torstai 30. joulukuuta 2010

Etelä-Saimaa: Ulkomaalaisen työvoiman valvonta on hunningolla

Etelä-Saimaa: Ulkomaalaisen työvoiman valvonta on hunningolla 30.12.2010

Kaakkois-Suomessa työskentelee tuhansia rekisteröimättömiä ulkomaalaisia työntekijöitä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ulkomaalaistarkastajan Pirjo Laukkasen mukaan tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vuosia Suomessa toimineet EU-maiden yritykset ja täällä töitä tehneet kansalaiset eivät maksa veroja minnekään.

Ulkomaalaisten työntekijöiden kohtelussa on Laukkasen mukaan jopa ihmiskaupan piirteitä. Palkat jäävät pahimmillaan muutamaan euroon tunnissa, päivärahoja ei makseta eikä työterveyshuollosta ole tietoakaan.

Kuljetus- ja rakennusalalla sekä palvelualoilla työntekijöitä myös uhkaillaan. Jopa tappouhkauksia on annettu.

Valtionhallinto ei Laukkasen mukaan ole pystynyt ottamaan hallintaan ulkomaalaista työvoimaa. Lait ovat epämääräisiä ja valvonta ontuu. Suomessa ulkomaalaista työvoimaa valvoo vain yhdeksän ulkomaalaistarkastajaa.

Aiheesta lisää torstain Etelä-Saimaassa