Yle: Supo muslimitaistelijoista: Sopeuttaminen on jo aloitettu 8.12.2014
Suojelupoliisi myöntää, että Suomesta on lähtenyt väkimäärään suhteutettuna paljon muslimitaistelijoita Syyriaan. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa poliisille oikeudet seurata värvääjiä netissä.
Muslimien radikalisoitumista vastustava brittiläinen Quilliam-säätiö on arvioinut, että Suomi ja Pohjoismaat ovat Euroopan pahimpia ongelma-alueita. Suojelupoliisi ei allekirjoita väitteitä. Ongelmat kuitenkin myönnetään:
– On siinä sen verran perää, että Suomesta on lähtenyt väkimäärään suhteutettuna paljon taistelijoita Syyriaan. Mutta ei tässä näin suureen huoleen ole syytä, sanoo ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista.
Suojelupoliisin mukaan Suomessa ollaan ajan tasalla. Esimerkiksi nettikeskusteluja seurataan usealla eri paikkakunnalla ja niihin myös puututaan. Sekin on tiedossa, että Syyrian taisteluista myös palataan takaisin Suomeen.
Suunnitelmat on jo tehty
Britanniassa on otettu käyttöön uusia terrorismin vastaisia lakeja. Muslimitaistelijoiden maahanpaluu voidaan evätä. Suomessakin suunnitellaan parhaillaan esimerkiksi maahantulokieltoa henkilölle, joka on ulkomaille ja jolla saattaa olla yhteyksiä terrorismiin. Myös poliisin tiedonsaantia aiotaan helpottaa.
– Tällä hetkellä poliisin edellytyksen tutkia esimerkiksi terrorismista epäillyn tietokonetta ovat puutteelliset. Tässä saatetaan tarvita lainsäädännön muutosta, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.)
Värvääjät tarkkailuun
Viranomaisille halutaan myös mahdollisuuksia myös seurata värvääjiä netissä. Myös sopeuttamista on kokeiltu:
– Suomessa on kehitettu nk. ankkuritoimintaa. Jos henkilöllä epäillään olevan yhteyksiä terrorismiin tai sitten hän on palaamassa taistelualueelta, otamme yhteyttä. Toiminnassa on mukna mukaan psykiatreja ja sosiaalityöntekijöitä ja käymme läpi henkilön tilannetta. Tätä on jo kokeiltu Helsingissä, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen.
Lehdistö ei julkaise nimiä
Britanniassa lehdistökin toimii toisin kuin Suomessa. Lehdissä julkaistaan Irakiin tai Syyriaan lähtevien taistelijoiden kuvia ja nimiä.
Supon mukaan Suomeen ei tällainen toimintatapa sovi.
– En ota kantaa siihen, onko idea hyvä vai ei. Se ei vain sovi suomalaiseen viranomaistoimintaan, sanoo Portaankorva.