Vihreä Lanka: Hallitus hylkäsi lukukausimaksut – ”Olisivat olleet myrkkyä” 4.12.2014
Verkkouutiset: Pääministeri perusteli: ulkomaisten opiskelijoiden maksuilla on myös toinen puoli
Etelä-Saimaa: Kopra: Nuoret syrjäytyvät, kun varakkaiden perheiden lapset ulkomailta opiskelevat ilmaiseksi
Aamulehti: Demarit linjasivat aiemmin kannattavansa lukukausimaksuja – Mitä tapahtui?
Hallitus päätti tänään torstaina, ettei se esitä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
”Tämä on hieno uutinen! Kiitos valtioneuvostolle! Nämä lukukausimaksut olisivat olleet myrkkyä niin korkeakoulujen rahoitukselle ja kansainvälistymiselle kuin koko kansantaloudelle. Olen tyytyväinen että valtioneuvosto hylkäsi maksut”, puheenjohtaja Piia Kuosmanen kommentoi Suomen ylioppilaskuntien liiton sivuilla.
Halltus ehdottaa korkeakoulukelpoisuuden tarkistamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi käsittelymaksua, joka perittäisiin hakijoilta, jotka ovat suorittaneet muun kuin EU/ETA-alueen valtioiden tai Sveitsin koulutusjärjestelmiin kuuluvan korkeakoulukelpoisuuden tuottavan koulutuksen.
Käsittelymaksuista arvioidaan kertyvän vuosittain noin 800 000 euroa vuodessa. Sadan euron käsittelymaksuja on tarkoitus periä syksyllä 2016 alkavasta koulutuksesta lähtien.
________________________________
Verkkouutiset: Pääministeri perusteli: ulkomaisten opiskelijoiden maksuilla on myös toinen puoli
Alexander Stubbin mukaan "mitä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita meillä on Suomessa, sitä parempi".
Kokoomuksen Sanna Lauslahti kysyi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen päätöksestä, ettei tuhansilta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta perittäisikään suunnitellulla tavalla lukukausimaksuja.
Hänen mukaansa säästöaikana ei tule kääntää selkää mahdollisille tuloille.
– Suomalainen veronmaksaja maksaa kaiken. Ulkomailta tulevat opiskelijat käytännössä keräävät meidän maksuttoman ilmaisen koulutuksemme hedelmät. Pitääkö Suomen olla koko maailman ilmainen korkeakoulu?, Sanna Lauslahti kysyi.
– Korkeakouluja käytännössä estetään myymästä omaa osaamistaan ja hankkimasta tärkeitä tuloja opetuksen kehittämiseen!
Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) totesi asian olevan "todella hankala siltä osin, että molempiin suuntiin on näkökulmia".
Kiurun mukaan asiaa arvioidaan vielä valtioneuvoston sivistyspoliittisessa työryhmässä mutta "asia ei ole meidän kiireellisyysjärjestyksessä ykkönen".
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) käytti puheenvuoron. Hänen mukaansa jonkinlaisia lukukausimaksujärjestelmiä pitää harkita ulkomaisille opiskelijoille.
– Mutta kolikolla on myös toinen puolensa, Stubb sanoi.
Hän kertoi ulkoministerinä Addis Abebassa tapaamastaan miehestä, joka oli yllättänyt kertomalla opiskelleensa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hänestä tuli Etiopian pääministeri.
– Mitä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita meillä on Suomessa, sitä parempi. Meidän pitää voida tarkastella tätä kokonaisvaltaisesti ja jonain päivänä miettiä myös lukukausimaksuja, mutta tärkeysjärjestyksessä se ei tällä hetkellä ole prioriteetti, Alexander Stubb sanoi.
_____________________________________
Etelä-Saimaa: Kopra: Nuoret syrjäytyvät, kun varakkaiden perheiden lapset ulkomailta opiskelevat ilmaiseksi
Lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) ei hyväksy hallituksen kaavailuja luopua lukukausimaksujen käyttöönotosta.
— Ei ole oikein, että suomalaiset nuoret syrjäytyvät samalla kun varakkaiden perheiden lapset ulkomailta saavat opiskella täällä ilmaiseksi, lausuu Kopra tiedotteessa.
— Esimerkiksi venäläisten ja kiinalaisten miljonäärien lapset voisivat siis jatkossakin opiskella suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ilmaisen tutkinnon, kansanedustaja jatkaa.
Kopran mukaan opintojen maksullisuus lisäisi Suomessa opiskelun houkuttelevuutta.
Valtionvarainministeri Antti Rinne aikoo esittää, ettei lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille otettaisikaan käyttöön. Hallitus on alunperin sopinut lakimuutoksesta, jolla ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta voidaan periä vähintään 4000 euron suuruinen lukukausimaksu.
______________________________________
Aamulehti: Demarit linjasivat aiemmin kannattavansa lukukausimaksuja – Mitä tapahtui?
Kokoomuksen kansanedustajat Sanna Lauslahti ja Ben Zyskowicz ripittävät demareita ja rkp:tä lukukausimaksuja käsitelleen esityksen torppaamisesta.
Hallitusohjelman ulkopuolelta tulleessa hankkeessa esitetään lukukausimaksuja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille. Lauslahden ja Zyskowiczin saaman selvityksen mukaan puolueet estivät jo valmiin esityksen eteenpäin viemisen.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan lukukausimaksut eivät olisi toteutumassa. Opetusministeri Krista Kiuru (sd) sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että asia on hankala, koska näkemyksiä on moniin suuntiin.
Ihmetystä herättää se, että demarit linjasivat toukokuun puoluekokouksessaan olevansa lukukausimaksujen kannalla. Nyt puolue on kuitenkin poikkiteloin lukukausimaksujen kanssa. Miksi?
Demarien kansanedustaja ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson sanoo, että demareita hiertää esityksessä stipendijärjestelmän kirjaukset, jotka ovat jääneet liian yleiselle tasolle.
- Demarien linja on, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on perusteltua saada lukukausimaksut. Pidän sitä myöskin oikeana ratkaisuna. Stipendijärjestelmän rakentaminen on kuitenkin vielä kesken.
Demarien puolella katsotaan, että stipendijärjestelmän pitäisi olla niin hyvä, että sillä kannustetaan riittävästi opiskelijoita Suomeen. Lisäksi puolueesta on esitetty muun muassa verovähennysmallia opiskelijoille, jotta he valmistumisensa jälkeen jäisivät töihin Suomeen.
Tanskassa ja Ruotsissa lukukausimaksuihin siirtyminen romahdutti EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden määrän. Gustafssonin mielestä muiden Pohjoismaiden esimerkit korostavat sitä, että stipendijärjestelmän luominen lukukausimaksujen yhteyteen on välttämätöntä.
Suomessa opiskelee tällä hetkellä reilusti yli 10 000 EU- ja ETA-alueiden ulkopuolista opiskelijaa.
Opiskelijajärjestöt ovat suhtautuneet kriittisesti lukukausimaksuihin. Järjestelmän pelätään muuttavan suhtautumista lukukausimaksuihin, mikä johtaisi tulevaisuudessa kaikkia opiskelijoita koskeviin lukukausimaksuihin.