Helsingin Sanomat: Virkamiehiin tuskastunut virolaisyrittäjä ryhtyi syömälakkoon – "Virolaiset halutaan pois Suomen työmarkkinoilta" 16.12.2014
Virolainen rakennusyrittäjä Rain Kolga ryhtyi viime viikon maanantaina syömälakkoon protestina Aluehallintoviraston (Avi) toimille.
Avin tarkastajat ovat syyskuun jälkeen vierailleet kolmasti Kolgan omistaman Noja Yhtiöiden rivitalotyömaalla Vihdin Nummelassa. Tarkastuskertomuksissa luetellaan enimmillään kymmenen puutetta. Työntekijöiltä esimerkiksi puuttui kypäriä ja suojalaseja eikä työtelineessä ollut asianmukaista nousutietä.
Yrittäjä on huomioista erimieltä: kypärää on kyllä käytetty, eikä työteline ollut käytössä vaan odotti purkua.
"Sitten meillä on täällä työkoneena Avant, johon vaaditaan tekemään jarrutarkastus. Mutta siinä ei ole jarruja, se pysähtyy hydrauliikalla", hän sanoo.
Avi on tehostanut viestiään uhkasakkojen uhalla. Yrittäjä puolestaan syyttää yhtä tarkastuksia tehneistä virkamiehistä rasismista.
"Minulle on sanottu usein päin naamaa, että teemme kaikkemme, jotta saamme virolaiset pois Suomen työmarkkinoilta."
Kolgan lakimies Ilkka Haapalainen kertoo olleensa asiasta yhteydessä poliisiin. Hän haluaa tutkittavan, onko Avin työntekijä syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen tai rasistiseen käytökseen.
Etelä-Suomen Aluehallintovirastossa työsuojelun johtaja Kaarina Myyri-Partanen pitää tapausta erikoisena.
"Päätös on ollut asianmukainen. Tarkastajalta saadun tiedon mukaan työnantaja oli sanonut, etteivät he hanki tai käytä suojaimia, joita oli vaadittu", hän sanoo.
"Valvontalain säädetään, miten työnantajalla on mahdollista ottaa kantaa. Häntä kuullaan moneen otteeseen prosessin aikana."
Johtajan näkemyksen mukaan ei ole mahdollista, että yrittäjää olisi ahdisteltu tämän syntyperän vuoksi. Etelä-Suomen Avin alueella tehdään 10 000 tarkastusta vuosittain. Samalla tarkastajista tehdään vajaat 30 valitusta, eikä Myyri-Partanen muista yhtään rasismitapausta.
"Nykyään on paljon muunmaalaisia yrittäjiä, ja samalla lailla valvomme heitä kuin suomalaisia. Olemme tästä olleet hyvin tarkkoja."
Kolga ilmoitti syömälakostaan lääkärille ja kertoo laihtuneensa jo kymmenen kiloa. Hän jatkaa työntekoa heikkenevästä kunnostaan huolimatta.
"Lopetan tämän kahdella tapaa: joko poliisi aloittaa esitutkinnan tai Avi peruu kaikki perusteettomat vaatimuksensa."
Myyri-Partasen sanoo rakennusalan työsuojeluvalvonnan perustuvan lakiin ja sen tulkintaan.
"Jos työnantaja on tyytymätön meidän tulkintaamme, hänellä on oikeus valittaa siitä hallinto-oikeuteen", hän sanoo.
"Eihän nälkälakko ole tapa, jolla muutoksia haetaan."
Avin tarkastajalla ja yrittäjälle on hyvin erilainen näkemys tapahtumien kulusta. Esimerkiksi 23. lokakuuta päivätyn tarkastuskertomuksen mukaan työmaalla seitsemän työntekijää ei käyttänyt silmien suojaimia.
Kolme päivää myöhemmin saapui viraston lähettämä kuulemiskirje, jossa se kertoo valmistelevansa 4 000 euron uhkasakkoa, mikäli ulkoverhoilu- ja ilmastointiputkien asennustyössä ei vastedes käytetä suojalaseja. Kirjeessä kysytään myös työnantajan näkemystä asiasta.
Yrittäjän mukaan ulkoverhoilutyöt oli tarkastukseen mennessä jo tehty, ja ilmastointiputket saapuivat työmaalle vasta joulukuussa.
Kolga kertoo tehneensä Aville kaksi reklamaatiota ja uhkaa nyt lakimiehensä välityksellä viedä asiansa hallinto-oikeuteen, jos virasto ei peräänny.