot kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta ja käsitykset monikulttuurisuudesta saavat kylmän vastaanoton Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNOn) puheenjohtajilta.

- Suomen vastaanottamien kiintiöpakolaisten määrä on varsin pieni. Nykyisin Suomessa tarvitaan lisää väyliä lailliseen maahanmuuttoon sekä viisumivapautta, jotta esimerkiksi tutkijat, taiteilijat ja nuoret pystyvät liikkumaan helpommin rajojen yli. Ihmisoikeudet ja vapaudet eivät synny suomalaisuudesta, sanoo ViNOn puheenjohtaja Heikki Sairanen.


ViNOn puheenjohtajat eivät pidä maahanmuuttoa ongelmattomana ilmiönä, mutta pitävät kuitenkin Rydmanin linjauksia yliampuvina ja kaksinaamaisina.

- Maahanmuuttoon liittyy ongelmia, kuten lähes mihin tahansa merkittävään yhteiskunnalliseen ilmiöön. Ihmisoikeuksien ja lakien loukkaukset eivät tietenkään kuulu moderniin demokratiaan. Erilaiset kulttuurit ja elämäntavat on kuitenkin aina sallittava niiltä osin, kuin ne eivät ole ristiriidassa oikeusjärjestelmän kanssa. Kulttuurirelativismi onkin lähinnä Halla-ahon ja Rydmanin kaltaisten maahanmuuttokriitikoiden käyttämä olkinukke, jota suinkaan suurin osa järkevää maahanmuuttopolitiikka puolustavista ei kannata, huomauttaa ViNOn puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Maahanmuuton helpottamiseksi puheenjohtajat vaativat lisää kielten opetusta ja esimerkiksi kanta- ja maahanmuuttajien koulujen eriytyimisen tiukkaa ehkäisyä tarpeellisilla kohdennetuilla lisäresursseilla.

- Jos Rydmanin lausunnossa haluaa hakemalla hakea jotain hyvä, kokoomusnuorten puhe ongelmien ratkaisusta alkulähteillä on asia, johon myös ViNO voi yhtyä. Toivommekin, että kokoomusnuoret muuttavat linjaansa kehitysavusta vastaamaan puheenjohtajansa puheita. Järjestön aiemmat kannanotot esimerkiksi kehitysavun laskutavasta viittavat nimittäin täysin muuhun, toteaa Heikki Sairanen.

_________________________________________________

Demarinuorten Välimäki: Välinpitämättömyys ei ole rohkeutta

Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki ihmettelee Kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin lausuntoja joissa hän ehdottaa, että Suomi ei enää vastaanottaisi kiintiöpakolaisia. Rydmanin mielestä kiintiöillä ei ratkaista ongelmia, joten niistä voitaisiin luopua. Demarinuoret korostaa, että kiintiöpakolaisten kohdalla kyse on kansainvälisestä solidaarisuudesta ja avun tarpeessa olevien auttamisesta. Vaikka kehitysmaiden tilanne ei pelkästään sillä ratkeakaan, niin Suomen viime vuonna vastaanottamien 727 ihmisen elämälle avulla oli suuri merkitys.

Maahanmuuttopolitiikasta tulee keskustella avoimesti ja kotouttamiseen liittyviin ongelmiin pitää puuttua. Demarinuoret vaatii, että maahanmuuttajien tulee päästä nopealla aikataululla kielikursseille ja että kunnille taataan riittävät resurssit kotouttamissuunnitelmien tekemiseen. Demarinuorten mielestä monikulttuurisuuden kammoksuminen ja rajat kiinni –politiikka, jossa irtisanoudutaan kansainvälisistä sitoumuksista, ei ole rohkeutta, vaan monimutkaisen tilanteen yksinkertaistamista mediaosumien toivossa.