keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Verkkouutiset: Hirvisaaren eduskuntakysely: vaikeneeko poliisi väkivaltajengistä "kulttuurisensitiivisyyden takia"?

Verkkouutiset: Hirvisaaren eduskuntakysely: vaikeneeko poliisi väkivaltajengistä "kulttuurisensitiivisyyden takia"? 8.10.2014
Hämeen Kaiku: Edustaja Hirvisaari: Poliisi peittelee maahanmuuttajien rikoksia

Muutos 11 -puolueen ainoa kansanedustaja on tehnyt eduskuntakyselyn poliisin tiedotusohjeista.

James Hirvisaaren kirjallisessa kysymyksessä viitataan pääkaupunkiseudulla lehtitietojen mukaan riehuneeseen, pääosin maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuvaan jengiin. Se olisi vastuussa ainakin 70 pahoinpitelystä.

"Poliisi ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tiedottanut, että kyseiset ryöstäjät ja pahoinpitelijät ovat maahanmuuttajataustaisia ja että he kohdistavat rikoksensa nimenomaan kantaväestöön kuuluviin lapsiin ja nuoriin. Ilmeisesti poliisi ei olisi vieläkään tiedottanut asiasta mitään, jollei tieto olisi vuotanut julkisuuteen muuta kautta", Hirvisaaren kysymyksessä todetaan.

James Hirvisaaren mukaan "julkisuudessa on väitetty, että poliisin tiedotusohjeen mukaan maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamista hyvinkin raaoista pahoinpitelyistä pitää puhua vain tavallisina väkivaltarikoksina ja yksittäistapauksina, koska tekijät kuuluvat vähemmistöön".

"Jos poliisi olisi ajoissa tiedottanut tämän maahanmuuttajajengin harjoittamasta väkivaltapelistä, edes osa 70 uhrista olisi saattanut välttyä pahoinpitelyltä ja vakavilta vammoilta", kysymyksessä todetaan.

Kysymyksen mukaan "on aihetta epäillä, että kulttuurisensitiivisyyden takia vakavaa rikollisuutta hyssytellään myös Suomessa".

Varsinainen kysymys kuuluu "vaikeneeko poliisi maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamista raaoista pahoinpitelyistä siksi, että poliisin tiedotusohjeissa käsketään peittelemään näitä rikoksia ja miksi Suomen poliisi ei suojele suomalaisia lapsia ja nuoria?".


_____________________________________

Hämeen Kaiku: Edustaja Hirvisaari: Poliisi peittelee maahanmuuttajien rikoksia

Kansanedustaja James Hirvisaari (m11) syyttää poliisia maahanmuuttajien rikosten peittelystä. Hän penää kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle, vaikeneeko poliisi maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamista raaoista pahoinpitelyistä siksi, että poliisin tiedotusohjeissa käsketään peittelemään näitä rikoksia.

- Miksi Suomen poliisi ei suojele suomalaisia lapsia ja nuoria?

Hirvisaaren mukaan pääkaupunkiseudulla on jo kuukausien ajan riehunut pääosin maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuva jengi, joka on kohdistanut raakoja väkivallantekoja pääosin suomalaisiin nuoriin. Lehtitietojen mukaan kyseessä on ainakin 70 pahoinpitelyä.

- Mallia on otettu etnisten jengien muuallakin maailmassa suosimasta knockout-pelistä, jossa saa pisteitä, jos tiputtaa uhrin yhdellä lyönnillä tai potkulla. Lisäpisteitä saa siitä, jos uhri on mahdollisimman heikko ja arka.

- Poliisi ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tiedottanut, että kyseiset ryöstäjät ja pahoinpitelijät ovat maahanmuuttajataustaisia ja että he kohdistavat rikoksensa nimenomaan kantaväestöön kuuluviin lapsiin ja nuoriin. Ilmeisesti poliisi ei olisi vieläkään tiedottanut asiasta mitään, jollei tieto olisi vuotanut julkisuuteen muuta kautta.