Yle: Pieni rotuoppitunti

Yle: Matti Virtanen: Pieni rotuoppitunti 22.9.2014

Maahanmuttoa puolustellaan Suomen ja suomalaisten etuna: tarvitsemme muka uutta verta. Tällainen on aivan liian vanhanaikaista, kirjoittaa Matti Virtanen blogissaan.

Johtava kokoomuspoliitikko Edwin Linkomies vieraili Unkarissa sotatalvena 1943, vähän ennen nousuaan Suomen pääministeriksi.

Hänelle avattiin kaikki Budapestin paraatiovet, myös valtionhoitaja, amiraali Miklós Horthyn vastaanotolle.

Linkomies kertoo muistelmissaan Horthyn olleen epätoivoinen.

Amiraali tajusi, että maa uhkaa survoutua Saksan ja Neuvostoliiton jalkoihin. Hän odotti ihmettä, mutta juuri samana talvena Donin mutkassa kaatui noin 40 000 unkarilaista turhassa sodassa Saksan rinnalla.

Oli kuitenkin toivon pilkahdus. Linkomies kertoo:

”Keskustelun aikana hän osoitti erittäin suurta mielenkiintoa Suomea ja suomalaisten rotuominaisuuksia kohtaan. Hän kertoi eräästä varsin omalaatuisesta ja mielenkiintoisesta suunitelmastaan. Hänen tarkoituksensa oli saada muutamia kymmeniä tuhansia suomalaisia nuoria miehiä siirtymään määräajaksi Unkariin, jossa he saisivat unkarilaiset vaimot. Näille suomalais-unkarilaisille perheille annettaisiin maata viljeltäväksi. Päämääränä olisi uudistaa Unkarin kansaa lisäämällä siihen tervettä suomalaista verta ja täydentää unkarilaisia rotuominaisuuksia suomalaisella sitkeydellä ja sisulla. Määräajan kuluttua suomalaiset miehet saisivat, jos tahtoivat, palata takaisin Suomeen, mutta vaimot lapsineen jäisivät kaikissa tapauksissa Unkariin.”

Älkää naurako. Horthy oli tosissaan.

Ajan henkeen kuuluivat yksinkertaiset rotuopit, joiden mukaan eri kansakunnilla oli biologiasta juontuvia tyypillisiä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä.

Kaikki länsimaat, Ruotsi etunenässä, olivat jo pitkään osoittaneet kiinnostusta eugeniikkaan, rodunjalostukseen.

Horthyn suunnitelmasta ei sentään tullut mitään, koska suomalaiset nuoret miehet sattuivat tuolloin olemaan sotimassa.

Täällä on tylsää ja ikävää, suomalaiset ovat vaarassa degeneroitua; jos eivät ihan geneettisesti, niin henkisesti ainakin.

Tuskinpa fennougristinen heimoveljeyskään niin voimakasta oli, että rintamalle olisi lähetetty värväreitä huutelemaan: kuka haluaa lähteä Unkariin naimaan?

Myös nyky-Suomessa maahanmuuton lisäämistä kannatetaan usein sillä perusteeella, että se toisi uutta verta suomalaisten sisäsiittoiseen geeniperimään.

Tästä on ainakin neljä variaatiota.

Jotkut ymmärtävät tämän geenipuheen ihan konkreettisesti, ikään kuin Suomessa asuvat ihmiset rappeutuisivat kehitysvammaisiksi tai heikkomielisiksi, jos tänne ei saada tuoretta ”verta”.

Tämä käsitys on kai osoitettu biologisesti kelvottomaksi; jos 300 000 asukkaan Islanti on pärjännyt tuhat vuotta ilman mainittavaa geenitankkausta, niin miksei viisimiljoonainen Suomi pystyisi samaan?

Toiset ymmärtävät asian vertauskuvallisemmin: Suomi tarvitsee uusia ajatuksia, entistä monipuolisempaa taidetta ja muuta hengenviljelyä, mielenkiintoisia vaikutteita. Ikkunat auki Eurooppaan – tai vaikka Kiinaan.

Kolmas versio on puhtaasti taloudellinen: koska Suomessa ennestään olevat ihmiset eivät lisäänny tarpeeksi, maan talous tarvitsee uusia aivoja ja käsiä paikkaamaan työmarkkinoille tulevia aukkoja.

Sitten on tämä tuore variaatio, jolla on kannatusta taidepiireissä. ”Mitä enemmän maahanmuuttajia, sen parempi. Ehkä Suomestakin tulisi siten vähän mukavampi paikka asua.”

Ja mikä yhdistää näitä ajatuksia?

Huoli Suomesta: Täällä on tylsää ja ikävää, suomalaiset ovat vaarassa degeneroitua; jos eivät ihan geneettisesti, niin henkisesti ainakin. Tonttu-ukot eivät jaksa hyppiä. Ei osata tehdä edes tarpeeksi lapsia: kestävyysvaje uhkaa.

Suomalainen ei enää pysty seisomaan omin jaloin, vaan hänen on turvauduttava vieraan apuun.

Synkkänä kuin amiraali Horthy me siis kutsumme maahanmuuttajia. Tulkaa tänne, Suomi tarvitsee teitä, teille on tehtävä: Ilahduttakaa meitä! Uudistakaa meidän veremme!

Tämä oli parodiaa – kukaan ei tietääkseni ole sanonut juuri noin, mutta asiasta kannattaa huomauttaa varmuuden vuoksi hyvissä ajoin.

Tarinan opetus: Mitäpä jos puolustaisimme maahanmuuttoa vaihteeksi tänne pyrkijöiden omilla ihmisoikeuksilla, suojelun tarpeella, työhaluilla ja vapauden kaipuulla.

Ehkä tämä linja olisi myös ns. maahanmuuttokriitikoiden mielestä vähemmän uhkaava: kenenkään ei olisi pakko itse muuttua yhtään nykyistä iloisemmaksi tai monikulttuurisemmaksi.

Matti Virtanen
Kirjoittaja on A-studion toimittaja