lauantai 5. lokakuuta 2013

Hämeen Sanomat: Raja tuli vastaan

Hämeen Sanomat, pääkirjoitus: Raja tuli vastaan 5.10.2013
Pohjolan Sanomat, pääkirjoitus: Timo Soini puhalsi H-linjan pelin poikki
Itä-Savo, pääkirjoitus: Ymmärtämisen aika on ohi
Ilkka, pääkirjoitus: Hirvisaaren viimeinen vitsi ylitti perussuomalaistenkin sietokyvyn
Hbl: Marianne Lydén: På riksdagsläktaren: Halla-aho, Hirvisaari och Hitler
Länsi-Savo, pääkirjoitus: Ääriasenteet pitää Suomessa torjua
Ilkka, kolumni: Kari Hokkanen: Soini siivoaa natseja puolueestaan

Perussuomalaisten puoluejohdon päätös erottaa asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari puolueesta ei lopulta yllättänyt. Hirvisaari on ollut puolueelle imago-ongelma jo pidempään. Lähtö oli vain ajan kysymys.

Viimeinen niitti perussuomalaisille oli Hirvisaaren vieraan natsitervehdys eduskunnan yleisölehterillä. Hirvisaari on myöntänyt ottaneensa teosta valokuvan, jonka ystävä julkisti tällä viikolla internetissä.

Tästä hän sai huomautuksen torstaina eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalta. Samalla tuli raja vastaan myös puolueen johdolle.

Perussuomalaisten puolueväki oli johdon eropäätöksen jälkeen hämillään. Yllättävän moni teki kuitenkin heti pesäeron puolueen maineen tahranneeseen mieheen.

Jopa Hirvisaaren suurin tukija eduskunnassa, kansanedustaja Jussi Halla-aho moitti ystävänsä toimintaa ja kertoi ymmärtävänsä puoluehallituksen työvaliokunnan päätöstä. Halla-ahon mukaan Hirvisaari on kerjännyt ongelmia ja provosoinut jo niin pitkään, ettei johdolla ollut muuta mahdollisuutta.

Hämeen vaalipiirissäkin tapaus herätti hämmennystä. Viime vaaleissa Hirvisaari oli täkäläisten perussuomalaisten äänikuningas 5 500 äänellään, joista Kanta-Hämeestä tuli noin 1 800.

Hollolalainen kansanedustajakollega, eurovaaliehdokas Anne Louhelainen (ps.) yllättyi tapahtuneesta ja pohti haastatteluissa, missä menevät poliittisen huumorin rajat. Hirvisaarihan oli perustellut ystävänsä tervehdystä tuoreeltaan huumoriksi.

Puhemiehen edessä mies oli kuitenkin jo ymmärtänyt teon tuomittavuuden ja pyysi sitä anteeksi. Samalla hän sanoutui irti natsismista.

Timo Soini ja muu puoluejohto haluaa viestittää päätöksellään, että puolueessa on nollatoleranssi kaikkein äärioikeistolaisimmille ajatuksille. Eduskunnassa toimii kuitenkin edelleen puolueen jäseniä, jotka jakavat Hirvisaaren mielipiteet esimerkiksi maahanmuutosta.

Kysymys onkin siitä, kuinka ajatukset esitetään. Nyt linjattiin, etteivät toisen maailmansodan aikana käytössä olleet symboliset eleet ole puolueessa sallittuja kuten eivät myöskään provokatiiviset vihapuheet. Sen sijaan maahanmuuttokriittiset mielipiteet ovat edelleen täysin hyväksyttyjä, kunhan ne puetaan sivistyneeseen ja julkaisukelpoiseen muotoon.

Perussuomalaisiin mahtuu väkeä laidasta laitaan. Eiliseen saakka Timo Soini on koettanut pitää värikkään porukkansa aisoissa, vaikka tehtävä on osoittautunut liki mahdottomaksi.

Hirvisaari on kerran aikaisemmin jo erotettu määräajaksi eduskuntaryhmästä. Silloin hän nousi kannattajiensa joukossa sankariksi – kuten myös saatuaan tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Nyt puolue teki lopullisen ratkaisun. Nähtäväksi jää, viekö Hirvisaari mukanaan muitakin.

