MTV3: Suuri huumejuttu: Irakilaiset jahtasivat somalirikollisten perheitä Suomessa 3.12.2014
Suuren huumejutun tutkinta johti irakilaisten ja somalialaisten rikollisten riitoihin Suomessa ja perheenjäseniin kohdistuneeseen väkivaltaan ja uhkauksiin. Tapauksiin liittyi esimerkiksi aseella uhkailua.
Keskusrikospoliisin mukaan tutkinnan aikana maahantuontiorganisaatiota seuratessa poliisi havaitsi väkivaltaista kurinpitomenettelyä ryhmän sisällä eri kansallisuuksien välillä. Maahantuojat epäilivät poliisin takavarikoimia huumausaineita ryhmän sisäisiksi varkauksiksi.
MTV Uutisten tietojen mukaan poliisi nappasi salaa huume-erän somalitaustaisilta henkilöiltä eräästä autosta. Tämä sai irakilaistaustaiset huumerikolliset epäilemään somalialaisten vetäneen välistä.
Väkivaltaa perheisiin
Epäilyt johtivat väkivaltaan pääkaupunkiseudulla.
– Selvittääkseen tapahtumia ryhmän sisällä heidän epäillään tehneen törkeän vapaudenriiston sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksen ja laittomia uhkauksia, keskusrikospoliisi kertoo.
– Nämä teot kohdistuivat ryhmän jäsenten perheenjäseniin sekä lähipiiriin.
Rikoskomisario Kari Siivo Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että somalialaisten perheenjäseniä muun muassa siepattiin epäiltyjen autoon ja heitä uhattiin väkivallalla. Poliisi epäilee, että uhkailua tehostettiin ampuma-aseella ja kerran Vantaalla oli ammutukin kaksi laukausta.
Poliisi kuitenkin ehti keskeyttää nämä tapahtumat ennen varsinaisia väkivallantekoja. Asianomistajia jutussa on kaikkiaan 6-7, epäiltyjä viisi. Törkeän pahoinpitelyn yrityksen uhriksi joutui somalialaistaustainen nuori mies.
Iso huumejuttu
Suomen ja Hollannin poliisit paljastivat laajan huumeliigan. Rikoksista epäillään 33 henkilöä. Organisaatio oli hyvin kansainvälinen: joukossa on Suomen, Ranskan, Belgian, Hollannin, Viron, Liettuan, Somalian, Egyptin, Irakin sekä Iranin kansalaisia.
Organisaatio toi Hollannista Suomeen amfetamiinia ja ekstaasia. Hollannissa päästiin kiinni tukkukauppiaaseen ja varastosta löytyi yli 1800 kg hasista, amfetamiinin lähtöaineita 330 amfetamiinikilon valmistamiseksi sekä ekstaasitablettien valmistuslaite.