Savon Sanomat: Monikulttuuria kattilassa

Savon Sanomat, kolumni: Matti Ripaoja: Monikulttuuria kattilassa 20.8.2011

Muuan luomuyrittäjä totesi kerran, että suomalaisten on hyvä syödä perunaa ja ruisleipää, koska evoluutio on meidät niihin sopeuttanut.

Piti muistuttaa, että evoluutiolla on ollut kiire, koska perunaa alettiin viljellä täällä mainittavammin vasta 1700-luvun lopulla.

Vanha episodi tuli mieleen toisesta tapauksesta. Media kertoi kansanedustaja Jussi Halla-ahon tehneen benji-hypyn.

Se oli hämmentävä poliittinen avaus monikulttuurisuuskriitikolta. Mikä hänet sai näin omaksumaan polynesialaista alkuperää olevan nuorten miesten rohkeusriitin? Suomalainen mieshän hyppää, jos hyppää, vain ilman köyttä.

Monikulttuurisuuden kammoaminen on hedelmätöntä, koska emme pääse siitä eroon mitenkään. Emme, vaikka kaikki eriväriset tai muualta tulleet ajettaisiin maasta.

Kun meistä pellavapäisistä, sinisilmäisistä kantasuomalaisista (kuten oheinen kuvakin kertoo), kuoritaan pois kaikki maailmalta tarttuneet kulttuuripiirteet, jäljelle jää vähän. Edes metsästys ja keräily eivät ole suomalainen keksintö.

Monikulttuurikritiikkikin kirjoitetaan eteläeurooppalaisilla kirjaimilla ja arabialaisilla numeroilla, latinalaisia, germaanisia ja slaavilaisia lainasanoja käyttäen.

Maailmassa ei ole yksikulttuurista kolkkaa, kirjoittaa nuorisotutkimusverkoston tutkija Tuukka Tomperi (HS 15.8.). Monikulttuurisuus on aina ollut osa suomalaista yhteiskuntaa.

Yhteiskunta myös jakaantuu osakulttuureihin yhteiskuntaluokkien, iän, ammattien, alueiden, etnisyyksien ja kielten, uskontojen ja poliittisten kantojen, seksuaalisuuksien, elämäntapojen, harrastusten ja lukuisien muiden tekijöiden mukaisesti, Tomperi huomauttaa.

Moni pelkää silti ilmeisen tosissaan länsimaisen kulttuurin romahtavan lähinnä islamilaisuuden hyökyyn. Perin heikoksi he uskovat oman kulttuurinsa.

Moni länsimaisen kulttuurin perikatoa pelkäävä näyttää myös itse inhoavan suuria osia siitä: yksi oopperaa, toinen rockia, jääkiekkoa, ranskalaisia elokuvia/perunoita, pilkkimistä, sosiaalidemokratiaa tai tietokonepelejä.

Löysin laatikoita siivotessani leikkeen The Independent -lehdestä maaliskuulta 2006. Siinä Paul Vallely listaa islamilaisen maailman innovaatioita kahvin paahtamisesta kampiakseliin. Kristallilasit, kolmen ruokalajin ateriat ja goottilaisten kirkkojen terävät holvikaaret ovat islamin kultakauden perua, samoin Jabir ibn Hayyanin 800-luvulla kehittämä tislaaminen - vaikka uskonto kielsikin tisleen nauttimisen.

Islamilainen maailma oli kultakaudellaan, 700-1400-luvuilla, monessa suhteessa Eurooppaa edellä. Se olikin tuolloin monikulttuurinen, ulospäin suuntautunut, suvaitseva ja oppimista suosiva yhteiskunta.

Taantumisesta voi syyttää Eurooppaa, mongoleja tai viljelymaan eroosiota, mutta muun muassa Jordanian entinen pääministeri ja tiedemies Adnan Badran on korostanut 1500-luvulla vahvistuneen dogmaattisuuden ja uskonnollisen suvaitsemattomuuden vaikutusta.

Sulkeutuminen johti jälkijättöisyyteen, josta ei vieläkään ole päästy.

Yhden yhtenäisen kulttuurin ihanne-Suomeen ei voi palata, koska sitä ei ole koskaan ollutkaan. Ehkä juuri tavoitteen mielettömyys ja mahdottomuus tuottaakin kovat ja epätoivoiset kannat.

Pieni kansa sulkee ovensa omaksi tappiokseen. Kun edessä on höyryävä kattilallinen vastakeitettyjä siiklejä, hölmö on se, joka ei osaa arvostaa eteläamerikkalaista kulttuurivaihtoa.

No, onhan peruna toki vanhempi tulokas kuin toinen tuontituote, kansallisvaltio.

Kirjoittaja on Savon Sanomien KeskiSavon toimituksen esimies.