__________________________________________

Pohjolan Sanomat: Timo Soini puhalsi H-linjan pelin poikki

Kun puolenkymmenen kansanedustajan minipuolue paisuttaa yksissä vaaleissa eduskuntaryhmänsä lähes 40-päiseksi, puoluejohto saa varautua siihen, että vaalikaudesta ei tule pelkkää päivänpaistetta. Sen on saanut Timo Soini kokea viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana.

Viime vaalien jytkyn pullistamassa perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on alusta saakka erottunut muutama edustaja, joille sopeutuminen kansanedustajan normaaleihin työtapoihin ja esiintymiseen on ollut vaikeaa.

Tätä joukkoa – hieman eri painotuksin – ovat esimerkiksi Jussi Halla-aho, James Hirvisaari ja Teuvo Hakkarainen.

Puolue- ja ryhmän johto on katsonut osaa tempauksista sormien välistä. Osalle on näytetty keltaista varoituskorttia ja parissa pahimmassa tapauksessa edustaja on saateltu punaisella kortilla määräajaksi ulos ryhmästä.

Torstaina perussuomalaiset joutuivat tekemään kovemman ratkaisun kuin kertaakaan aikaisemmin. Puoluehallituksen työvaliokunta esitti, että kansanedustaja James Hirvisaari erotetaan puolueesta.

Työvaliokunta koostuu terävimmästä puoluejohdosta. On selvää, että puoluehallitus siunaa esityksen. Yhtä varmasti Hirvisaarelle tulee lähtö eduskuntaryhmästä.

Soinin mukaan Hirvisaari on toiminut puolueen edun vastaisesti. Asikkalalaisedustaja on vaalikauden alusta saakka ollut yksi ryhmän häiriköistä.

Puheenjohtajan mitta täyttyi, kun Hirvisaaren vieras teki eduskunnan lehtereillä natsitervehdyksen, jonka Hirvisaari vielä valokuvasi. Jo seuraava päivänä kuvat kiersivät netissä.

Jo ennen Soinia ja puoluejohtoa Hirvisaaren tekemisiin reagoi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma antamalla huomautuksen Hirvisaarelle.

Todennäköisesti Soini olisi päätynyt Hirvisaaren erottamiseen ilman Heinäluomaakin. Natsitervehdykset ovat jotain, jonka kanssa puolue, joka haluaa tulla otetuksi vakavasti, ei voi olla missään tekemisissä.

Perussuomalaiset on vastoin yleistä odotusta säilyttänyt gallupkannatuksensa viime vaalien tuloksen tasolla. Puolue suuntaa kovin odotuksin ensi kevään eurovaaleihin ja niiden jälkeen eduskuntavaaleihin.

Voi olettaa, että lähestyvät vaalit ja Hirvisaaren kohtalo rauhoittavat menoa puolueen ja eduskuntaryhmän sisällä. Epäilemättä myös kevään 2015 vaalien ehdokasseula tihenee.

Kevään 2011 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaiksi kelpasivat periaatteessa kaikki, jotka ehdolle halusivat.

Jo aiempi ehdokkuus kuntavaaleissa oli siinä saumassa kovaa poliittista pääomaa.

Tiukka linja tapaus Hirvisaaressa saattaa osoittautua vielä Timo Soinin tärkeimmäksi teoksi tällä vaalikaudella. Maan hallitus on omalla toiminnallaan aiheuttanut sen, että nykyiset oppositiopuolueet ovat vahvoja ehdokkaita seuraavaan hallitukseen.

Soini tietää, että hallituspuolueen pitää olla hallituskelpoinen. Hirvisaarilaisuus ei sitä ole.

____________________________________

Itä-Savo, pääkirjoitus: Pääkirjoitus: Ymmärtämisen aika on ohi

Jo aiemmin rasistisista kirjoituksistaan tunnettu kansanedustaja James Hirvisaari saa nyt lähteä Perussuomalaisesta puolueesta. Hirvisaari otti viime viikolla kuvan, jossa hänen vieraansa Seppo Lehto nostaa kätensä natsitervehdykseen eduskunnan istuntosalin yleisölehterillä.

