lauantai 20. elokuuta 2011

HBL: Tutkijat toimittajille: Ottakaa Halla-aho vakavasti

HBL: Forskare till journalister: Ta Halla-aho på allvar 19.8.2011

Toimittajien olisi pitänyt tehdä enemmän töitä perussuomalaisten tutkimisessa ennen vaaleja. Näin katsoo Helsingin yliopiston tutkija Pasi Saukkonen, joka puhui perjantaina suomenruotsalaisen Publistförbundetín seminaarissa Hangossa.

- Älkää käsitelkö Halla-ahoa kuin hän olisi tyhmä. Hän on uskomattoman taitava käsittelemään mediaa ja kääntämään häntä vastaan kohdistetut hyökkäykset omaksi edukseen, sanoi Pasi Saukkonen seminaariin osallistuneelle kolmikymmenpäiselle toimittajajoukolle.

Hän vertasi perussuomalaisten nousua murhatun hollantilaispoliitikon Pim Fortuynin läpimurtoon Hollannissa 2000-luvun alussa.

- Fortuynilla oli täysin ristiriitainen ohjelma, josta kaikki tyytymättömät äänestäjät löysivät ratkaisuja ongelmiinsa. Sekä tiedotusvälineet että muut muut puolueet eivät tienneet, kuinka tähän pitäisi reagoida.

Saukkonen tarkoittaa, että myös perussuomalaiset onnistuivat keräämään äänestäjiä ristiriitaisella ja kyseenalaistamattomalla tyytymättömyyden sillisalaatilla. Aivan kuten hollantilaiset myös suomalaisetkin tiedotusvälineet epäonnistuivat näkemään kestämättömien argumenttien läpi.

- Maahanmuutto- ja kotouttamisasioissa vain kourallinen kansanedustajia oikeasti tietää mistä puhuu. On turhauttavaa, kun toimittajat eivät onnistu ampumaan alas onttoja argumentteja.

Pragmaattista, mutta kritiikitöntä

Ruotsin aiempi lehdistöasiamies Yrsa Stenius katsoo, että suomalaiset toimittajat ovat suhtautuneet populistisiin poliitikkoihin pragmaattisemmin kuin ruotsalaiset kollegansa. Maahanmuuton mukanaan tuomiin yhteiskunnallisiin ongelmiin on kiinnitetty huomiota, mutta ei välttämättä ole oltu niin kriittisiä kuin olisi ollut toivottavaa.

Hänen mukaansa Ruotsi ei tässä suhteessa ole mikään esikuva. Stenius sanoo, että Ruotsissa toimittajat ovat katsoneet maahanmuuton ongelmia 60-luvulta lähtien läpi sormien. Juuri tämän vaikenemisen ansiosta ruotsidemokraatit ovat saaneet sympatiat.

- Olen voimakkaasti sen puolesta, että myös loukkaavilta tuntuvia asioita voi esittää. Mutta tietyissä rajoissa. On oltava oikeus mielipiteisiin, mutta ne on artikuloitava säädyllisellä tavalla. Emme voi sallia selvien valheiden esittämistä ihan miten vain.

Epäonnistumisen merkit

Myös Turun yliopiston politiikan tutkimuksen professori Matti Wiberg on sitä mieltä, että toimittajat olisivat voineet tehdä enemmän perussuomalaisten tutkimiseksi.

- Populistiset puolueet ovat merkki demokratian terveydentilasta. Periaatteessa toimivassa poliittisessa järjestelmässä ei ole tilaa populisteille. Toimittajien voisi toivoa keskittyvän enemmän kokonaisuuteen ja perustaviin faktoihin ja vähemmän henkilöihin ja epäolennaisuuksiin. (käännös)