perjantai 19. joulukuuta 2014

Yle: Vanhukset: Filippiiniläishoitajat ovat sydämellisiä ja ahkeria

Yle: Vanhukset: Filippiiniläishoitajat ovat sydämellisiä ja ahkeria 19.12.2014

Sisarukset Abegail ja Graile Pinas sekä Aster Esteban saapuivat Suomeen Filippiineiltä viime vuonna. Nyt he ovat valmistuneet oppisopimuksella lähihoitajiksi 16 muun filippiiniläisen kanssa. Vanhustyöhön erikoistuneet naiset ovat saaneet ylistävää palautetta. Heidän kerrotaan olevan sydämellisiä ja ahkeria työntekijöitä – joillekin jopa ystäviä.

Sataedu Harjavallasta valmistui eilen 19 filippiiniläistä hoitajaa. Oppisopimuksella kouluttautuneet lähihoitajat ovat erikoistuneet vanhustyöhön. He ovat hoitaneet suomalaisia vanhuksia viime vuodesta lähtien. Koulutuspäällikkö Kristiina Salmen mukaan naiset ovat saaneet erinomaista palautetta työstään.

– He ovat sitoutuneita ja sinnikkäitä ja heidän asenteensa hoitotyötä ja asiakkaita kohtaan on hienoa.

Vanhuksilta saatu palaute tukee kouluttajien näkemyksiä. Aster Esteban iloitsee siitä, että heidät on otettu Suomessa niin hyvin vastaan.

– Hoitokodin asukkaisiin on ollut ihana tutustua. Heistä on tullut kuin ystäviä. Asukkaita on kiva auttaa, koska he muistavat aina kiittää kiireenkin keskellä, Esteban kertoo.

Suomalaisten dementoituminen surettaa

Sisarukset Graile ja Abegail Pinas kertovat oppineensa paljon suomalaisilta vanhuksilta.

– Heillä on niin paljon kokemuksia. Suurimmalta osin he ovat samanlaisia kuin filippiiniläiset vanhukset, mutta valitettavasti täällä tuntuu olevan enemmän dementiaa. Se on surullista, Graile Pinas toteaa.

Palkasta riittää apua sukulaisillekin

Naiset ovat opiskelleet sairaanhoitajan ammatin jo kotimaassaan, mutta siellä heille ei ole ollut tarjolla töitä. Suomesta käsin he pystyvät auttamaan myös sukulaisiaan.

– Tämä on suuri asia koko suvulle. Pystyn auttamaan Suomesta saamillani tuloilla sekä omaa että tuttavaperhettä Filippiineillä, Abegail Pinas kertoo.

Filippiiniläiset hoitajat opiskelivat suomen kieltä puoli vuotta ennen maahan saapumistaan. Opinnot Sataedussa he aloittivat kesäkuussa 2013. Hoitajat työskentelevät jatkossa eri hoitolaitoksissa ympäri Suomea. Abegail ja Graile Pinas sekä Aster Esteban jäävät Satakuntaan Steniuksen hoivakotiin Raumalle.