Perussuomalaisten puoluehallituksen työvaliokunta esittää erottamista. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan järeä keino on tässä tilanteessa ainut oikea.
Soini kiisti perjantaina, että puoluetta siivottaisiin eurovaalien tai mahdollisen hallitusvastuun takia. Soinin mukaan puolue siivotaan aina, oltiin hallituksessa tai ei. Puolueen ulkopuolelta katsoen”hallitussiivous” näyttää ilmiselvältä.

Soinin mukaan Hirvisaarta on koetettu ”kasvattaa kuin hankalaa lasta”. Natsitervehdykseen sekaantumista ei voinut enää hyväksyä. Ehkäpä tuossa Soinin lausahduksessa löydämmekin asian ytimen. Käyttäytyminen, joka muiden puolueiden ja kansanedustajien kohdalla olisi tuomittu jo aikapäiviä sitten, on sallittu perussuomalaisille.

Tohtori Markku Jokisipilä arvioi perjantain Itä-Savossa, että suomalaisilla on asennevamma natsismiin. Suomessa juutalaisten joukkotuhoa ei ole mielletty yhtä vakavaksi asiaksi kuin muualla Euroopassa. Suomen yhteyksiä natsi-Saksaan tutkinut tohtori sanoo, ettei ole oikein oivallettu, että natsitervehdyksiä ei voi kuitata ”pojat on poikia” -asenteella.

Savonlinnalainen kansanedustaja Kaj Turunen on pöyristynyt edustajakollegansa tempauksesta. Hän kuvailee Hirvisaaren käyttäytymistä pöyristyttäväksi. Hänen mielestään on täysin anteeksiantamatonta, että tällaista tehdään eduskunnassa. Turusen mielestä Hirvisaari ei voi puolueesta erottamisen jälkeen toimia myöskään eduskuntaryhmän jäsenenä.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) tuomitsi natsitervehdyksen täysin sopimattomaksi teoksi, jota ei voi sovitella puhumalla. Perustuslain nojalla annettu huomautus on rankka toimenpide ja täysin paikallaan.

Jos Soini ja Perussuomalaiset haluavat oikeasti olla varteenotettavia ja vastuullisia, ei äärilaitojen karsiminen riitä. Yhtä aikaa ei voi olla hallituspuolue ja sallia vastuuttomien irtopisteiden kalastelu. Hirvisaaren kuriin saaminen ei alkuunkaan riitä.

Tiina Ojutkangas

____________________________________

Ilkka, pääkirjoitus: Hirvisaaren viimeinen vitsi ylitti perussuomalaistenkin sietokyvyn

Kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) hymy ei hyytynyt vielä eilen. Päinvastoin hän huomasi olevansa median ristitulessa varsin suosittu mies. Puhemies Eero Heinäluoman antama huomautus ja perusuomalaisten työvaliokunnan esitys puolueesta erottamisesta voivat jatkossa tehdä Hirvisaaresta eduskunnan yksinäisen suden.

Työvaliokunta pitää Hirvisaaren erottamisen syynä puolueen vastaista toimintaa. Hirvisaaren vieras teki eduskunnan lehterillä natsitervehdyksen, jonka Hirvisaari kuvasi ja laittoi kuvan nettiin. Tästä tuli viimeinen pisara astiaan, joka on Hirvisaaren edesottamusten takia läikkynyt aiemminkin.

Hirvisaari on saanut olla perussuomalaisten paha poika, jonka ylilyöntejä Timo Soini on katsellut läpi sormien ja selitellyt yksittäisinä ajattelemattomuuksina. Vielä eilen Hirvisaari lohkaisi natsitervehdyksen tekijän olevan ”huippuhumoristi”.

Hirvisaaren vuonna 2011 saama sakkorangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuitattiin menneisyyteen kuuluvana, mutta avustajan lausunnot hihamerkeistä toivat määräaikaisen erottamisen ryhmästä.

