Uusi Suomi: Pelko Suomen turvallisuudesta: ”Hyssyttelemällä pistetään pää pensaaseen” 2.12.2014
Eduskuntavaaliehdokas, sotatieteiden maisteri Atte Kaleva (kok.) toivoo, että Suomessa käytäisiin avointa keskustelua terrorismin torjumisesta.
– Hyssyttelemällä pistetään pää pensaaseen, maahanmuuttajaryhmien demonisoimisella ja valheellisten uhkakuvien luomisella mennään puolestaan ryminällä metsään, Kaleva kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.
Hänen mielestään pitäisi keskustella europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) ehdotuksesta, jonka mukaan henkilön passi voitaisiin perua, jos hänen voidaan ”todennäköisin syin epäillä syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus tai joka on epäiltynä etsintäkuulutettu taikka syytteessä tällaisesta rikoksesta”.
Kalevan mukaan ”radikaali islam ja jihadistinen terrorismi ovat viimeistään nyt osa Suomea”.
– Pelkona on luonnollisesti se, että Isisin terroristit palaavat Suomeen, pyrkivät täällä rekrytoimaan uusia terroristeja tai jopa tekemään Suomessa terrori-iskuja. Suomen kannalta on tärkeää löytää keinot tämän estämiseksi, Kaleva kirjoittaa.
Kaleva tuli tutuksi julkisuudessa viime vuonna kun hän joutui vaimonsa Leila Kalevan kanssa siepatuksi Jemenissä. Pariskunta pääsi kuitenkin takaisin Suomeen toukokuussa 2013.