Yle: Poliisi teki valvontaiskun yrityksiin Pohjois-Karjalassa: lukuisia ulkomaalais- ja työaikarikkomuksia 1.12.2014
Poliisin valvontaisku ulkomaalaistaustaisten pitämiin ravintoloihin, kauppoihin ja työmaakohteisiin tuotti tulosta Pohjois-Karjalassa. Sakkoja työaikarikkomuksista kirjoitettiin yhteensä 11 kappaletta ja ulkomaalaisrikkomuksista viisi kappaletta
Poliisi toteutti valvontaiskun yhdessä aluehallintoviraston, rajavartiolaitoksen ja tullin kanssa. Viikonlopun aikana tarkistettiin 30 etnistä ravintolaa ja grilliä, 12 työmaakohdetta ja neljä thaihierontapaikkaa.
Tarkastuksen kohteiksi valikoiduissa paikoissa suoritettiin tehostettua työaikasäädäntöön liittyvää valvontaa sekä ulkomaalaisvalvontaa.
Tarkastusten yhteydessä tavattiin 69 ulkomaalaista, joiden maassaolon edellytykset tarkistettiin. Laittomasti maassa olevia henkilöitä ei tavattu. Työaikarikkomuksista kirjoitettiin 11 sakkoa ja ulkomaalaisrikkomuksista viisi sakkoa.
Osassa ravintoloista havaittiin puutteita työvuoroluetteloiden laatimisissa ja nähtävillä pitämisissä, työterveyshuollon järjestämisessä sekä lakisääteisten tapaturmavakuutuksen hoitamisessa.