Nyt tyylin on muututtava. Valtiopäivätöihin vakavasti ja arvostuksella suhtautuvat kansalaiset ovat jo pitkään toivoneet kansanedustajien tapakokeilujen loppuvan. Puhemies Heinäluoman antama huomautus Hirvisaarelle oli enemmän kuin paikallaan.

Hirvisaaren kohdalla on tosin kysyttävä, onko hän toteuttanut tempauksillaan vain tinkimättömästi omia arvojaan ja aatteitaan. Hän nousi eduskuntaan viidentuhannen äänestäjän tuella. Ehkä Hirvisaari on noudattanut tähän saakka äänestäjiensä antamaa agendaa.

Timo Soinilta ja perussuomalaisilta toivotaan selkeää linjausta siitä, että puolue ei hyväksy muukalaisvihamielisyyttä missään muodossa. Vain puoluejohdon sanoittamana linjaus on uskottava.

Hirvisaaren erottaminen voi harventaa perussuomalaisten rivejä jonkin verran. Vakaat kannatusgallupit antavat Soinille kuitenkin selkänojaa näyttää, missä rajat menevät ja minkälaisilla arvoilla ei mahdu perussuomalaisten joukkoon.

Soinin ei ole jatkossa pakko tehdä kompromisseja häiriköiksi kokemiensa kanssa. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vajaa kaksi vuotta aikaa, eikä Soinin tarvitse suojella poliittisesti kokematonta eduskuntaryhmäänsä.

Toivottavasti Hirvisaaren erottaminen rauhoittaa perussuomalaiset varsinaiseen eduskuntatyöhön. Puolueelta odotetaan näyttöjä siitä, että se pystyy olemaan hallitukselle varteenotettava vastavoima. Toista jytkyä ei tule, elleivät sanat muutu teoiksi.

__________________________________

Hbl: Marianne Lydén: På riksdagsläktaren: Halla-aho, Hirvisaari och Hitler

Efter Sannfinländarnas skrällseger 2011 visste inte ens partiordföranden Timo Soini riktigt vad för slags element som fanns bland de 39 invalda.

I och med Jussi Halla-ahos entré visste man att ett invandringsfientligt element fanns, men hur många meningsfränder han hade var oklart.

Det dröjde ändå inte länge förrän det blev klart att fyra av riksdagsledamöterna var medlemmar i den ultranationalistiska föreningen Suomen Sisu.

Till den hårda ”invandringskritiska” kärnan kunde man ytterligare räkna ett par folkvalda som i likhet med Sisu-medlemmarna skrivit på Nuiva Vaalimanifesti, ett ”invandringskritiskt” manifest författat av Halla-aho.

Veckans nyhetsnamn James Hirvisaari hör givetvis till den hårda kärnan och han har också tidigare vållat Soini huvudbry. Som de andra i den hårda kärnan delar Hirvisaari i de flesta avseenden Halla-ahos världsbild, men han tycks helt sakna förmåga att uttrycka sig utan att de rasistiska fördomarna inte bara skiner igenom utan klart står att läsa.

I ett blogginlägg 2011 uttryckte Hirvisaari sin ilska över det finska smeknamnet persu för sannfinländare. Smeknamnet är ju förvillande likt ett mindre smickrande ord för baken och att säga det om sannfinländare kan enligt Hirvisaari jämställas med kränkande benämningar på judar och afrikaner.

Samma år dömdes Hirvisaari för hets mot folkgrupp efter att han kränkt muslimer i ett blogginlägg med rubriken Kikkarapäälle kuonoon, På käften åt krullhuvudet.

Våren 2012 uteslöts Hirvisaari tillfälligt ur riksdagsgruppen när han vägrade sparka sin assistent som föreslagit att olika minoriteter, enligt modell från Tredje riket, bör bära armbindlar.

Hitlerhälsningen är en naturlig fortsättning på följetongen.

