Kansan Uutiset: Kokoomuslaiset vaativat edelleen lukukausimaksuja 4.12.2014
Kokoomuksen kansanedustajat Sanna Lauslahti ja Ben Zyskowicz ovat käärmeissään hallituksen päätöksestä olla esittämättä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisilta opiskelijoilta perittäviä lukukausimaksuja.
– Valtion rahakirstu ja korkeakoulut kaipaavat kipeästi lisätuloja. Suomessa opiskelee tuhansia EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Miksi suomalaisten veronmaksajien pitää tarjota ilmainen koulutus esimerkiksi venäläisille ja kiinalaisille opiskelijoille? he kysyvät.
Kokoomuslaisten mukaan SDP ja RKP estivät jo valmiin esityksen eteenpäin viemisen. Hallituksessa ollessaan myös vasemmistoliitto ja vihreät vastustivat lukukausimaksuja.
– Miksi raha ei kelpaa Suomelle? Pitääkö Suomen olla koko maailman ilmainen yliopistolaitos? Olemme hyvin pettyneitä hallituksen ratkaisuun, Lauslahti ja Zyskowicz sanovat.
”Ei kannusta jäämään Suomeen”
Lauslahti ja Zyskowicz pitävät käsittämättömänä, että Suomi on kääntämässä selkänsä tuloille, joita korkeakoulut tarvitsevat toimintansa rahoittamiseen. Kilpailu ulkomaisista opiskelijoista toisi edustajien mukaan myös positiivisia vaikutuksia korkeakoulukentälle, koska vain hyvästä koulutuksesta voi saada hyvät lisätuotot.
– Nykyjärjestelmässä tarjoamme ilmaisen koulutuksen ilman minkäänlaista kannustinta jäädä Suomeen. Emme pidä oikeudenmukaisena, että suomalainen veronmaksaja maksaa ja muut keräävät hedelmät.
Kokoomuksen Arto Satonen teki vuonna 2012 ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista lakialoitteen, jonka allekirjoitti lisäksi 116 kansanedustajaa. Aloitteeseen liittyi myös kokoomuslaisittain ilmaistuna ”järkiratkaisu”, että valmistumisen jälkeen Suomeen töihin jäävät ulkomaalaiset opiskelijat voisivat vähentää verotuksessaan maksamansa lukukausimaksut. Näin olisi myös luotu porkkana jäädä Suomeen töihin.
Lauslahti ja Zyskowicz vaativat hallitusta pyörtämään päätöksen.
Muiden pohjoismaiden kokemusten mukaan lukukausimaksut romahduttavat EU/ETA-alueelta tulevien opiskelijoiden määrän korkeakouluissa.