YLE: Kieron norsun kotouttaminen

YLE Ykkösaamu, kolumni: Kieron norsun kotouttaminen 13.1.2010

Uskallan tunnustaa sen ihan näin julkisesti, koska se on hankkinut tekoparran ja irtokärsän ynnä pitkän poplarin. Arvelee, ettei sitä nyt kukaan tunnista. Ainakaan ulkomaalaisvirasto.

Mutta vaikka norsu on melko varma valeasustaan, se on silti huolissaan. Sen mielestä kun on alkanut tuntua, että sitä katsellaan kadulla aika pitkään ja jos se menee vaikka bussiin, käskee kuljettaja asettumaan keskisillalle. Vaikka Abu ei edes tiedä mikä se sellainen on – siis keskisilta. Kuka muukaan muka tietää?

Elefantin mielestä samanlaista meininkiä ei ollut edes 60-luvulla Ditroitissa, kun se oli siellä autoja rakentamassa. Ja siinä maassa oli sentään Ku Klux klaani ja laajat puuvilla pellot.

Yritin saada norsun tajuamaan, että Suomi on sivistysvaltio, eikä täältä ketään karkoiteta ilman kunnon syytä. Ellei ole kotimaassa jotain rikostaustaa tai muuta vastaavaa.

- Mitä?! Ja sekö se riittää?! Että jos on jäänyt kiinni vaikka ratista, niin lähtö tulee?

- Ei nyt semmoisesta. Mutta jos on jotain vaikka varkauksia taikka...

Keskeytti taas, niinkuin se tapana on. Aina.

- Mitä? Jos nälkääsi veit omenia orjakauppiaiden tarhasta, niin sinnekö takaisin lähettävät?

- No ei nyt noin pienistä. Mutta jos on vaikka jotain terrorismia sun muuta...

- Mitä!? Jos vaikka talloi jonkin mustien ukkojen kylän tikuiksi, niinkö?

- No kyllä semmoisessa tapauksessa saattaa olla, että...

- Vaikka ne ensin viskelivät pensaasta teräviä keppejä vai mitä keihäitä ne ovat ja laittoivat metsään kuoppia mihin putosi ja ampuivat jeepin päältä kiikarikiväärillä? Mitä olisit itse tehnyt?

Yleensä siinä vaiheessa luovun enemmästä kinastelusta. Tiedän hyvin, että Abu Simppelin asenne johtuu ihan pelkästä pelosta. Sehän yrittää kotoutua parhaansa mukaan ja on ainakin sohvan suhteen kotoutunut jo varsin tehokkaasti. Ei alkuperäisväestöstä erottaisi, ellei olisi harmaa ja isokorvainen ja karvaton. Ja ellei sillä olisi kärsää ja häntää ja tosi kantava lauluääni.

Sillä kun on painava bassobaritoni, kilometrin päässä ostoskeskuksen lasit helisevät, kun Abu kajauttaa aarian oopperasta Tristan ja Isolde.

Mutta minusta kaikki tuollainen on vain ulkoista.

Siksi annan norsuni harjoittaa kulttuuriaan vapaasti, kunhan ei liiaksi häiritse minua.

Sellainen asennehan meillä täällä Skandinaviassa on. Että moskeijan saa rakentaa, kunhan ei kovin näkyville. Vaikka sellainen lienee melko mitätön moskeija.

Sen sijaan joittenkin muiden norsun tapojen suhteen olen törmännyt kulttuurimuuriin.

Yksi on tämä voodoo. Se tosin on Abun harjoittama uskonto, mutta sen seuraukset ja haitat ovat kyllä aivan kestämättömiä. Sitäpaitsi siitä on joskus haittaa koko väestölle.

Tänä jouluna Abu toivoi luistimia, suksia, moottorikelkkaa ja lumitykkiä. Oli kuulemma ollut riittävän kiltti, vaikka minä olisin kyllä ollut siitä asiasta jyrkästi eri mieltä.

Yritin selittää moisen toiveen turhuutta mielestäni aivan asiallisilla perusteilla.

- Tämä on Helsinki, Abu, ei tänne ole talvea tullut enää aikoihin. Lumesta puhumattakaan. Ilmasto on lämpenemässä, toivo ennemmin uimahousuja ja aurinkovarjoa!

Mutta kun tuntee fantin, tietää että järkiperusteet ovat tyysten turhia. Etenkin juuri ne.

- Minä tunnen poppamiehen, se sanoi. - Voodoo noidan, joka osaa manata säätä!

- Tunne kenet tunnet, mutta millä rahalla sinä Afrikkaan lähtisit? Ja millä passilla?

Norsu ei hellittänyt. Ei se koskaan hellitä. Vaikka itkisin, jota teen melko usein.

- Eikun se asuu Kalliossa! Kolmannella linjalla! Tarvitsee maksuksi vain muutaman lasihelmen ja vuohen uhriksi. Sanoi, että jollei vuohta löydy, niin myös vasikan sisäfilee käy. Ja pullo punaviiniä. Voin itse maksaa. Se mies kyllä lumet taikoo!

Niin helposti se sai minut taas lankaan. Se onnistuu aina jos sanoo, että itse maksaa. Siksi lupasin:

- Kaikki toivomasi lahjat saat, jos kunnon lumet ja pakkaset sen ukkosi kanssa taiot. Ja vaikka hiihtohissin!

- Kiinni veti! Elefantti sanoi ja arvasin taas lyöneeni kirveeni kiveen.

Oh-hoijjaa, ja niinpä niin. Katselen nyt studion ikkunasta, kun Abu Simppeli pihalla käynnistelee moottorikelkkaansa pipo päässä ja hypistelen hissilippuja taskussani. Luulisi nyt jonkun rajavartijan tai muun ulkomaalaisviraston virkailijan vähitellen havahtuvan, että ihmisten muuttoa Suomeen voisi ihan hyvin helpottaa, etenkin jos kotimaassa odottaa varma kuolema. Sivistysvaltiohan tämän piti olla, niinkuin olen yrittänyt Abulle slittää.

Tosin sen pää on, kuten sanottu, täynnä sahajauhoja.

Joitain kieroilevia norsuja voisi sen sijaan ihan hyvin palauttaa takaisin aurinkoiseen Afrikkaan. Ainakin talveksi. Ainakin tämän yhden.

Minä lähden sen mukaan, sillä tuo norsun pipo on minun piponi. Eikä ilman pipoa tässä voodoo-talvessa viihdy millään. Vaikka nyt onkin lumilinko. Ja taskut täynnä törkeän kalliita hissilippuja.

Harri Närhi, Ykkösaamun kolumnisti 13.1.2010