Efter valet gjorde Hbl en kartläggning av de sannfinländska folkvalda som visade att cirka ett dussin under valkampanjen hade kommit med mer eller mindre hårresande kommentarer om invandring i allmänhet och muslimsk dylik i synnerhet.

”Invandringskritiken” var ändå inte huvudsaken för dem och tecken finns på att en del kanske tänkt om, eller åtminstone städat sitt språk. Andra går på i ullstrumporna. Som Teuvo Hakkarainen, som i början talade om ”negergubbar” och hånfullt imiterade böneutrop och som nu deklarerar att muslimerna i Finland sitter och väntar på kallelse till jihad.

Soini kan ändå räkna med att den här gruppen hålls i fållan just för att andra frågor som partiet driver anses viktigare.

Med Halla-aho-falangen är det besvärligare. Den är redan beryktad i Europa, men Halla-aho har styrt de ”invandringskritiska” rösterna till Soinis breda famn, så honom kan Soini inte avvara.

Därför måste Hirvisaari ”offras”. Det tröstar honom knappast att han snart inte längre kan kallas persu.

______________________________________

Länsi-Savo, pääkirjoitus: Ääriasenteet pitää Suomessa torjua

Rasistisista kirjoituksistaan tunnetulle kansanedustaja James Hirvisaarelle tulee lähtö perussuomalaisista. Timo Soinin ja muun puoluejohdon mitan täytti Hirvisaaren mauton sekaantuminen eduskuntatalossa tehtyyn natsitervehdykseen.
Erottamisella perussuomalaiset paaluttavat selkeästi soveliaisuuden rajoja, ja hyvä niin.
Suomella on ollut omat kovat koettelemuksensa viime vuosisadan maailmanhistoriassa. Joiltain osin on oltu myös tapahtumien sivuraiteella. Vähäinen osallisuus juutalaisten kansanmurhaan tuntuu vaikuttavan osaan kansasta siten, ettei ole opittu sitä, että natsismin kanssa ei voi flirttailla.
Syvästi demokratiaa halveksineen aatteen esille nostaminen ei sovi valtiopäivätöiden yhteyteen vähäisessäkään määrin – eikä sitä pidä suvaita muissakaan yhteyksissä.

Ottaako Hirvisaari opiksi, siitä ei ole takeita. Oleellisempi kysymys lienee se, voimistuuko ääriryhmien juurikasvu.
Ahdasmielisyys ja jyrkät asenteet esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan voivat valitettavan hyvin. Se mikä näyttää pienten ryhmien toiminnalta, voi edustaa jäävuoren huippua. Ongelmaan on siksi syytä paneutua.
Talousvaikeudet ja kansainväliset esimerkit ruokkivat vinoja asenteita. Olemme jo Suomessakin kokeneet välikohtauksia, joissa on menty fyysisen väkivallan tasolle.

Eurooppalaisen äärioikeiston menestyksen lista on viime vuosikymmeniltä mittava. Pitkälle politiikan keinoin pääsi aikoinaan muun muassa Le Pen Ranskassa, ja kauan Kreikassa siedettiin Kultaisen aamunkoiton väkivaltaa. Ääriliikkeet ovat menestyneet hyvin myös esimerkiksi Norjassa, Itävallassa ja Unkarissa.
Rasismi on Suomessa enimmäkseen luokiteltu elämäänsä turhautuneiden seinään töhrijöiden puuhasteluksi, ja on sanottu, että ryhmät onnistuvat tavoitteissaan silloin, kun ne saavat huomiota. Näin voi olla, mutta myös vaikenemisessa piilee vaara. Kaikenlaista syrjimistä helpottaa aina se, että kukaan ei esitä eriävää mielipidettä.
Virkavalta hoitaa osuutensa, eli Suojelupoliisi seuraa yleistä kehitystä ja paikallispoliisi puuttuu tekoihin. Äänestäjien tehtävä on vaaleissa huolehtia siitä, että lakeja kunnioittavat voimat voittavat.

_________________________________

Ilkka, kolumni: Kari Hokkanen Soini siivoaa natseja puolueestaan

Timo Soini on viitoittanut puolueensa lähitulevaisuuden: vähintään jytkyn tasoinen vaalitulos ja sen jälkeen hallitukseen.

