maanantai 1. syyskuuta 2014

Yle: Kokoomusedustaja: Maahanmuuttajien pitää suosia käytettyä kuten tavallisten keskiluokkaisten suomalaisten

Yle: Kokoomusedustaja: Maahanmuuttajien pitää suosia käytettyä kuten tavallisten keskiluokkaisten suomalaisten 1.9.2014

Maahanmuuttajien lastenvaunuhankintojen tukemiseen puuttunut kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kertoo saaneensa pitkin vuosia kantasuomalaisilta palautetta, että suomalaisia ei välttämättä kohdella tasapuolisesti vastaavissa tilanteissa.

Espoon kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Pia Kauma nostatti keskustelua viikonloppuna, kun hän kyseenalaisti sen, millä perusteilla harkinnanvaraisia sosiaalitukia myönnetään.

– Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja? Kauma kysyi Länsiväylä-lehdessä.

Kauma täsmensi lausuntoaan maanantain A-studiossa.

– Tietenkin faktatietoa on hyvin vaikea saada, mutta olen ollut kymmenen vuotta politiikassa ja kiertänyt Suomea ja saanut aika ajoin tähän viittaavia kommentteja hyvin monenlaisilta ihmisiltä. Myös ihan äskettäin minuun on oltu yhteydessä. Suomalaisia, nimenomaan kantasuomalaisia ärsyttää se, että suomalaisia ei välttämättä kohdella tasapuolisesti tässä maassa, Kauma selittää.

Lukeeko niissä lastenvaunuissa, että ne on ostettu sosiaalituilla vai mistä tiedät? juontaja kysyi.

– Tämä on tietenkin se ongelma, että emme voi tietää, millä rahoilla vaunuja ja muita tarvikkeita on ostettu. Mutta kun riittävän monelta vuosien aikana tulee tällaista viestiä, niin kyllä se kertoo siitä, että rakennamme aivan turhaan vastakkainasettelua kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välille, jollei selvitetä, onko todella näin. Sen takia nostin tämän kysymyksen esiin.

Kauma jatkoi kuulleensa, että tietyillä maahanmuuttajaryhmillä on periaate, ettei vastasyntynyttä voi laittaa käytettyihin vaunuihin – tai eri sukupuolta olevia samoihin.

– En halua osoitella sormella mihinkään yksittäiseen ryhmään, mutta luulisin, että on aika moniakin maita, missä ollaan tarkkoja tällaisista asioista. Ja siitä syystä sosiaalitoimessa oltaisiin pakotettuja ikään kuin toimimaan vastoin näitä toimintaohjeita, Kauma sanoi.

"Kaikki ymmärtävät, ettei sillä summalla vaunuja uutena voi ostaa"

Toisena haastateltavana A-studiossa ollut Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes ei tunnista tällaista.

– Ohjeet ja laki ovat samat kaikille. Meillä on Espoossa tietty summa, joka on laskennallisesti lastenvaunuihin 200 euroa ja rattaisiin 120 euroa. Kaikki ymmärtävät, että sillä rahasummalla ei mitään lastenvaunuja kaupasta voi uutena ostaa, vaan ihmiset joko ostavat kierrätetyt tai panevat muuta rahaa lisäksi, Remes kertoo.

– Sellaista tietoa minulla ei ole, että maahanmuuttajilla olisi parempia lastenvaunuja kuin muilla, hän vastasi.

Pia Kauma sanoo nostaneensa kysymyksen tarkoituksella esiin, koska haluaa korostaa kierrätyksen merkitystä, kun maahanmuuton ja toimeentulotuen kustannukset kasvavat.

– Että ruvettaisiin suosimaan kelpoa käytettyä tavaraa, mitä tavalliset keskiluokkaiset perheet Suomessa muutenkin, mutta vastauksena on tullut juuri tämä "mutta kun se ei käy kaikille kulttuureille".

– Tänään sain muun muassa sähköpostin kantasuomalaiselta, joka oli hakenut toimeentulotukea eikä saanut. Eräs toinen maahanmuuttotaustainen henkilö oli hakenut ja hänellä apunaan oli vähemmistövaltuutettu ja pakolaisapulaismies. Tällaisilla vähemmistöryhmillä on omia ikään kuin asianajajia, joita tavallisella suomalaisella köyhällä ei ole. Se on minusta väärin, Pia Kauma toteaa.