Helsingin Sanomat: Tervetuloa Suomeen 6.12.2014
Suomi muuttui 25 vuotta sitten toisenlaiseksi maaksi, kun inkeriläiset palasivat tänne Mauno Koiviston luvalla ja itärajalle ilmestyi samaan aikaan tuhansia somalialaisia turvapaikanhakijoita.
Kun ihminen joutuu lähtemään kotoaan ja asettumaan vieraaseen maahan, se on hänelle aina suuri mullistus ja järkytyskin. Monet järkyttyvät myös silloin, kun perheenjäseneksi, naapuriksi tai työtoveriksi tulee ulkomaalainen, jolla voi olla kovin toisenlaiset tavat.
Maahanmuutossa on kysymys ihmiskohtaloista, mutta sitä pitää tarkastella myös numeroin.
Maahanmuuttajat on uusi, suuri vähemmistömme. Vieraskielisiä – eli muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia – on enemmän kuin perinteiseen vähemmistöömme kuuluvia ihmisiä eli ruotsinkielisiä. Muutos tapahtui tänä vuonna.
Vieraskielisiä on nyt lähes 300 000.
Lähes kaikki maahanmuuttajat ovat tulleet Suomeen 25 vuoden aikana, siis häkellyttävän nopeasti. Suomen lähihistoriasta löytyy kuitenkin vieläkin suurempi ja nopeampi muuttoaalto. Lähes 300 000 suomalaista lähti 1960- ja 1970-luvulla Ruotsiin, ja tuo maastamuutto tapahtui hyvin lyhyessä ajassa.
Maahanmuutto ei tunnu samalla koko Suomessa. Monissa kunnissa syrjäseuduilla siitä ei tiedetä oikeastaan mitään.
Mutta Helsingin seudulla se tuntuu, näkyy ja myös kuuluu. Täällä asuu miljoona ihmistä, ja meistä lähes 140 000 on syntyjään vieraskielisiä.
Jos Helsingin, Espoon ja Vantaan vieraskieliset saisivat muodostaa tänne oman kuntansa, se olisi heti Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa.
[...]