Nyt näyttää siltä, että suunnitelma on realistinen. Gallupien mukaan kannatus on vakiintunut. Kukaan ei enää epäile Soinin saavan jalkeille kykenevää ministerijoukkuetta. Mediankin suhtautuminen on muuttunut asiallisemmaksi samaa tahtia kuin puolue itse on asiallistunut. Nuorkokoomuksen marssi äärioikealle ja vihervasemmiston tempaukset – kuten Arhinmäen homolipun liehutus MM-katsomossa Moskovassa tai suomalaisnaisen osallistuminen venäläisen öljynporauslautan merirosvoiluun Jäämerellä – ovat saaneet Soinin näyttämään maltilliselta valtiomieheltä.

Aivan kaikille uusi suunta ei sovi. Muukalais- ja ryssävihalla kannatusta hakevia on paljon sekä PS:n sisällä että liepeillä.

Soini on valinnan edessä. Ääriporukka oli viime jytkyssä tärkeä ääntenlisä, mutta nyt se saattaa tukkia tietä eteenpäin.

Jo edellisvaalien edellä Soinia arvelutti rasismilla ratsastaneen Jussi Halla-ahon ehdokkuus. Eurovaaleihin häntä ei päästetty, mutta eduskuntavaaleista ei suosittua tiedemiestä tohdittu torjua.

Tuore kansanedustaja pääsi hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Siitä hän joutui väistymään ja antamaan paikkansa ”soinilaiselle”. Se jurnutti ryhmän jyrkkiä, kuten myös heikäläisten jyrääminen puoluekokouksessa. Kapinamieli kytee.

Yksi äänekkäimmistä halla-aholaisista, James Hirvisaari, ajoi itsensä nurkkaan ihasteltuaan tukimiehensä Seppo Lehdon natsitervehdystä eduskuntatalossa. Heinäluomalta tuli nuhteet ja Soinilta myrkyllisten haukkujen saattelemat potkut.

Hirvisaaren tueksi ei ole kuultu ryhmästä samanlaisia protesteja kuin Halla-ahoa syrjäytettäessä.

Mutta kannattajissa, muissakin kuin Hirvisaarta äänestäneissä, on paljon sellaisia, joita maltillistunut Soini ei tyydytä.

Lähiviikot näyttävät, nostavatko perussuomalaisissa toimivat fasismiin kallistuvat ääntään.

Heitä on kuntatasolla aika paljon. Taannoisen IKL-puolueen entinen puheenjohtajakin vaikuttaa Ilmajoen valtuustossa.

Heistä on kiinnostunut myös kokoomus. Lapualainen eurovaaliehdokas esiintyi niin räväkästi, että puolueensa maineesta huolestunut Katainen joutui puuttumaan asiaan. Lapuanliikkeen muistoa on ehtinyt kokoomusnuorten uusi puheenjohtajakin helkytellä.

Tamperelainen uusnatsi Seppo Lehto on sama mies, jonka MTV:n uutiset veti tammikuussa 1994, juuri presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen alla julistamaan, kuinka Paavo Väyrynen olisi tilannut Venäjän suurlähetystöltä nootin.

Väyrysellä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, ja kohuttu ”noottikin” oli tavanomaista diplomaattista kanssakäymistä. Mutta kun tilaisuus tarjoutui, Väyrystä vihaava ja valinnasta huolestunut media tarttui siihen. Se ilmeisesti vaikutti Elisabeth Rehnin nousuun viime hetkellä Väyrysen ohi.

Väyrysen protestoidessa MTV:n uutisten päällikkö valehteli silmät kirkkaina, ettei tarkoituksena suinkaan ollut luoda varjoa Väyrysen päälle, tehtiin vain normaalia uutistyötä. Muukaan valtamedia ei ihmetellyt, kuinka linnassa istunut häirikkö kelpasi antamaan ”asiantuntijalausuntoa” niin tärkeään uutislähetykseen.

Olisikohan ollut syytä?

KARI HOKKANEN

Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.