keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Verkkouutiset: "Yle pilkkaa suomalaisia työttömiä"

Verkkouutiset: "Yle pilkkaa suomalaisia työttömiä" 3.2.2010


Yleisradion uutisointi pilkkaa Rakennusliiton mielestä suomalaisia työttömiä väittäessään, että tällä hetkellä Suomessa vallitsee työvoimapula.

Rakennusliiton hampaissa on Ylen maanantainen uutisointi, että tällä hetkellä Suomessa on pulaa korjausrakentajista, siivoojista ja sairaanhoitajista.

- Rakennusalalla on noin 25 000 työtöntä, joten näin harhainen uutisointi on tahallista vääristelyä, väittää Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi (vas.).

Hänen mukaansa Yle luottaa vääristelevässä uutisoinnissaan ainoastaan yhteen lähteeseen eli Varamiespalvelut -yhtiöiden toimitusjohtajaan.
- Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, sanoo Harjuniemi.

Yle kertoi muun muassa, että Varamiespalvelujen on vaikea löytää esimerkiksi korjausrakentajia. Firman työpaikkailmoitukseen vastasi neljä hakijaa, joista vain yksi oli suomenkielinen. Harjuniemen mukaan tämä saattaa osoittaa suomalaisten rakentajien viisautta. Vuokrafirmat etsivät usein ns. viiden euron miehiä ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla.

Rakennusliitto muistuttaa, että tänä keväänäkin valmistuu rakennusalalle tuhansia nuoria.
- Heidän tulevaisuutensa ja elantonsa luulisi kiinnostavan myös Yleisradion uutistoimitusta enemmän kuin ihmiskaupan edistäminen Romaniasta tai Bulgariasta.
__________________________________________________

Aamulehti: "Vuokrafirmat etsivät usein ns. viiden euron miehiä"

Rakennusliitto on ärsyyntynyt vuokrafirmojen toiminnasta ja Ylen uutisten maanantaisesta uutisesta.

Ylen uutiset kertoi vuokratyöntekijöitä välittävän Varamiespalvelun tuovan nyt uusia ammattimiehiä Romaniasta asti, koska yhtiö ei ole toimitusjohtaja Mika Kaukosen mukaan kyennyt palkkaamaan Suomesta riittävästi työvoimaa.

Rakennusliiton mukaan Ylen uutinen pilkkaa suomalaisia työttömiä. Liitto kutsuu Romaniasta ja Bulgariasta tulevan työvoiman palkkaamista "ihmiskaupaksi".

- Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, tykittää Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotusvälineille lähettämässään tiedotteessa.

- Vuokrafirmat etsivät usein niin sanottuja viiden euron miehiä, ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla. Ei se silti merkitse sitä, että Suomessa olisi työvoimapula.

______________________________________________

Rakennusliiton tiedote: Rakennusliitto jyrähti: YLE pilkkaa suomalaisia työttömiä

Yleisradion uutisointi pilkkaa Rakennusliiton mielestä suomalaisia työttömiä väittäessään, että tällä hetkellä Suomessa vallitsee työvoimapula.

YLE uutisoi maanantaina, että tällä hetkellä Suomessa on pulaa korjausrakentajista, siivoojista ja sairaanhoitajista.
-Rakennusalalla on noin 25 000 työtöntä, joten näin harhainen uutisointi on tahallista vääristelyä, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

YLE luottaa vääristelevässä uutisoinnissaan ainoastaan yhteen lähteeseen eli Varamiespalvelut -yhtiöiden toimitusjohtajaan.
-Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, korostaa Harjuniemi.

YLE kertoo uutisoinnissaan, että Varamiespalvelujen on vaikea löytää esimerkiksi korjausrakentajia. Firman työpaikkailmoitukseen vastasi neljä hakijaa, joista vain yksi oli suomenkielinen.
-Se saattaa osoittaa suomalaisten rakentajien viisautta. Vuokrafirmat etsivät usein ns. viiden euron miehiä ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla. Ei se silti merkitse sitä, että Suomessa olisi työvoimapula.

Rakennusliitto muistuttaa, että tänä keväänäkin valmistuu rakennusalalle tuhansia nuoria.
-Heidän tulevaisuutensa ja elantonsa luulisi kiinnostavan myös Yleisradion uutistoimitusta enemmän kuin ihmiskaupan edistäminen Romaniasta tai Bulgariasta.