keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Yle: Hovioikeus alensi Pirkanmaan ihmiskauppajutun tuomioita

MTV3/STT: Hovioikeus alensi Pirkanmaan ihmiskauppajutun tuomioita 2.10.2013

Turun hovioikeus on alentanut vietnamilaissyntyisen ravintoloitsijapariskunnan saamia ihmiskauppatuomioita lähes kahdella vuodella.

He olivat saaneet kesäkuussa 2012 Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuusi vuotta ja kymmenen kuukautta vankeutta muun muassa kahdeksasta ihmiskaupasta ja kahdesta kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä.

Hovioikeudessa sekä Van Ven Nguyenin että Thi My Vuongin tuomio tippui viiteen vuoteen.

Hovioikeus hylkäsi ihmiskauppasyytteet kahden työntekijän osalta. Ratkaisun mukaan näiden kahden työntekijän tapauksessa ei voi puhua pakkotyöstä, koska heillä oli vapaapäiviä. Kaksikko oli myös käynyt suomen kielen kurssin.

Hovioikeus myös alensi työntekijöiden vahingonkorvauksia, koska he olivat saaneet asumis- ja ruokaetua.

Pariskunnalla oli ravintoloita Tampereella ja Lempäälässä.