YLE: Savoon ollaan ottamassa lisää kiintiöpakolaisia 1.12.2014
Iisalmi aikoo ottaa vuosittain vastaan noin 20 kiintiöpakolaista vuosina 2015–2017. Myös Keiteleen kunta harkitsee pakolaisten vastaanottamista Ylä-Savon kuntien kokemusten kannustamana.
Iisalmen kaupunki on näyttämässä vihreää valoa uusille kiiintiöpakolaisille.
Tekeillä on periaatepäätös noin 20 kiintiöpakolaisen vastaanottamisesta vuosittain vuosina 2015–2017.
Iisalmen kaupungin yhteysjohtaja Kaarina Kursukangas sanoo, että tähänastiset kokemukset pakolaisista ovat myönteisiä ja suurin osa Ylä-Savoon viime vuonna tulleista pakolaisista on edennyt kotoutumiskoulutuksessa tehokkaasti.
Iisalmeen, Lapinlahdelle ja Sonkajärvelle on vastaanotettu afgaanipakolaisia Iranista. Marraskuun lopussa pakolaisia oli Iisalmessa 58, Lapinlahdella 16 ja Sonkajärvellä 29, yhteensä 103 henkilöä.
Kiintiöpakolaisia kenties myös Keiteleelle
Myös Keiteleen kunta harkitsee kiintiöpakolaisten vastaanottamista.
Kunnanjohtaja Hanna Helaste sanoo, että kiintiöpakolaisia jo ottaneiden Ylä-Savon kuntien kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
Kuntien sopimukset ELY-keskusten kanssa ovat päättymässä ja keskus on käynnistänyt tunnustelukierroksen uudesta vastaanottosopimuksesta. Nyt ELY-keskus pyytääkin kuntia käymään alustavaa keskustelua siitä, voisiko kunta mahdollisesti ottaa seuraavina vuosina muutaman pakolaisperheen vuodessa ja tarjota heille asunnon ja muut kunnan peruspalvelut.
Keiteleen kunnanjohtaja Hanna Helaste muistuttaa, että valtio korvaa vastaanotosta aiheutuvat kustannukset kunnalle ja maksaa muun muassa laskennallista korvausta ja myös todelliset kustannukset kattavaa korvausta.