tiistai 21. joulukuuta 2010

Markku Huusko: Romanian romanit ja isäntä Puusan hyvä teko

Markku Huusko: Romanian romanit ja isäntä Puusan hyvä teko 21.12.2010

Vielä on olemassa hyväsydämisiä yrittäjiä. Puhumattakaan osaavista työntekijöistä.

Voiko jouluviikolle tehdä parempaa ajankohtaistarinaa kuin Ylen A-studio, joka näytti eilen jutun hiihtokeskusyrittäjä Tom Puusan palkkaamista Romanian romaneista?

Romanialaiset työntekijät osoittautuivat työteliäiksi ja sympaattisiksi ihmisiksi. Asuntovaunuihin majoittuneet romanit osasivat hoitaa yrittäjän koneet ja hevoset sekä siivota Nummi-Pusulan Alhovuoressa paikat.

Yrittäjä, jota iloiset työntekijät kutsuivat leikkisästi isännäksi, oli työvoimaansa hyvin tyytyväinen. Suomalaisia hän ei ollut näihin töihin saanut.

Tv-jutun kuusi romania eivät olleet innostuneita kerjäämisestä. Sitä saattoi tehdä vain pakon edessä.

Kyseistä tarinaa on jokaisen epäinhimillisyyteen ja ylimielisyyteen taipuvaisen perusvalkoisen herrakansalaisen hyvä kelata Yle Areenasta vaikka koko joulu.


PS. Minä aion kannattaa isäntä Puusan yritystä asioimalla siellä ensi vuonna.