perjantai 8. tammikuuta 2010

Uusi Suomi: Facebook poisti 30 000 suomalaisen ryhmän

Uusi Suomi: Facebook poisti 30 000 suomalaisen ryhmän 8.1.2010

Verkkopalvelu Facebook poisti alkuviikosta sivustoltaan ilmeisesti rasistisena pitämänsä ryhmän, jonka otsikko oli "Rikostaustan omaavat ulkomaalaiset välittömästi pois Suomesta".

Ryhmään, jonka synnytti Sellon tragedian käynnistämä keskustelu rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien oleskelulupien perumisesta ja karkotusten lisäämisestä, kuului ylläpitäjien mukaan jo yli 30 000 suomalaista.

Ryhmään kuulunut Asikkalan perussuomalainen kunnanvaltuutettu James Hirvisaari ihmettelee ryhmän poistamista.

-Ainakaan ryhmän pääsivulla ei ollut mitään erityisen rasistista, miksi se olisi pitänyt poistaa. En tiedä sitten, oliko kommenteissa jotain sellaista, Hirvisaari sanoo Uudelle Suomelle.

Nettiyleisön lisäksi muun muassa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on ihmetellyt, miksi viisi ihmistä Espoossa surmanneen Ibrahim Shkupollin oleskelulupa jatkui, vaikka tälle ei tekemiensä rikosten vuoksi aiemmin ollut myönnetty Suomen kansalaisuutta. Maahanmuuttoviraston mukaan Shkupollin tekemät pikkurikokset eivät kuitenkaan olisi riittäneet karkotuksen perusteiksi.

Facebookin pyrkimys kitkeä sivustolta maahanmuuttajavastaiseksi koettua keskustelua vaikuttaa kuitenkin toivottomalta, sillä perjantaina palveluun oli jo syntynyt uusi samanniminen ryhmä sekä useita muita samansisältöisiä.

-Tulimme takaisin! Toivomme, että meillä on sananvapautemme, eikä Facebook poista tätä [kuten edellisen ryhmän], uuden ryhmän perustajat julistavat ryhmän esittelyssä.