maanantai 11. tammikuuta 2010

Vihreä Lanka: Kotouttamisongelmat ruokkivat kunniaväkivaltaa

Vihreä Lanka: Kotouttamisongelmat ruokkivat kunniaväkivaltaa 11.1.2010

Parempi kotouttaminen saattaa auttaa ehkäisemään kunniaväkivaltaa, sanoo Turun naiskeskuksen toiminnanjohtaja Raija Ala-Lipasti. Hän on työkseen piilottanut kunniaväkivaltaa pelkääviä naisia.

Ala-Lipastin mukaan kunniaväkivalta on sitä yleisempää mitä kauemmin perheen vanhemmat ovat olleet eristyksissä suomalaisesta yhteiskunnasta.

"Ihmiset pitää kotouttaa nopeasti niin etteivät he turhaudu. Nuorten naisten ja miesten pitää myös saada tietoa tästä ilmiöstä. Moni ei ymmärrä kunniaväkivaltaa ja pitää sitä oman kulttuurin vikana. He eivät ymmärrä, että sitä on kaikkialla maailmassa", Ala-Lipasti sanoo.

Ala-Lipasti esiintyy illalla TV2:ssa esitettävässä kunniaväkivaltaa käsittelevässä Silminnäkijässä. Silminnäkijän mukaan suurin osa suomalaisista viranomaisista ei vielä edes tunnista koko kunniaväkivallan ilmiötä.

"Poliisien pitää ymmärtää ilmiö ja suojella naisia. Poliisi ei voi pidättää vain yhtä uhkailijaa, sillä samalla olisi pidätettävä kaikki suvun miehet, jotta nainen olisi turvassa."

Ala-Lipasti on piilottanut tai auttanut pakoon noin 40 naista viimeisen kahdeksan vuoden sisällä.

Ala-Lipastin mukaan kunniaväkivaltaa on kahdenlaista. Kunniamurhaa yritetään välttää pitämällä nuoret naiset niissä rajoissa ja roolimalleissa, jotka kussakin yhteisössä vallitsevat.

Jos nuori nainen tekee jotain sellaista, että suku pelkää tämän neitsyyden menetystä, saatetaan kokea, ettei suvun miehillä ole muuta vaihtoehtoa kuin poistaa nuori nainen suvusta joko murhalla tai häätämällä niin, että nainen lähtee kauas ja on suvulleen kuollut.

"Ne ihmiset, jotka ovat olleet eristyneitä jo kotimaassaan, ovat ankarampia."

_________________________________________

Helsingin Sanomat/Televisio: Pakoon patriarkaattia

Silminnäkijä: Siveyden tähden, TV2 KLO 22.05

Suomessa kunniamurhia ei tiettävästi ole tehty. Wali Hashin toimittamassa Siveyden tähden kuitenkin painotetaan, että kunniaväkivallan uhka on kasvamassa.

Uhkaraportti esitetään huonoon aikaan, sillä aihe on omiaan herättämään vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan.

Sellon ampumatapaus näyttää lisänneen rasistisia kommentteja internetin keskustelupalstoilla, ja tapaus on myös yhdistetty kunniarikoksiin.

Ongelma on kuitenkin todellinen ja globaali. Toimittaja lainaa YK:n raporttia, jonka mukaan 5 000 naista murhataan vuosittain kunnian tähden. Silminnäkijä-ohjelmassa kokemuksistaan kertovat muun muassa kaksi nuorta naista, jotka ovat karanneet kotoaan salaiseen paikkaan pahoinpitelyn ja pelon vuoksi.

Haastateltavana on myös Turun Naiskeskuksen johtaja Raija Ala-Lipasti, joka on auttanut kymmeniä kunniaväkivallan uhreja.

Raportti väittää, että Suomen viranomaiset eivät tunnista kasvavaa uhkaa.

Vaikeaa se onkin, sillä kunniaan liittyvä väkivalta on piilotettua, kuten kotoinen perheväkivaltammekin, ja maahanmuuttajat myös pyytävät harvoin poliisilta apua

Kuten ruotsalainen asiantuntija ohjelmassa toteaa, tavallisen nyrkinheiluttajan voi panna häkkiin, mutta kunniaväkivaltaa toteuttavat tai tukevat kymmenet tai sadat suvun jäsenet.

Mervi Pantti

__________________________________

Aamulehti/Televisio: Ari Rouvinen

[...]
Suomessa olisi aika havahtua asiaan, mutta siitä ei saa antaa lyömäasetta ns. maahanmuuttokriitikoille.